Kukkivien puiden aikaan

Tykkään monessa mielessä keväästä ja alkukesästä, mutta arvatenkin tämä kukkivien puiden aika on erityistä hemmottelua kalteiselleni kukkafiilistelijälle. Fiilistely on tietysti parasta, kun sen voi jakaa jonkun kanssa, ja niinpä me, yksi kukkahullu bloggaaja ja yksi kukkahullu valokuvaaja, teimme pienen kukkaretken. Olimme siis Erjan (Visuelli)  kanssa viime viikolla ikuistamassa tätä vuoden kauneinta aikaa, minä kameran edessä ja Erja kameran takana. Nyt saan jakaa näitä kukkatunnelmia teillekin, nimittäin uskon, että sieltä löytyy teitä muitakin, jotka ymmärrätte tämän intoilun.

Olimme oikeastaan matkassa ihan eri kukkivien puiden perässä, mutta reitillämme sattui olemaan täydessä loistossaan myös tämä upea kirsikkapuu. Ne toisetkin kuvat tulette kyllä näkemään, mutta nämä nyt ensin. Ihan vain nopeasti pois lähiessä ajattelimme siis ottaa muutaman otoksen myös tämän puun äärellä, mutta näistä tuli vähintäänkin yhtä ihania kuin niistä kuvista, joita varsinaisesti olimme ajattelleet ottaa.

Jos talvella intoilen aina kransseja, niin kesäisin minut valtaa seppelehuuma. Olimme Erjan kanssa sattumalta bonganneet kuvauspäivänä saman, Grani-päivän kunniaksi järjestyn kukkaseppeleworksopin. Näissä kuvissa minulla on Erjan tekemä upea, melkeinpä voisi sanoa, että muhkea seppele, jonka sävyt sopivat sattumalta kertakaikkisen upeasti kirsikankukkiin. Täytyy myöntää, että vaikka kukkahullu olenkin, niin ajattelin, että näin runsas seppele saattaa näyttä korkealla otsallani vain hassulle, mutta kun Erja asetteli sen päähäni, oli pakko todetta, että sehän sopii. Minun tekemä hennompi seppele pääsi sitten mukaan niihin toisiin kuviin. 

Tykkään niin Erjan valokuvaajan kädenjäljestä, hänen kameransa edessä on niin luonnollista olla. Minähän vasta julkaisin teille jo kevättalvella otettuja kuvia edellisistä yhteisistä kuvauksistamme  (Bloggaajaminan paluu). Esiintyminenhän toki on minulle tuttua työnpuolesta, mutta mallina en ole aiemmin ollut. Eikä nämä nyt onneksi mitään mallin hommia perinteisessä mielessä onneksi olekaan, mutta silti toisen kuvattavaksi asettuminen voisi olla todella jännittävää ja jopa vaivaannuttavaa.
 Rentous tulee varmasti siitä, että olemme yhdessä suunnitellet kuvauksia, innostumme samanlaisesta estetiikasta ja kuvaukset Erjan kanssa on niin hauskoja.
Toivottavasti teillekin välittyy kuviin talletettu alkukesän tunnelma näistä kuvista.
Mukavaa vapaa päivää, jota moni varmasti tänään viettää!

Kuvat: Visuelli 

KYLÄSSÄ: Vauvavalokuvaajan studiolla

Tähän asti KYLÄSSÄ-sarjassa olen esitellyt teille ystävieni koteja, mutta tällä kertaa kurkistamme vauvavalokuvaaja Laura Schneiderin studiolle. Kodikas on ehdottomasti adjektiivi, jota tämänkin tilan kohdalla voi käyttää, vaikka kodista ei tällä kertaa olekaan kyse. KYLÄSSÄ-sarjassa siis esittelen koteja, ja myös muita kiinnostavia tiloja, kuten tällä kertaa valokuvausstudion.

