Bloggaajaminän paluu

tiistai 21. toukokuuta 2019



Bloggaajaminäni se alkaa täältä heräillä pyyhkien teatteripölyjä itsestään. Teatteriopettajan työni on kaapannut aikaani tässä keväällä niin paljon, että kuin huomaamatta tuli pidettyä kuukauden blogitauko.



Teen taidetta aina intohimolla, mutta tässä kohtaa vuotta teatteriopettajan työssä on takana aina se intensiivisin vaihe. Näin keväisin se kaikki yhdessä oppilaiden kanssa tehty työ saa muotonsa esityksessä, ja ryhmien sisällä tapahtuneesta koko vuoden mittaisesta prosessista avataan samalla jotain katsojille. Sitä käy läpi jokaisen oppilaan lukuvuoden mittaista matkaa ja koittaa puristaa arviointeihin isosta kokonaisuudesta sen tärkeimmän. Lisäksi suuri joukko Espoon koulujen lapsista on tullut minulle vuoden aikana tutuiksi improvisaatiotyöpajan merkissä, joita kierrän kouluilla opettamassa 1-2 kertaa viikossa. Olen saanut jakaa oppilaiden kanssa ihan mahtavia hetkiä. Työhön intohimolla suhtautumisessa on paljon hyvää, mutta on se myös aika kuluttavaa erityisesti ihmisten kanssa jatkuvassa vuorovaikutustilanteessa oleminen. Nautin siitä, mutta tässä kohtaa vuotta tuntuu hyvältä, että vaikka leiri ja suunnittelutöitä riittää kesällekin, niin opetusten loputtua on mahdollisuus ottaa vähän etäisyyttä.



Näiden kuvien takana on muuten eräs upea luova nainen, jolla on uskomaton silmä visuaalisuudelle. Sain istahtaa Erjan (Visuelli) kameran eteen jo kevättalvella, kun hän ikuisti kahvihetkeni ja bloggaajaminäni. Jokaisessa ihmisessä on paljon puolia ja tällä bloggaajaminällä tarkoitan Erjankin minusta kuviin tallettamaa puolta, joka nauttii kauniista hetkistä, inspiroituu tilojen tunnelmista ja ihmisistä. Tämä puoli, joka alkaa nyt taas heti tilaisuuden tullen heräillä. Silloin heti näiden kuvausten ja Erjan kanssa vietetyn kahvihetken jälkeen olin niin inspiroitunut, että kamera pääsi töihin heti kotona ja aloin naputtaa Lomafiilistelijän "hääkimppu" ja suunnitelmat -postausta. Innostavien ihmisten kanssa on ihana tehdä töitä. Olen jemmaillut näitä kuvia siinä toivossa, että ehtisin laittaa uudet sivuni julkaisukuntoon, mutta koska en ihan tiedä missä vaiheessa se tapahtuu, niin mitä sitä kuvia loputtomasti jemmailemaan. Ehkä sivutkin tulevat, mutta nyt ainakin tulevat nämä kuvat, samalla kun blogikin joka tapauksessa heräilee kevätbreikiltään.






Viime aikoina kaikki luovuus on hulahtanut tosiaan kiitettävästi teatterin tekemiseen, hyvä niinkin, mutta tänne ei sitten enää ole riittänyt annettavaa. Olen toki pohtinut välillä blogiakin tässä tauon aikana, mutta kapasiteettia ei sitten kuitenkaan ole ollut mihinkään jäsentyneeseen julkaisukelpoiseen tuotokseen. Kiireisimpänä hetkenä myönnän miettineeni jopa koko blogin lopettamista ajanpuutteen vuoksi. Kaikkensa antaneena sitä aina hetken ajattelee, että nytkö luovuus on loppuun kulutettu, mutta onneksi en hätiköinyt päätöksen kanssa. Muistin, että aina ennenkin on tullut kohtia, kun aikaa tai voimia on huonommin ja sitten taas paremmin. Vaikka keräilen "lautaselleni" aina paljon kaikkea ja nautin siitä, niin luovuus vaatii myös hengähdyksiä ja oleilua, että se voi uusiutua. Välillä on hyvä laittaa joku asia vähän sivuun, että sen voi ottaa sieltä sitten taas takaisin tuulettumasta. Nyt onkin sitten "teatterihatun" tuulettamisen aika ja "blogihattu" pääsee taas enemmän käyttöön.




Mielessä onkin teille jo vaikka mitä postailtavaa. Pihassa on ainakin tapahtunut jo vaikka mitä tänä keväänä. Puutarhafilosofia pitkäjänteisyydestä ja keskeneräisyyden äärellä olemisesta tuntuu jotenkin läheiseltä. Pieniä kesäisiä kotimaanmatkoja kauniisiin paikkoihin on suunnitteilla ainakin taas tällekin kesälle, ja tokihan Kuistin kautta blogissa aina sisustetaan tunnelmaa kotiin. Koska koko kesä on vasta edessä on kutkuttava ajatus, että se saattaa tarjoilla paljon myös sellaisia kesähetkiä, joita ei edes osaa odottaa, niitäkin lupaan tallettaa teille.
Tuntuu innostavalta palata blogin äärelle, ja ihanaa, että tekin löysitte taas tänne!

Kuvat: Visuelli

1 kommentti:

  1. Tervetuloa takaisin. Niinhän sitä sanotaan ettei kukko käskien laula. Minäkin, vaikka olen tekemisessäni melko tuottelias, tarvitse tekemiselle omaa tilaa ja mahdollisuuden rauhoittua asian äärelle. En osaa tehdä kahta luovaa juttua päällekkäin. Minun tarvitsee keskittyä siihen yhteen asiaan täysin.
    Siksi on ehkä hyvä, että oma työni ei ole lainkaan luovaa. Tilaa jää paljon enemmän blogille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!