Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevät. Näytä kaikki tekstit

Kukkivien puiden aikaan

torstai 30. toukokuuta 2019




Tykkään monessa mielessä keväästä ja alkukesästä, mutta arvatenkin tämä kukkivien puiden aika on erityistä hemmottelua kalteiselleni kukkafiilistelijälle. Fiilistely on tietysti parasta, kun sen voi jakaa jonkun kanssa, ja niinpä me, yksi kukkahullu bloggaaja ja yksi kukkahullu valokuvaaja, teimme pienen kukkaretken. Olimme siis Erjan (Visuelli)  kanssa viime viikolla ikuistamassa tätä vuoden kauneinta aikaa, minä kameran edessä ja Erja kameran takana. Nyt saan jakaa näitä kukkatunnelmia teillekin, nimittäin uskon, että sieltä löytyy teitä muitakin, jotka ymmärrätte tämän intoilun.



Olimme oikeastaan matkassa ihan eri kukkivien puiden perässä, mutta reitillämme sattui olemaan täydessä loistossaan myös tämä upea kirsikkapuu. Ne toisetkin kuvat tulette kyllä näkemään, mutta nämä nyt ensin. Ihan vain nopeasti pois lähiessä ajattelimme siis ottaa muutaman otoksen myös tämän puun äärellä, mutta näistä tuli vähintäänkin yhtä ihania kuin niistä kuvista, joita varsinaisesti olimme ajattelleet ottaa.




Jos talvella intoilen aina kransseja, niin kesäisin minut valtaa seppelehuuma. Olimme Erjan kanssa sattumalta bonganneet kuvauspäivänä saman, Grani-päivän kunniaksi järjestyn kukkaseppeleworksopin. Näissä kuvissa minulla on Erjan tekemä upea, melkeinpä voisi sanoa, että muhkea seppele, jonka sävyt sopivat sattumalta kertakaikkisen upeasti kirsikankukkiin. Täytyy myöntää, että vaikka kukkahullu olenkin, niin ajattelin, että näin runsas seppele saattaa näyttä korkealla otsallani vain hassulle, mutta kun Erja asetteli sen päähäni, oli pakko todetta, että sehän sopii. Minun tekemä hennompi seppele pääsi sitten mukaan niihin toisiin kuviin. 




Tykkään niin Erjan valokuvaajan kädenjäljestä, hänen kameransa edessä on niin luonnollista olla. Minähän vasta julkaisin teille jo kevättalvella otettuja kuvia edellisistä yhteisistä kuvauksistamme  (Bloggaajaminan paluu). Esiintyminenhän toki on minulle tuttua työnpuolesta, mutta mallina en ole aiemmin ollut. Eikä nämä nyt onneksi mitään mallin hommia perinteisessä mielessä onneksi olekaan, mutta silti toisen kuvattavaksi asettuminen voisi olla todella jännittävää ja jopa vaivaannuttavaa.
 Rentous tulee varmasti siitä, että olemme yhdessä suunnitellet kuvauksia, innostumme samanlaisesta estetiikasta ja kuvaukset Erjan kanssa on niin hauskoja.
Toivottavasti teillekin välittyy kuviin talletettu alkukesän tunnelma näistä kuvista.
Mukavaa vapaa päivää, jota moni varmasti tänään viettää!


Kuvat: Visuelli 

Bloggaajaminän paluu

tiistai 21. toukokuuta 2019



Bloggaajaminäni se alkaa täältä heräillä pyyhkien teatteripölyjä itsestään. Teatteriopettajan työni on kaapannut aikaani tässä keväällä niin paljon, että kuin huomaamatta tuli pidettyä kuukauden blogitauko.



Teen taidetta aina intohimolla, mutta tässä kohtaa vuotta teatteriopettajan työssä on takana aina se intensiivisin vaihe. Näin keväisin se kaikki yhdessä oppilaiden kanssa tehty työ saa muotonsa esityksessä, ja ryhmien sisällä tapahtuneesta koko vuoden mittaisesta prosessista avataan samalla jotain katsojille. Sitä käy läpi jokaisen oppilaan lukuvuoden mittaista matkaa ja koittaa puristaa arviointeihin isosta kokonaisuudesta sen tärkeimmän. Lisäksi suuri joukko Espoon koulujen lapsista on tullut minulle vuoden aikana tutuiksi improvisaatiotyöpajan merkissä, joita kierrän kouluilla opettamassa 1-2 kertaa viikossa. Olen saanut jakaa oppilaiden kanssa ihan mahtavia hetkiä. Työhön intohimolla suhtautumisessa on paljon hyvää, mutta on se myös aika kuluttavaa erityisesti ihmisten kanssa jatkuvassa vuorovaikutustilanteessa oleminen. Nautin siitä, mutta tässä kohtaa vuotta tuntuu hyvältä, että vaikka leiri ja suunnittelutöitä riittää kesällekin, niin opetusten loputtua on mahdollisuus ottaa vähän etäisyyttä.