Olen KYLÄSSÄ-sarjan aiemmissa osissa aina kysynyt esiteltävän kodin asukkailta muutaman kysymyksen heidän kodistaan ja ajatuksia sisustamisesta. Lauralle tein myös pienen haastattelun, mutta tällä kertaa vähän eri näkökulmasta. Lopussa nimittäin Lauran vastauksia siitä millaista vauvakuvaajan työ oikein on, ja miten hän kolmen pojan äitinä on onnistunut yrittäjyyden ja äitiyden yhdistämisessä.

Tähän tilaan liittyy itselläni rakkaita muistoja meidän poikien ensihetkistä.  Kävimme ensimmäisen kerran Lauran Studiolla noin 3,5 vuotta sitten esikoisen vastasyntyneen kuvauksissa, ja vuosi sitten myös pikkuveljen kanssa, kun hän oli vasta 11 päivää vanha.

Tällä kertaa olimme Laura Shneiderin studiolla, koska pienempi meidän pojista oli hänen mallinaan. Laurahan on siis erikoistunut vastasyntyneiden kuvaamiseen, mutta hän alkaa kuvata nyt lisäksi jonkun verran myös vähän isompia vauvoja. Laura kysyi jo joskus viime talvena, että saisiko hän meidän minimiehen hänelle malliksi. Meidän pikkuinen nauttii tällaisesta, joten sehän sopi ja lupasin ilmoitella, kun hän on oppinut istumaan. Tämän blogiyhteistyön ansiosta ratkesi myös pohdintani siitä miten 1-vuotiskuvaukset järjestetään. Ihanaa, että nyt sama kuvaaja kuvasi hänet myös 1-vuotiaana.

Näitä kuvia ottaessa oli vielä elokuu ja täysi helle, 23 astetta, mutta silti minusta Lauran studiolla on aina jotenkin ihanan syysmäinen tunnelma. Se johtuu varmaankin pehmeistä sävyistä, joita Laura kuvauksissa käyttää, sekä hänen tyyliin kuuluvista rustiikkisista pinnoista. Minulla tulee teatteriopettajana tästä tilasta assosiaatiot teatterin tarpeistoon; vähän mystinen tunnelma ja kiinnostavia esineitä. Hyllyt ovat täynnä kaikkea suloista rekvisiittaa ja vaatetta. Löysin esimerkiksi sängyn, jota Laura käytti meidän pienemmän pojan newborn -kuvissa vuosi sitten. Ikkunallisessa vanhan talon kellarikerroksen tilassa Helsingin Kampissa on rauhallista. Tila on lämmitetty ja vastasyntyneitä kuvatessa tilassa kuuluu rauhoittava kohina.
Vanhemmatkin on studiolla huomioitu. Tilassa on vauvanhoitopiste sekä sohvanurkkaus, jossa pienten vauvojen vanhemmat voivat juoda kupin kuumaa, ja ottaa vaikka päikkärit, sillä välin kun vauva on Lauran hellässä huomassa kuvattavana. Isompien vauvojen kanssa lepohetki ei enää onnistu samalla tavalla tai ainakin meidän minikiituri on jo sellainen menijä, että häneltä ei enää lepäillä. Kuvattavana hän viihtyi ihan suht` paikoillaan, mutta aina kun hän pääsi lattialle, alkoivat johdot ja kuvauskalusto kiinnostaa.
Lauralla on selvästi sama yhteys myös näiden vähän isompien vauvojenkin kanssa, ja kuvista tuli aivan ihania. Seuraavassa postauksessa saatte sitten nähdä millaisia suloisia otoksia Laura meidän murusesta tallensi.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Olin vuonna 2009 äitiyslomalla esikoisestani kun aloin tekemään hänestä digitaalista scrapbookia ja sitä kautta omia valokuvia tuli tutkailtua entistä tarkemmin ja niinpä halusinkin oppia kuvaamaan omaa vauvaani paremmin. Hän oli tuolloin jo yli puolivuotias ja törmäsin netissä vauvakuvaukesta lueskellessani myös näihin newborn-kuviin. Harmitti, etten ollut tajunnut viedä esikoistani tuollaisiin kuvauksiin hänen ollessa ihan pieni, mutta eipä Suomessa tuohon aikaan juuri vauvakuvaajia ollutkaan. Yksi olisi ollut mutta hänkin oli äitiyslomalla tuolloin. Siitä kuitenkin heräsi kiinnostus ihan näiden pienimpien kuvaamiseen ja sainkin harjoitella ystävieni vauvoilla ja pian myös toisen lapseni syntymän jälkeen kuvasin hänet. Siitäpä se sitten lähti. Vauvoja alkoi tulemaan mun silloiselle kotistudiolle melko tiuhaan ja mä ahmin tietoa newborn-kuvauksista. Perustin Laura Schneider Photographyn loppuvuodesta 2011 ja alkuun kuvasin vastasyntyneiden lisäksi myös 1-vuotiaita, perheitä, odottavia äitejä… Jopa parit hääkuvat tuli napattua. Mutta melko pian mulle kävi selväksi että newborn kuvaus on se mun juttu ja haluan keskittyä täysillä siihen. Ja siitä oon edelleen tosi iloinen, että päätin fokusoitua tähän genreen. Nyt päätin tänä syksynä avata kalenterin muutaman minikuvauspäivän muodossa myös 5-18kk ikäisille, sillä niin moni vauvakuvauksissa mun luona käynyt haluaisi tulla samalle kuvaajalle seuraaviinkin kuviin. Minikuvauspäivät mahdollistaa sen ettei nämä muut kuvaukset vie kuitenkaan kalenterista niitä newbornkuvausaikoja, mikä on edelleen mun pääfokus. Nämä minikuvaukset tulee varattavaksi muutaman viikon sisällä ja ilmoittelen niistä mun Facebook- ja Instagram-sivustoilla. 

