Olen sisustaja, mutta millainen sellainen?

sunnuntai 9. syyskuuta 2018


Kävin tässä yhtenä helteisenä alkusyksyn iltana IKEA:n kuvaston lanseeraustilaisuudessa. Oli mielenkiintoista kuulla mitä asioita IKEA nostaa tällä hetkellä sisustustrendeiksi. Toki puhuttiin syvistä sävyistä ja yksittäisistä tuotteistakin, mutta eniten olin hyvilläni siitä, että olin aistivinani, että pehmeämmät ja kestävemmät arvot saavat sisutuksessa arvostusta myös ihan trendien tasolla. Jos kuulee mainittavan sellaisia asioita kuin jokaisen oma tyyli ja persoonallisuus, inspiraatio menneiltä vuosikymmeniltä ja kerrostumat, käsin tehty, trendien kierto on hidastunut ja vielä sloganin Jos sinulla on koti, olet sisustaja, ollaan minusta matkalla oikeaan suuntaan kohti aitoa ja egologista sisustamista, pois elitismistä tai ajattelemattomasta trendien perässä juoksemisesta. Toivottavasti tämä suuntaus olisi ihan pysyvä ja kehittyisi edelleen.

Etukäteen meiltä bloggaajilta, toimittajilta ja muilta vaikuttajilta oli pyydetty vastauksia kyselyyn liittyen jokaisen omaan sisustustyylin. Täytyy myöntää, että minä en ehtinyt vastat tuohon kyselyyn, mutta luin kyllä kysymykset ja jäin niitä pohtimaan. Kun Laura Homevialaura -blogissaan haastoi muutaman nimetyn bloggaajan, ja yleisesti meitä muitakin, vastaamaan näihin kysymyksiin, päätin tarttua niihin itsekin uudelleen ja kirjata nyt vastaukseni tänne blogiin myös teidän luettavaksi. Olen toki sisustustyylistäni kirjoittanut teille aiemminkin, mutta nämä kysymykset johdattelivat ainakin minut ajattelemaan asiaa hieman syvemmin, ehkä jopa enemmän sisustuskäyttäytymistäni kuin tyyliäni. Tällä kertaa siis vähän syvempää pohdintaa siitä, miten minä sisustan ja mikä siihen vaikuttaa.


Mitä kotisi tyyli kertoo sinusta?

Minä olen aika tunteikas fiilistelijä, ja siksi sisutamisessa kodin tunnelma on minulle se tärkein asia.
Modernin klassisessa tyylissäni yhdistyy kaksi melkeinpä vastakkaista tyyliä, ja vähän samanlainen olen itsekin monessa mielessä. Äkkiseltään voisi ajatella, että kotini tyyli on yllättävän seesteinen siihen nähden millainen persoona olen. Herskyvä luonteeni, taideammatti, ja kaikki muut luovat työni voisivat streotypisesti viitata ehkä enemmänkin johonkin boheemiin ja värikkääseen tyyliin. Olen kuitenkin jo aikoja sitten vapauttanut itseni tästä kankeasta ajattelutavasta. Ammattissanikin teatteriopettajana (ja muissakin töissäni) voin toteuttaa sekä luovaa että pedanttista puoltani. Tyylissäni olen myös vähän kaksijakoinen, isoissa linjoissa pidän selkeydestä ja linjakuudesta, mutta yksityiskohdissa klassisista piirteistä. Olen herkkä impulsseille ja siksi en kaipaa ympärilleni paljoa ärsykkeitä esimerkiksi värien suhteen, vaan nautin kodin harmoniasta. Hifistelen omassa kodissani mieluummin hillityn ja harmoonisen sävykarttani kanssa. Olen vähän sellainen vanhasielu ja ehkä siksi lämpenen tyylikkyydelle ja eleganteille yksityiskohdille. Nautin uppoutua asioihin, tutkimaan, oppimaan, keskustelemaan ja analysoimaan.


Mikä on kotisi persoonallisin sisustusesine?