Näiden kuvien takana on muuten eräs upea luova nainen, jolla on uskomaton silmä visuaalisuudelle. Sain istahtaa Erjan (Visuelli) kameran eteen jo kevättalvella, kun hän ikuisti kahvihetkeni ja bloggaajaminäni. Jokaisessa ihmisessä on paljon puolia ja tällä bloggaajaminällä tarkoitan Erjankin minusta kuviin tallettamaa puolta, joka nauttii kauniista hetkistä, inspiroituu tilojen tunnelmista ja ihmisistä. Tämä puoli, joka alkaa nyt taas heti tilaisuuden tullen heräillä. Silloin heti näiden kuvausten ja Erjan kanssa vietetyn kahvihetken jälkeen olin niin inspiroitunut, että kamera pääsi töihin heti kotona ja aloin naputtaa Lomafiilistelijän "hääkimppu" ja suunnitelmat -postausta. Innostavien ihmisten kanssa on ihana tehdä töitä. Olen jemmaillut näitä kuvia siinä toivossa, että ehtisin laittaa uudet sivuni julkaisukuntoon, mutta koska en ihan tiedä missä vaiheessa se tapahtuu, niin mitä sitä kuvia loputtomasti jemmailemaan. Ehkä sivutkin tulevat, mutta nyt ainakin tulevat nämä kuvat, samalla kun blogikin joka tapauksessa heräilee kevätbreikiltään.






Viime aikoina kaikki luovuus on hulahtanut tosiaan kiitettävästi teatterin tekemiseen, hyvä niinkin, mutta tänne ei sitten enää ole riittänyt annettavaa. Olen toki pohtinut välillä blogiakin tässä tauon aikana, mutta kapasiteettia ei sitten kuitenkaan ole ollut mihinkään jäsentyneeseen julkaisukelpoiseen tuotokseen. Kiireisimpänä hetkenä myönnän miettineeni jopa koko blogin lopettamista ajanpuutteen vuoksi. Kaikkensa antaneena sitä aina hetken ajattelee, että nytkö luovuus on loppuun kulutettu, mutta onneksi en hätiköinyt päätöksen kanssa. Muistin, että aina ennenkin on tullut kohtia, kun aikaa tai voimia on huonommin ja sitten taas paremmin. Vaikka keräilen "lautaselleni" aina paljon kaikkea ja nautin siitä, niin luovuus vaatii myös hengähdyksiä ja oleilua, että se voi uusiutua. Välillä on hyvä laittaa joku asia vähän sivuun, että sen voi ottaa sieltä sitten taas takaisin tuulettumasta. Nyt onkin sitten "teatterihatun" tuulettamisen aika ja "blogihattu" pääsee taas enemmän käyttöön.




Mielessä onkin teille jo vaikka mitä postailtavaa. Pihassa on ainakin tapahtunut jo vaikka mitä tänä keväänä. Puutarhafilosofia pitkäjänteisyydestä ja keskeneräisyyden äärellä olemisesta tuntuu jotenkin läheiseltä. Pieniä kesäisiä kotimaanmatkoja kauniisiin paikkoihin on suunnitteilla ainakin taas tällekin kesälle, ja tokihan Kuistin kautta blogissa aina sisustetaan tunnelmaa kotiin. Koska koko kesä on vasta edessä on kutkuttava ajatus, että se saattaa tarjoilla paljon myös sellaisia kesähetkiä, joita ei edes osaa odottaa, niitäkin lupaan tallettaa teille.
Tuntuu innostavalta palata blogin äärelle, ja ihanaa, että tekin löysitte taas tänne!

Kuvat: Visuelli

TALVIPUUTARHA ja pari muuta viime hetken retkivinkkiä pääsiäiseen

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019




Me tehdään aika paljon pieniä retkiä lasten kanssa lomilla ja ihan tavallisina viikonloppuina. Eilen piipahdettiin meillä kylässä olleen ystäväperheen kanssa pääsiäisretkillä ensin Fallkullan kotieläintilalla ja sitten vielä Viherpajalla Japanilaisessa puutarhassa. Nämä kuvat taas ovat Talvipuutarhalta, jossa käytiin oman perheen voimin jo viikko sitten. 