Mikä työssäsi on parasta?

No nämä pienet asiakkaat! Mä olen ollut pikkutytöstä saakka voimakkaalla hoivavieteillä varustettu vauvaihminen. En kuitenkaan koskaan olisi arvannut että musta tulee isona vauvakuvaaja, mutta nyt se tuntuu jotenkin päivänselvältä - tää työ on kuin mulle tehty! Mä nautin kuvausten suunnittelusta. Saan siinä toteuttaa luovuutta, kun mietin kuvauksessa käytettäviä settejä, sävyjä, mahdollista rekvisiittaa (mitä käytän kylläkin hyvin kohtuudella). Huomaan, että entistä enemmän mun luo hakeutuu asiakkaita, jotka tykkäävät juuri siitä mun tyylistä ja he lähes aina antavatkin vapaat kädet mulle kuvauksen suunnitteluun tai kertovat suosikkejaan mun aikaisemmista töistä. Muutoinkin asiakkaiden luottamus muhun, kun kuvaan heidän pientä vauvaa on jotain aivan huikeeta. On ihana nähdä miten he pystyvät rentoutumaan studiolla kuvauksen aikana, hieman lepäämään juuri alkaneesta vauva-arjesta ja usein kuvauksesta lähtiessään kiittelevätkin kivasta ja rennosta kuvauskokemuksesta. Se tuntuu tosi hyvältä!

Mikä työssäsi on sellaista mitä ihmiset eivät ehkä osaa ajatella?

Niin tässä kuin monessa muussakin työssä on paljon sitä taustahommaa, mikä ei näy muille. Työstäni murto-osa on itse kuvaamista. Paljon työtunteja kuluu koneen ääressä kuvien editointiin, sähköposteihin, someen (siihen saisi varmasti kulumaan enemmänkin, mutta olen jotenkin tosi laiska someihminen ja tätä sekä muutamia muita työtehtäviä varten olen miettinyt assistenttia tulevaisuudessa), materiaalien suunniteluun, laskutukseen, nettisivujen luomiseen ja ylläpitämiseen… Kuvauksista tulee yleensä 2 koneellista pyykkiä jotka pesen ja kuivaan seuraavaa kuvausta varten (osa on käsipesun vaativia materiaaleja) ja teen myös jonkin verran rekvisiittaa itse. Asiakasta kohden sanoisin että itse kuvaus vie vain 1/3 työtunneista. Itse kuvaus on melko rankka puristus, sillä studiossa on lähes 30 astetta lämmintä, jotta vauvat viihtyvät. Itsellä siinä 2-3 tunnin kuvauksen aikana tulee hiki pintaan ja välillä se työasentokaan ei ole se ergonomisin - tässä koitan kylläkin tsempata jatkuvasti ja suunnitella työskentelytilaani niin, että selkää ja polvia ei tulisi rasitettua liikaa. Tähän on auttanut paljon mm. uusi, ihana kuvauslava minkä Heidin puuseppämies teki mulle. Jee, ei enää lattialla kyykkimistä! 

