VÄLIAIKAINEN KOTI: Pikkumiehen huone (ja kuulumisia)

perjantai 7. elokuuta 2015








Eilen on tontilla valettu lattiat ja talon saapumiseen on enää viikko. Härdelli on ollut sen mukaista. Viime ja tälle viikolle on mahtunut silti vielä muutakin, joten siksi tämä pieni blogihiljaisuus. 
 Reilu viikko sitten minulla oli torstaina vapaailta, kun olin Gugguun asiakasillassa Gugguun asiakasilassa. Juhlat oli todella tyylillä järjestetty, lapset muotinäytöksessä suloisia (ja vaatteet heidän päällään tietysti ihania), ruoka ja juoma hyvää ja Hirvihaaran kartanomiljöö todella upea. 
Viime viikonloppuna saimme äitini hoitamaan poikaa, niin että pääsimme miehen kanssa viettämään päivän kahdestaan. Se olikin vasta toinen kerta sitten pojan syntymän. Päivä tuli kyllä tarpeeseen. Ensin aamulla kävimme ystävien kanssa brunssilla, ja sitten suuntasimme kahdestaan asuntomessuille, ja lopuksi kävimme vielä syömässä. Brunssipaikkoja tuli viime viikonloppuna testattua toinenkin, kun olimme vielä sunnuntainakin koko porukka brunssilla. 
Tällä viikolla miehen vanhemmat riensivät meille apuihin. Töihin paluuni lähestyy ja isovanhemmat hoitivat poikaa, niin että sain tehtyä suunnittelutöitä. Pojalta en yksin olisi saanut mitään tehtyä, kun hän nukkuu niin katkonaisia ja lyhyitä uniakin. Mies sai iltaisin myös tontille apuja isästään. Heistä oli suuri apu! "Tekemättömät työt ovat voimiemme viejät" on yksi äitini käyttämistä lukuisita sanonnoista. Se on kyllä totta, heti, kun sain työt paremmalle mallille, mieli on rauhallisempi. Kiitos siis isovanhemmille avusta! 
Nyt kun tontilla valut kuivuvat, lähdemme huomenna päiväksi Tallinnaan. Mies tekee täsmäiskun paikalliseen rautakauppaan, ja tietysti minä ja poika lähdemme mukaan. Hyöty- ja hupireissu samalla iskulla. Ihana viettää aikaa koko perheen kesken. 
Koska kaikki viime viikkoina ottamani kuvat ovat jossain muistikorttien syövereissä, niin päätinpä kaivaa esiin kuvia pojan huoneesta, koska sinne ei ole kurkattukaan. Tässä väliaikaisessa kodissa pojan huone on pikkuruinen, mutta niin on poika itsekin. Muita huonekaluja huoneessa ei ole kuin iskän tekemä meille niin rakas sänky ja vanha pinnatuoli. Brion junaradan osat ja duplot on säilötty isoihin legopalikoihin. Ne ovat osoittautuneet käteviksi ja niitä voi hankkia tarpeen tullen lisää. Huoneessa on yleensä myös  Ferm Livingin lelukori. Se seilasi ylä- ja alakerran väliä, kunnes hankin alakertaan alkukesän Turun reissulta Aveliasta vastaavantyyppisen raitakorin. Aloitin kesäkuussa tekemään pojalle myös tiipiitä. Päällikankaan sainkin jo ihan hyvälle mallille, mutta vuorikankaan ompelu on jäänyt odottamaan rauhallisempia aikoja. No sitten viimeistään pojan uuteen huoneeseen kun talo joskus on valmis. Vanhanmallisten pikkuautojen kokoelman olen aiemminkin esitellyt. Se on siitä kasvanut monella autolla, kun niitä on hankittu erilaisilta retkiltä, ja iskä toi pojalle kaksi Mersu-museosta Saksastakin. Autot saavat kyllä aika kovaa kyytiä pikkumiehen käsittelyssä, niin että kuplasta lähti kolarissa jo takapuskurikin. 
Nyt menen pakkaamaan vielä tavaroita huomista Tallinnan reissua varten.
Hauskaa viikonloppua teillekin, nauttikaa näistä kesäisistä säistä!

8 kommenttia:

  1. Aivan ihania yksityiskohtia pikkuisen huoneessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienistä suloisita jutuista tykkää niin poika kuin äitikin. :)

      Poista
  2. Ihana huone <3
    Meillä 9.v. pojan huoneessa sama lamppu. Ihanaa reissua teille -laitan alkuviikosta muokattuja kuvia ja taso hintoja tulemaan.
    p.s. komposiitti betoni saattaa saada 20mm-Valmistaja selvittelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Lamppu hankittiin jo edelliseen kotiin, ja tämän väliaikaisen kodin kautta se muuttaa sitten taloonkin. Jos teillä se kerran on 9-vuotiaan huoneessa, niin eiköhän se meilläkin sitten mene pojanhuoneessa vuosia. :)
      Olisi huippu jos sitä komposiittia saisi 20mm. Toivotaan!

      Poista
  3. Kaunis huone. Upea tuo pikkuauto kokoelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävästi noita vanhanmallisia pikkuautoja tuntuu tulevan vastaan ...ja kokoelma kasvaa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!