Eilisistä retkistä tunnelmia löytyy Instagramista kohokohdista. Kameraa en eilen jakasanut ottaa mukaan, mutta sieltä Instagramin Easter -kansiosta tosiaan löytyy puhelinräpsyjä ja videopätkää suloisista tipuista ja samasta kansiosta muitakin tämän pääsiäisen hetkiä ja tunnelmia.
 Jos joku miettii vielä pientä retkikohdetta tälle tai huomiselle, niin nyt pääsiäisenä nämä kaikki kohteet ovat auki joka päivä. Toki kivoja perheretkikohteitahan nämä ovat sen jälkeenkin. Me esimerkiksi käydään talvipuutarhassa aina silloin tällöin läpi vuoden.





Talvipuutarhalla oli siis jo viime sunnuntaina ihan pääsiäistunnelma. Näin alkukeväästä, kun ei jaksaisi odottaa vihreyttä, niin Talvipuutarha on ihana keidas keskellä kaupunkia, täydellinen paikka ottaa ennakkoa kesään. Talvipuutarhan pääsiäinen oli luotu tuomalla pysyvien kasvien joukkoon pääsiäisistutuksia ja kransseja. Suurta ihmetystä meidän pojissa aiheutti myös lasikaton rajassa luudalla lentävä noita.






Minä inspiroiduin pääsiäisretkikohteiden vihreydestä sen verran, että aion vetää puutarhahanskat käteen ja lähteä jatkamaan oman pihan puutarhahommia.
Pidemmittä puheitta näiden kuvien myötä keväisiä pääsiäispäiviä vielä kaikille!




Pääsiäisoksat höyhenkukilla

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019




Pääsiäinen on tänä vuonna niin myöhään, että en oikein malttaisi odottaa. Palmusunnuntaikin vasta viikon päästä. Pääsiäinen on yksi vuoden kivoimmista juhlista monestakin syystä. Kevät ensinnäkin on mun lempi vuodenaika, ja pääsiäinen antaa mahdollisuuden pidennetylle viikonlopulle. Pääsiäiseen ei myöskään kohdistu niin suuria odotuksia kuin vaikka jouluun, mutta silti siinä on samanlaista juhlatunnelmaa.



Täällä on ollut aika leppoinen sunnuntai pihapuuhissa, ja laittelin tässä kevätinnostuksissani jo vähän pääsiäistä kotiinkin. Muutamat koristeet silti riittävät, ja ne ovat meillä itse asissa aikalailla samat joka vuosi. Laitan esille pääsisäismunia, kuten tuon kuvissa näkyvän kiiltävän hopeanvärisen munan. Pääsiäiseen kuuluu tietysi myös keväiset kukat, ruukkukukat erityisesti, kun niitä voi jo ainakin päivisin laittaa uloskin. Pääsiäisoksat ovat kuitenkin tämän postauksen varsinainen aihe. Niitä tietysti tekevät meillä lapset virpomista varten, mutta myös minä teen itselleeni omat sisustukseen sopivat.



Löysin tässä viime viikolla jotain, mitä olen etsinyt koristeeksi pääsiäisoksiin jo useampana vuonna, nimittäin nuo upeat höyhenkukat. Olen joskus kokeillut tehdä sellaisia itsekin, mutta se ei ollutkaan ihan niin simppeliä kuin ajattelin. Tekeminen ei sinänsä ole hankalaa, sen kun niputtaa höyheniä rautalangalla yhteen, mutta hankalaksi osoittautui löytää riittävän isoja ja silti kauniisti kaartuvia höyheniä. Mun kukkasista tuli aika pieniä.  Nämä valkoiset kukat löysin Isolta omenalta lahjatavaraliike Gidestä. Sinne ei monta pussia jäänyt, mutta googlaamalla varmasti saattaa löytää vastaavia nettikaupoistakin. Täysin en luovuttaisi DIY-kokeilujen kanssakaan, sillä vaikka itse en onnistunut kovin hyvin, niin katsokaapa näitä Diagnoosi sisustusmania -blogin höyhenkukkia. 





Lasten kanssa tehdään siis palmusunnuntaiksi perinteisempiä ja värikkäämpiä virpomisoksia, mutta nämä mun pääsisäisoksat saivat vähän modernimman twistin, sillä että valitsin oksiksi pajun sijasta kirsikkaa. Mietin, että onko hassua laittaa kukkiviin oksiin lisää kukkia, mutta mun mielestä höyhenien ja kirsikankukkien yhdistelmä näyttää tosi kauniilta. Näiden kuvien ottamisen jälkeen kukkia on auennut vielä paljon lisää. Noista höyhenkukista mulla tulee mieleen myös magnolian kukat, joiden kukkimisaikaa odotan ihan valtavasti. Tiedän, olen aika malttamatton kevään kanssa, ja takatalveakin vielä ennustavat. No aina se kevään paras vaihekin on tullut, kun puut kukkivat. Näillä oksilla on sitä hyvä harjoitella.