1-vuotiaan panda-synttärit

sunnuntai 1. lokakuuta 2017


Reilu viikko sitten lauantaina meillä vietettiin 1-vuotiaan synttäreitä panda-teemalla. Talo oli täynnä sukulaisia, ystäviä ja ennen kaikkea juhlatunnelmaa pienen sankarin kunniaksi.



Syksy on ollut kiireinen, mutta ehdin kuitenkin tehdä kutsut ja postipoika ne kiikuttaa perillekin.
Kutsuihin käytin kaikille ala-asteen kuvistunneilta muistoja tuovaa huopaa, josta pandan silmät, korvat ja nenät syntyivät. Ensin ajattelin käyttää ihan vain mustaa pahvia, mutta huovasta tuli kivasti kolmiulotteisuutta ja pehmoista tuntua. Suun piirsin ihan vain tussilla.




Kun kaikki panda-yksityiskohdat on koottu näin yhden otsikon alle, niin näyttää ehkä vähän siltä kuin pandoja olisi ollut ihan kaikkialla. Todellisuudessa koristelut olivat aika simppelit. Teemaa tuli lähinnä paperiastioista ja serveteistä sekä paperikennopandasta. Suuren paperikennopallon olen hankkinut joskus IKEA:lta ja se on jo palvellut muissakin juhlissa. Siitä tuli panda, kun askartelin sille silmät, korvat ja nenän. Servetit olin tilannut jo joskus aikoja sitten, ja saman sarjan panda-kupit ja lautaset oli ainut hankintani Habitaresta. Kun avasin paketit, tajusin että pakkauksista paljastui muitakin eläimiä. Teen siis onneksi lasten juhlia varten hankintoja pitkin vuotta, kun jotain kivaa tai suunniteltuun teemaan sopivaa tulee vastaan, ja yhdistelinkin sitten panda-astioihin toisia astioita. Aioin siis säästää muut eläimet tuleviin juhliin, mutta lopulta ne muutkin eläimet tulivat juhlissa käyttöön, ja mietin että miksi alunperin ne edes hylkäsin. Nuo toiset lets party -astiat olen hankkinut meidän viime talven matkalta Kanarialta, kun löysihän tämä siustusfiikki sieltäkin sisustusliikkeen. Jos matkalaukussa olisi ollut enemmän tilaa olisi Muy mucho homen hyllyt tyhjentyneet enemmänkin. Vinkkinä siis Espaanjaan matkaaville; pitäkää silmät tuon liikeen varalta auki, sillä siellä oli kaikkea kivaa.



Tarjolla oli brunssi, josta ei kyllä tullut kovin montaa onnistunutta otosta juhlahulinassa otettua. Mies leipoi sämpylöitä Sikke Sumarin ohjeella, ja se oli muuten paras sämpyläohje, johon me ollaan törmätty. Ihanan rapea pinta ja kuohkeita sisältä. Karjalanpiirakoita, munakasta, jugurttia... Makeiden kanssa sain leivonta-apuja, kun ystäväni tarjoutui leipomaan omenapiirakkaa ja anoppi teki suklaamuffinsit.




Kakun suhteen toteutettiin samaa jo perinteeksi muodostunutta systeemiä, että äitini tekee kakkupohjan ja minä koristelen. Pinterestin insproimana suunnittelin söpöä panda-kakkua, muttta en vain ollut koskaan aiemmin taiteillut sokerimassan kanssa. Vähän jännitti, että mitäs jos en onnistu ja  kakku menee pilalle. Heti koristelun alkumetreillä tulikin haasteita, kun tajusin, että eihän hankkimani määrä valkoista sokerimassaa riitä koko kakun päälle. Sokerimassa tulikin sitten vain kakun päälliosaan, mutta vielä piti keksiä mitä reunoille tehdään, kun pelkkä kermahan näytti puhtaan valkoisen massan kanssa ihan keltaiselta. Onneksi kaapissa oli juhlia varten reilusti oreo-keksejä, ja sain ajatuksen että oreomurusista tulisi kiva reuna. Lopulta kakusta tuli kivan näköinen, ja itse asiassa luultavasti vielä paremman makuinen näin. Uskon, että onnistuin, koska sankari oli varsin kiinnostunut kakustaan, varsinkin siinä vaiheessa, kun sädetikkuykkönen sytytettiin palamaan. Tämä olikin ensimmäinen kakku, jota hän pääsi maistamaan. Suu aukeili kuin linnun poikasella.


1-vuotias sai tietysti aivan ihania lahjoja. Oli kiva, kun hän sai nyt omia leluja ja vaatteita, kun niin se vain usein menee, että kun talossa on jo toinenkin poika, niin pienempi perii usein isoveljen juttuja. Tuollaisen potkuauton arvoin tässä muutama viikko sitten Instagramin puolella yhteistyössä Jollyroomin kanssa, ja sen yhteistyön merkeissä meidän 1-vuotiaskin sai oman potkuautonsa*. Meillä huristellaan nyt sitten kahdella potkuautolla, kun isovelihän sai myös aikoinaan vastaavantyylisen auton 1-vuotislahjaksi. 1-vuotisjuhlien lisäksi juhlan aihetta oli enemmänkin, koska pienemmällä pojalla on myös nimipäivä näin syksyllä. Panda-pehmolelu on hänen nimpparilahjansa.


* Yhteistyssä Jollyroomn kanssa.
TallennaTallennaTallennaTallenna

5 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten ihanan inspiroivat synttärit! Onnea pikkuiselle :)
    Mulla onkin sama servettisetti odottamassa ensi kesän 1v. juhlia :D
    Tuo teidän keittiön taso on tosi kaunis myös, vilahti jossain kuvissa. Muistatko miten paksu se on?
    Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marie! Nuo servetit on kyllä söpöt. Meidän keittiön taso on 12mm paksu. Meillä oli ohut taso myös edellisessä kodissa. Tykättiin sen keveästä ilmeestä ja valittiin sitten ohut tähänkin kotiin.

      Poista
  2. Muistatko panda-servettien/-astioiden merkkiä tai kuka niitä myy..? Aurinkoista syksyä! :) T:Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista ostopaikkaa, mutta merkki on My little day. Toivottavasti sillä löytyy. Serveteissä on siis eri eläinten kuvia eri puolilla.

      Poista
  3. Me ollaan selvitelty keittiön tasoa ja meille sanottiin ettei kivikomposiittitasoa suositella alle 20 mm vahvuisena koska voi haljeta. Mutta ilmeisesti teillä ainakin sujunut hyvin tason kanssa.

    Hannalle: pop-up kemut on ainakin myynyt noita servettejä ja muitakin saman sarjan juttuja 😊

    Marie

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!