Meillä on ystäväperhe joiden kanssa vietämme usein aikaa ruoan äärellä, ja tällä kertaa oli pienten rapujuhlien vuoro. Muistelin itse asissa, että olisin kirjoittanut joskus tänne blogiinkin meidän tavasta viettää usein sunnuntaita yhdessä. Selasin vanhoja postauksia ja sieltähän se löytyi; Lauantaitunnelmissa sunnuntaina -postauksen päivämäärä on jo yli neljän vuoden takaa.
Aika kiittää.
Aika kiittää.
Välillä teemme niin, että vierailemme ns. valmiissa pöydässä toistemme luona, mutta yleensä laitetaan ruokaa yhdessä. Välillä tehdään rennosti tortilloja, välillä syödään vähän hienommin, niin kuin tällä kertaa. Nykyisin lapsetkin ovat mukana menossa, ja hekin saavat uusia makuelämyksiä.
Juttuun kuuluu se, että pöytä katetaan kivasti. Homma ei ole silti koskaan vakavaa, vaan esimerkiksi näihin tasan viikko sitten vietettyihin pieniin rapujuhliin ryhdyttiin ennakkoluulottomasti ilman kovinkaan kummoista kokemusta.
Siinä vaiheessa kun kaulurit viritettiin kaulaan, ja ravut otettiin käteen, oli pakko keskittyä. "Eli mikä kärki katkaistaan? Mikä irrotetaan? Saako tämän osan siis syödä?" Alkoihan se vaihe vaiheelta sujua. Näissä lapsiperheiden rapujuhlissa snapsilaulut jäivät vähäisiksi, ja olivat mukana vain jutun vuoksi. Muuten yritystä rapujuhlaperinteiden vaalimiseen meillä noviiseillakin oli. Tämä taitaa olla koko blogin historian värikkäin postauskin. Ystävänikin sanoi, että eipä yleensä näe meillä punaisia kukkia. Kiitos vain saksiniekkojen, vaihtelu virkisti. Ruoka ja silloin tällöin kukatkin tekevät poikkeuksen harmonisen hillittyyn värikartaani. Jopa joulusta selviää ilman punaista, mutta näihin juhliin ripaus punaista kuuluu, jopa tällä väriallergisella. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!