Oman: Tuntematon matkailuhelmi

perjantai 26. lokakuuta 2018



Palasin maanantain ja tiistain välisenä yönä Omanista. Vaikka fyysisesti olen takaisin Suomessa, henkisesti olen koko viikon ollut vielä jossain aivan muualla. Tänään kykenin vihdoin purkamaan matkalaukkut, vaikka se on itselleni aina jotenkin henkisesti vaikea prosessi. Jotkut matkat ovat erityisiä ja tämä matka kuuluu ehdottomasti sarjaan ikimuistoiset.






Tästä matkasta tuli erityinen ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin itse Oman pääsi yllättämään kauneudellaan ja monipuolisuudellaan. En voi olla ihmettelemättä miten tällaista matkailuhelmeä ei ole rummutettu enemmän. Maa tuntuu olevan aika tuntematon meillä Suomessa, 
enkä tuntenut itsekään maata etukäteen.
Mehän siis päädyimme lähtemään Omanin, koska ystäväperheemme muutti sinne elokuussa. Vaikka on surullista, että ystävät ovat niin kaukana, niin ilman heidän muuttoaan mekään emme olisi ehkä koskaan päätyneet Omaniin.



Toinen syy miksi matkasta tuli niin erityinen on juuri ystävät siellä. Matka mahdollisti meille viikon intensiivistä aikaa yhdessä ystävien kanssa, vaikka perheen isä oli töissä arkipäivät. Vaikka aiemmin asuimme samassa kaupungissa, ei arjessa koskaan olisi tullut mahdollisuutta irrottaa viikkoa intensiivistä yhteistä aikaa. Olikin erityisen merkittävää jakaa matkakokemus ystävien kanssa. Tämä ei varmasti jää viimeiseksi matkaksi Omaniin, koska ystävillämme on tarkoitus asua siellä useampi vuosi.
  




Muistikortti pullistelee kuvista, koska sen verran upeita paikkoja saimme nähdä. Joka päivä ajattelin, että huomenna emme enää luultavasti näe mitään niin ihmeellistä kuin sinä päivänä, mutta joka päivä tulin yllätetyksi. Yritän valikoida teille ne parhaat helmet. Muutaman meidän retkikohteista nostankin ihan erikseen, mutta heti huomenna on luvassa yleinen postaus Omanista. Nämä kuvat ovat Ministry of Finance -aukiolta, johon päädyimme vähän vahingossa. Nuo pitkät käytävät ja koko aukio olivat käsittämättömän kauniit. Kuten ilmeestä näkyy, olin yhtä hymyä ja ihan fiiliksissä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!