Kokemuksia Vaavisängystä

maanantai 13. helmikuuta 2017


Vauva on kuulkaas kasvanut jo 5 kuukauden ikäiseksi. Palautimme jo kuukausi sitten
vaavisängyn, joka oli meillä blogiyhteistyön kautta lainassa. Sängyn palauttaessani, ja tätä kirjoittaessani ihan herkistyin, kun mietin miten vauva sen käyttön aikana kasvoi pienestä nyytistä pikku palleroksi sängyn päästä päähän. Muistelin miten hän on tässä sängyssä nukkunut joulukuusen äärellä, ja miten häntä on tässä sängyssä kuljeteltu pitkin kotiamme aina sinne missä muutkin ovat olleet. 
Vaavisänky oli yksi vauvavuoden alun parhaista tarvikkeista, ja palauttamisen jälkeen on oikein pitänyt opetella vauva-arkea ilman sitä. Voin siis suositella sitä ilolla muillekin, ja ajattelin siis palata vielä ajassa taakse päin, ja kertoa meidän kokemuksia vaavisängystä.


 Vaavisängyn idea on siis se, että sen voi vuokrata neljäksi kuukaudeksi, ja sen jälkeen palauttaa, kun vauva kasvaa ja ensisängyn tarve on ohi. Sänky on siis ekologinen ratkaisu, kun samaa sänkyä kierrätetään vauvalta toiselle. Tämä on mahdollista, koska materiaali on helposti puhdistettava, ja patja aina uusi. Sänky toimitetaan kätevästi kotiovelle, ja vuokra-ajan jälkeen se pakataan samaan pahvilaatikkoon kuin missä se tulikin, ja palautetaan lähimpään postiin. Vuokra-aika on siis normaalisti neljä kuukautta, mutta sitä voi halutessaan jatkaa. Kuten sanoin, minä olen ihan jo kaivannut vaavisänkyä, ja olisin varmasti muuten pidentänyt vuokra-aikaa, mutta vauva kasvoi neljässä kuukaudessa niin paljon, että hän ei olisi enää mahtunut siihen, vaikka se muuten olisikin ollut varsin kätevä edelleen. Perus vuokra-aika on siis minusta varsin sopiva keskikokoiselle vauvalle.


Meillähän on ollut yläkerrassa vauvan nurkkauksessa sänkynä sama suvussa kiertävä korisänky kuin isoveljen aikanakin. Toki pikkuveli on nukkunut pääasiassa yöt meidän sängyssä babynestissä. Babynestistä eli vauvapesästä ei silloin isoveljen vauva-aikaan puhuttu vielä mitään (en tiedä olisiko niitä silti ollut jo silloin). Babynest on siis ruotsalaisten kätilöiden kehittämä patja, jossa on reunat, ja jota voi käyttää missä vain. Ihan aluksi käytin babynestiä myös vaavisängyn sisällä. Pystyimme kuljettaa vauvaa sillä myös kätevasti kerroksesta toiseen. Babynest oli meillä mukana matkallakin, koska vauva on niin tottunut nukkumaan siinä. Babynest onkin myös vauvan (ja sitä kautta koko perheen, varsinkin äidin) nukkumista helpottava vauvatarvike,  jota ehdottomasti myös suosittelen. Se on meidän vauvalla edelleen käytössä joka päivä.
Vauvapesiä on toki myynnissäkin, mutta me saimme baby nestin lahjaksi tädiltäni, joka oli itse tehnyt sen. Lopulta hän itse asissa teki niitä meille kaksi, kun ensimmäinen jäi pieneksi.  Kiitos vielä tuhannesti tädilleni ihanasta ja niin tarpeelliseksi todetusta lahjasta! <3


Joka tapauksessa kaipasimme siis alakertaankin vauvalle sängyn, koska vietämme suurimman osan ajasta alakerrassa. Varsinkin juuri ensimmäisinä kuukausina halusin pitää vauvan koko ajan lähellä silmien alla. Koska vaavi-sängyssä on pyörät sitä voi liikutella sinne missä itsekin on. On myös kätevää, että vauvaa pystyy nukuttaa sänkyä liikuttamalla.


Pyörien ja tukevan rakenteen takia ei tarvinnut pelätä, että isoveli vahingossa kaataisi sängyn. Laitoin sänkyyn vielä pehmusteen reunoille, että se olisi vauvalle pesämäinen ja pehmeä.
Myös reunapehmuste varmisti, että isoveli ei pääse huomaamattani "hoitamaan" vauvaa.
Nyt tiedän jo, että isoveli osaa olla varovainen pikkuveljen kanssa, mutta etukäteen mietin, että keksiiköhän isoveli työntää sänkyä pitkin poikin. Aika hyvin isoveli ymmärsi, että sänky on pikkuveljen nukkumispaikka ja sen täytyy antaa olla rauhassa. Pari kertaa isoveli pudotti reunan yli vauvallekin lelujaan sänkyyn, onneksi ei mitään kovia leluja kuitenkaan. Veikkaan, että nyt kun veljekset ovat muutenkin jo enemmän kontaktissa, vauva saattaisi kiinnostaa isoveljeä enemmänkin.

Kaiken käytännöllisyyden lisäksi vaavisänky on kaunis, muotokieleltään 50-lukuhenkinen ja yksinkertainen. Sopii siis monenlaiseen sisutukseen, eikä haittaa vaikka sänky kulkee kodissa huoneesta toiseen.
Vaikka vähän haikeana sängyn palautinkin, niin on kätevää, että näin lyhyeksi ajaksi ei tarvitse hankkia sänkyä, joka sitten jäisi nurkkiin pyörimään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!