Periaattessa voisin vastata tähän, että joku miehen tekemistä huonekaluista, joku minun tekemä taulu, tärkeät valokuvat...,  mutta voinko vastata tähän, että meidän talo? Sovitaan, että meidän talo on nyt iso sisutusesine. Kun suunnittelimme taloa ensin itse, ja sitten vielä arkkitehdin kanssa, juuri meidän tarpeisiin ja mieltymyksiin sopivaksi, ei ole toista samanlaista. Kun tyylini perustuu moderniin selkeään linjakkuuteen ja toisaalta klassiseen ajattomuuteen, en edes yritä keksiä pyörää uudelleen. Ajaton tyylikkyys on aina muotia. En siis tavoittele persoonallisuudella erikoisuutta. Esineiden persoonallisuus ei ole minusta niiden erikoisuudessa, vaan niiden tarinassa, merkityksessä ja kontektissa. Persoonallisuus voi olla, mutta ei tarvitse olla outoa. Minusta on mielenkiintoisempaa on se, miten joku aikaa kestävä esine muuntuu yhä uudelleen erilaisten ihmisten koteihin. Sama juttu kuin vaatteissa, joku joka osaa kantaa vaatteensa hyvin ja on persoonallinen sielultaa saa vaatteen kuin vaatteen näyttämään upealta, juuri hänen tyyliseltään. Savikippo on savikippo yhdelle, mutta tärkeä muistoja ja merkityksiä täynnä oleva esine toiselle. Yksittäiset esineet ovat toki tärkeitä, mutta kodissa kokonaisuus on se, mikä minusta luo kotiin persoonallisuuden.


Onko kotonasi joku sinulle tärkeä esine, jota et ole esitellyt julkisesti, miksi?
Ensinnäkin vaikka minulla on sisustusblogi, jaan mieluummin kodin tunnelmia ja inspiraatiota, kuin esittelen jokaista esinettä mikä meillä on. Toki on niinkin, että kun on vuosia pitänyt sisustusaiheista blogia (einkä halua lähteä siihen, että hankkisin krääsää vain siksi, että blogissa olisi jotain uutta esiteltävää), niin luultavasti kaikki minun tärkeät esineet ovat täällä vähintäänkin vilahtaneet. Voi siis olla, että kaapeissa on minulle tärkeitä esineitä, kuten kuvia ja vaikkapa koruja, mutta en mitenkään erityisesti ole jättänyt niitäkään esineitä näyttämättä.


Miten sisustustrendit ja muiden mielipiteet vaikuttavat sisustusvalintoihisi?

Koska seuraan sisustusalaa ja sen trendejä, olen tietenkin myös vaikutteiden alainen. Tyylini perustuu kuitenkin ajattomuuteen, joten väitän olevani immuunimpi aika monille nopeasti ohi meneville villityksille. Oma tyylini on niin vahva, että poimin trendeistä niitä, jotka sopivat minulle. Sisustus toki elää, mutta kun kokonaisuus on pääpiirteiltään muodostunut, on muutokset pieniä, tai isot pitkän suunnittelun jälkeen toteutettuja. Sisustamiseni on suurimmalta osalta kevyttä olemassa olevien esineiden asettelua. Mietin hankinnoissani sitä, mikä kestää aikaa esteetisesti, tyylillisesti ja laadullisesti, ja miten muuneltava se on.
Perheenjäsenten mielipide on tietysti merkittävä asia meidän yhteisessä kodissa. Onneksi meillä on miehen kanssa samalainen maku, joten vääntöä sisutsusasioista tulee hyvin harvoin. Lapset taas innostuvat vielä vain lähinnä majan rakentamisesta ja oman huoneensa jutuista. Isompi toki kommentoi aika usein kodin tunnelmaa kivaksi, kun on vaikkapa siivottu tai tehty jotain muuta kodin  sisustusmuutosta.
Seuraan sisustusvaikuttajista säännöllisimmin niitä, joiden kanssa tyylit ja/tai usein myös ajatusmaailmat kohtaavat. Saan tietysti heiltä inspiraatiota ja ideoita, mutta edes kenellekkään heistä en suostuisi antamaan sisustusvastuuta kodistani. Nautin sisustamisesta niin paljon, että haluan ajatella ja tehdä sen itse. 


Oleko jättänyt jotain ostamatta, koska se ei ole vallitsevien trendien mukainen tai ei sovi Insta-feediin?