Miten olet kokenut yrittäjyyden ylipäätään, entä sen ydistämisen perheenäitinä olemiseen?

 Se on ollut melkoista tasapainottelua, en kiellä. On vienyt vuosia löytää jotakuinkin sopiva työrytmi ja hioa omat työskentelytavat sellaiseksi, että se toimii myös näin lapsiperheen arjen pyörityksessä. Olen ollut myös vuoden äitiyslomalla tässä välissä ja se breikki tuli juuri oikeaan aikaan. Takana oli todella kiireinen vuosi kuvauksia ja tuntui ihanalta jäädä hetkeksi oman vauvan ja isompien lasten kanssa kotiin. Tuon vuoden aikana tuli mietittyä tarkemmin mitä ja miten haluan työssäni toimia. Ja eipä ole työ maistunut koskaan niin hyvälle kuin mitä se on äitiyslomalta pari vuotta sitten palattuani ollut. 

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Mulla työpäivät jakautuu kuvauspäiviin ja editointipäiviin. Kuvauspäivänä lapset kouluun ja hoitoon vietyäni lähden mun studiolle Kamppiin. Saavun studiolle yleensä tuntia ennen kuvausta pistämään lämmöt päälle ja laittamaan kaiken valmiiksi ennen kuin perhe saapuu. Muutaman tunnin kuvauksen jälkeen siivoan studion, kerään kuvauksesta koituneet pyykit ja nappaan lounasta mukaan matkalla kotiin. Kotona pistän pyykit koneeseen, siirrän kuvat koneelle, käyn läpi sähköposteja ja hoidan muita ”paperihommia”. Editointipäivänä käsittelen kuvia joko kotona (lapset ovat hoidossa) tai studiolla ja yleensä saan käsiteltyä pari kuvausta per päivä. 
Loput ajasta käytän someen, sähköposteihin, asiakkaiden tuotetilauksiin yms. 

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Vaikka olen suunnittelijaihminen, niin olen tosi huono suunnittelemaan asioita pitkällä tähtäimellä. Elän päivän kerrallaan ja tällä hetkellä nautin tästä työstä, koska se tuntuu omalta ja edelleen niin kiinnostavalta. Olen järjestänyt pari workshoppia vastasyntyneen kuvauksesta täällä Suomessa ja todennäköisesti tulen järkkäämään näitä joskus jossain muodossa lisääkin. Sen lisäksi, että on kiva opettaa toisia, omakaan oppiminen ei ole tullut tiensä päähän. Musta on ihanaa kokeilla ja oppia uusia juttuja. Vien omaa työtäni eteenpäin ja nautin siitä, että saan kohdata näitä ihania pieniä ihmisiä ja heidän perheitään työssäni ja olla ikuistamassa näinkin tärkeää hetkeä heidän elämässään.

* 1-vuotis kuvaus saatu yhteistyössä Laura Schneider photography kanssa.

TallennaTallenna

Viimeiset masukuvat?

Viime viikonloppuna oikein havahduin siihen, miten nopeasti tämä raskausaika on mennyt. Syntyy vauva sitten koska hyvänsä, niin pian tämä ainutlaatuinen vaihe elämässäni on ohi. Vaikka tämä toinen raskaus on välillä koetellutkin, olen niin kiitollinen, että olen saanut kokea tämän jo toisen kerran. Pieni haikeus raskauajan päättymisestä on siis noussut pintaan, vaikka paras on onneksi vasta tulossa, kun vauva on syntynyt ja elämä neljän hengen perheenä alkaa.