Jos aidosti pidän jostain, ja se minusta kuuluu kotiini, on aivan sama onko se trendikäs vai ei. Ehkä himpun verran asia on enemmänkin niin päin, että jos tuote on valtavassa huudossa, mietin tarkemmin onko se silti myös minulle juuri oikea tuote. Mietin voisinko löytää jonkun vielä enemmän omaan kotiini sopivamman vaihtoehdon, joka ei olisi ihan niin nähty. Toisaalta, kun on itsekin vaikuttaja, on myös luomassa trendejä. Hetken persoonallinen löytösi voikin olla pian trendi. Yleisesti jaan mielelläni inspiraatiota ja vinkkejä, se kuuluu bloggaamiseen. En siis tavoittele erikoisuutta erikoisuuden vuoksi. Se on ihan yhtä hölmöä kuin seurata jokaista trendiä, miettimättä onko se ollenkaan oma juttu.


Oletko hankkinut jotain kotiisi vain siksi, että koet sen sopivan imagoosi tai miellyttävän muita?

En ole. En ole rakentanut tietoisesti imagoa, vaan etsinyt ja löytänyt tyylin josta sytyn. Olen siis tyylilleni uskollinen, mutta en imagosyistä, vaan siksi, että olen löytänyt sellaisen tyylin, josta pidän. Jos haluaisin muuttaa tyyliäni, niin muuttukoon sitten imago sen mukana. Blogi on ollut minulle merkittävä asia oman tyylin löytymisessä. Kun kertoo teille muille tyylistään, sanoittaa sitä myös itselleen. Ei tyylikään ole silti mikään täysin staattinen asia, aika muuttuu, ja itse muuttuu mukana. Asumiseen vaikuttaa paljon eri elämäntilanteet. On myös inhimillistä, että joskus tyylissään ottaa harha-askeleen tai haluaa ihan tietoisesti vähän koetela sen rajoja. Inspiraatiokuvat, eli käytännössä pinterest, on itselleni työkalu inspiroitua, mutta myös analysoida tyyliäni. Sen sijaan että hankkisin kaiken mistä innostun, tallennan sen kuvana. Suuresta määrästä kuvia pystyy näkemään toistuvia yksityiskohtia, ja rakentuvia kokonaisuuksia. Olen aika analyyttinen ja haluan olla tietoinen päätöksistäni. En keksi syytä miksi tekisin hankintoja, joista en itse pidä.


Koetko paineita ostaa pieniä tai isoja kodin sisustusta päivittäviä tuotteita - olipa ne sitten tuoreita kukkia tai samettisohva, jotta saisit kauniita kuvia?

Koska tuotan työkseni visuaalista materiaalia ihmisten inspiraatioksi, tietenkin stailaan kuviani ja siksi teen myös pieniä stailauksiin liittyviä hankintoja, kuten kukkia. Teksisin sisustushankintoja kuitenkin muutenkin. Sisustus luo kodin tunnelmaa, joka on minulle tärkeää. Kertakäyttökrääsän kanssa olen opetellut olemaan varovainen, ja yritän miettiä myös ekologisuuden kannalta, mitä sellaista esineistöä minulta jo löytyy, jolla saisin hakemaani tunnelmaa ja voisi sitä kautta sopia myös kuvauuksiin. Some-maailma voi houkutella turhaan shoppailuun. Toki kotiin tehdään hankintoja, mutta en halua olla kannustamassa sellaiseen käyttäytymiseen, jossa sisustaminen olisi vain uuden ja uuden hankkimista, ilman harkintaa. Varsinkin kodin isot hankinnat me tehdään miehen kanssa yhdessä ajatuksella.


Mitä asioita kotisi sisustuksessa rajaat pois kuvista?

Kuvaan sellaisia asioita, joista itse innostun, ja joista uskon teidän lukijoiden saavan sisustus- ja muuta visuaalista inspiraatiota. Tämä tarkoittaa sitä, että aikalailla kaikki kodin nurkat taitaa olla blogissa nähty. Keskeneräiset projektit harvemmin näkyvät kuvissani, koska en yleensä syty noista vaiheista visuaalisessa mielessä. Moodboardeja olen kyllä rakennellut ja kertonut suunnitelmista. En kodin sisustuksessa rajaa pois mitään, mutta esteettisyyden vuoksi aina vähän siivoilen tai vähintäänkin järjestelen, kun ryhdyn kuvaamaan. Usein käy myös niin pain, että siivousten jälkeen innostun kuvaamaan.

Tässä minun ajatuksiani näihin kysymyksiin, mutta olisipa mielenkiintoista kuulla myös teidän sisutustyylistä ja sisustuskäyttäytymisestä. Mitä te vastaisitte näihin kysymyksiin tai millaisia ajatuksia ne herätti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!