Moni haluaa ikuistaa raskautensa ihan ammattikuvaajalla. Meillä mies on räpsinyt kuvia aina silloin tällöin. Vähän ehkä huvittavaa, että olen blogissa aika harvoin tällä puolella kameraa, ja nyt sitten oikein useamman kuvan verran, vaikka olo alkaa olla kuin rantautuneella mursulla. Juurikaan mitkään muut kuin nuo kuvassa päälläni olevat vaatteetkaan eivät enää mahdu ylle, mutta silti tuo iso pallo on vain niin rakas. Näitä kuvia otettiin viime viikonloppuna, kun tajusin, että nyt jos koskaan tämä vauvamasu täytyy vielä ikuistaa. Esikoista odottaessa otimme kuvan joka kuukausi aina samassa kohtaa. Tällä toisella kerralla raskaudenaikainen arki rakennusprojekteineen ja elämä esikoisen kanssa on ollut niin vauhdikasta, että samanlaista kuvasarjaa emme ole pystyneet toteuttamaan. Kuvia vatsan kasvamisesta on kuitenkin nytkin otettu vaikkakin epäsäännöllisemmin.

 Isoveli on ollut yleensä masukuvissa mukana, mutta koska mies on kameran toisella puolella perhekuvia ei ole tullut otettua kuin ehkä yksi jossain juhlissa. Perhekuva toteutuu toivottavasti sitten siinä vaiheessa, kun vauva ikuistetaan vastasyntyneenkuvauksissa niin kuin isovelikin aikoinaan. Ne ensihetkien kuvat ovat meille niin tärkeitä, että ehdottomasti samanlainen kuvaus varattiin myös pikkuveljelle.

 Puhelimessa vauvasovelluskin sen sanoo: "Vauva voi nyt syntyä hetkellä millä hyvänsä." Varsinkin nukkumaan mennessä jännittää joka ilta, jokohan ensi yönä lähdetään. Ehkä nämä ovat ne viimeiset vauvamasukuvat.

 Kiitos miehelle näistäkin kuvista, niistä jää rakas ja tärkeä muisto.

1-vuotiskuva kuumailmapallossa

Kuva: Piritta Lipiäinen

Täällä on synttärit juhlittu. Synttäreihin liittyen onkin luvassa tällä viikolla ehkä useampaakin postausta, mutta aloitetaan 1-vuotiskuvista. Samana päivänä, kun täällä puhalleltiin kynttilää kakussa, oli sähköpostiin jo ehtinyt kilahtaa viime viikolla otetut 1-vuotiskuvat. Ne oli tietysti heti malttamattomana pakko klikkailla auki.
Valokuvaaja Piritta Lipiäisellä oli kuvauksissa tehokkaan vauhdikas, mutta läsnäoleva ote. Olin varannut meille vain lyhen kuvausajan, koska meidän poika on yleensä tällaisissa tilanteissa ihan yhteistyöhaluinen. Jos lapsi kaipaa enemmän aikaa tottua tilanteeseen suosittelisin pidempää kuvausaikaa. Kuten arvelinkin pikkumies oli varsin hyväntuulinen, ja kaikista jutuista mitä lähdimme kokeilemaan saattiin onnistuneet otokset. Kyllähän kuvauksissa pallot heilui, ja vauhtia riitti, mutta yllättävän helposti kuvaus sujui. Pojalla oli kuvauksissa hauskaa, mutta homman jälkeen kuvattava oli kyllä selvästi väsynyt. Sen verran erilaista puuhaa tuo mallina oleminen kuin normaalit rutiinit.

 Piritan studio on hienossa vanhassa tehdasmiljöössä, ja alunperin oli tarkoitus ottaa kuvia vain sisällä. Koska kuumailmapalloidea sopi niin hyvin ulos, niin lähtiessä napatiin muutama kuva vielä ulkonakin. Sillä kuvausajalla, mikä meille oli varattu, ei yleensä oteta miljöökuvia, mutta koska satuttiin olemaan päivän viimeiset, niin ulkona ehdittiin ottaa muutama räpsy. 

Tämä varhainen kevät ei ole ulkokuvaamiseen ehkä paras aika, mutta onneksi viime viikolla oli vielä jäinen maa eikä ihan hirveä kurakko. Tausta ei siis enää ollut mikään hanki, mutta toisaalta tuo maisema juuri kertoo millainen sää on, kun meidän pikkumies on syntynyt. Sekä sisä- että pihakuvissa päähuomion vie kyllä minusta ansaitusti itse 1-vuotias. Piritan blogissa on yksi kivoista sisäotoksista, mutta nuo kaksi ulkokuvaa taitavat olla omat lempparini, poika on niissä ehkä eniten naurava itsensä.
Tuo pieni tutkimusmatkailija on meille niin rakas. ❤️

Kuumailmapallo 1-vuotiskuvaukseen

Teimme eilen pienen retken Lempäälään. Pikkumies pääsi salamavalojen välkkeeseen synttäriensä kunniaksi, kun kävimme ihanalla Piritta Lipiäisellä 1-vuotis kuvauksissa. 

Sain joku aika sitten idean kuumailmapallosta kuvausteemaksi/aiheeksi. Piritalta ei löytynyt juuri tarvittavaa rekvisiittaa, vaikka hänellä olisi vaikka mitä muuta kivaa ollutkin. Sovimme, että tuon rekvisiitan tullessani. Keskiviikkona seikkailinkin sitten hankkimassa oikean sävyisiä heliumpalloja. Halusin kuviin keväisen raikkaan tunnelman, joten harmaan ja valkoisen kaveriksi tuli pastellista mintunvihreää ja vaaleansinistä. Myös pikkumiehestä vastasyntyneenä otetuissa kuvissa oli ripaus vanhaa turkoosia, joten valitsin sen sävyn, niin kuvat sopivat sitten myös tarvittaessa yhteen. Tajusin vasta kuvausta edeltävänä iltana, että kori jota olin kuviin suunnitellut ei toiminutkaan tarkoitukseensa. Onneksi Cafe Latte Spiritistä löytyi juuri tarvitsemani kori, ja ihana Leea odotti vielä vähän sulkemisajan yli, että ehdimme korin hakea. Kotona kaivoin vielä tyynyvarastoja, että pieni poika itsekin näkyisi kuvissa. Itse asiassa oli tätä tineK-koria ihastellut joskus kauan aikaa sitten muutenkin, no nyt se tuli hankittua. Korissa tullaan säilyttämään tyynyjä kuvausten jälkeenkin, ellei se päädy lelukoriksi pikkumiehen huoneeseen.
Tämä mami sai vielä päähänsä, että kori aivan ehdottomasti tarvitsee ympärilleen viirit. Tässä kohtaa en kyllä ruvennut millintarkkaan puuhaan, mutta minusta ryppyisestä pellavasta tuli ihan juuri tarkoitukseensa sopivat viirit. Leikkelin ne vain kaappiin jääneestä pellavakankaasta ja ompelin kiinni tähtikuvioiseen nauhaan, joka sekin löytyi käsityötarvikejemmoistani.
Kuvaukset menivät hyvin, joten itse kuvistakin tulee varmasti super söpöjä. Kuvia saatiin niistä jutuista mitä yritettiinkin. Voitte silti varmasti arvata, että olihan siinä omat haasteensa, kun pikkumies kiskoi pallonippua naruista ja minä vieressä varmistin, että koko kori ei menossa kaadu.
Olisi ehkä ollut järkevä odottaa varsinaisia Piritan ottamia kuvia ennen kuin paljastan ideani, mutta olin niin innoissani jo pelkästään tuosta rekvisiitasta, että pakkohan sitä on teille jo vilauttaa. Piritan ottamia hauskoja ja niin ihanan eläviä lapsikuvia (täällä) katsellessa ei voi kuin tulla hymy huulille.