Ensimmäinen ajatukseni nähdessäni nämä italialaiset KalaMitica magneettiruukut oli, että vitsi miten simppeli ja kiva idea, miten monikäyttöisiä ja kauniita!
KalaMitica konsepti syntyi tarpeesta löytää innovatiivinen ratkaisu kukkien ja kasvien esillepanoon. Näin syntyi muovista tehty ruukku, johon on valmistusvaiheessa omalla patentoidulla menetelmällä lisätty magneetti kiinnitystä varten.
Magneetti on valmistusvaiheessa lisätty tuotteeseen siten, että ruukku on mahdollista kiinnittää mihin tahansa metalliin niin ettei itse magneettia enää näy kiinnittämisen jälkeen.
KalaMitica maljakoita on saatavissa monissa eri muodoissa, mitoissa ja väreissä.
Kuutionmalliseen kokoon eli ⌀ 6 cm on saatavissa myös erillinen LED-valosarja.
Vaikka erimuotoiset ruukut ovat siis alunperin suunniteltu kasveille, niin niitä voi käyttää vaikka mihin muuhunkin. Itse kutsuisinkin näitä magneettipurkeiksi. Minulla tuli heti mieleen paikka mihin minä näitä ehdottomasti käyttäisin.
Aika monessa asunnossa taitaa nimittäin olla sähkökaappi "koristamassa" eteistä. Meillä on tässä niitä nyt sitten oikein kaksin kappalein. Muunsin nuo kaapit ilmoitustauluiksi, ja näiden magneetilla kiinnittyvien boxien ansiosta sain siihen myös säilytystilaa pikkutavaroille. Lähdöt ovat välillä varsin vauhdikkaita, ja tuntuu että silloin on aina kaikki hukassa. Nyt avaimilla, kukkarolla ja muilla pikkutavaroilla on oma paikkansa ihan oven vieressä.
Innostuin lopulta näistä ruukuista niin, että kuljin pitkin asuntoa testailemassa mistä löydän magneettista pintaa.
Magneettiruukkuja myy Suomessa Puutarhakokki, jonka kanssa yhteistyössä saan ilokseni arpoa setin näitä ruukkuja myös jollekin teistä.
ARVONTA:
Voittaja saa oman valintansa mukaan 3 x kuutionmallista ja 2 x pyramidin- tai sylinterin muotoista KalaMitica magneettiruukkua/purkkia itselleen mieluisissa väreissä.
Kilpailuun voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen 15.2. mennessä.
Mihin sinä näitä käyttäisit ja mitkä ovat lempivärisi?
Olen yhteydessä voittajaan sähköpostitse.
Arvonta päättynyt!
Arvonta päättynyt!
Lisää ideoita tulee, mutta tässä vielä ainakin muutama vinkki, miten minä näitä magneettipurkkeja keksin käyttää:
Tylsä ISO metallinen tekninenkaappi alakerran vessassa on ollut sellaisenaan kaamea pömpeli. Käänsin yhden ruukun ympri tasoksi ja laitoin LED -valosarjallisen sen päälle spotiksi huonetuoksulle. Ruukuille on olemassa myös pieniä ruuveilla kiinnitettäviä magneetteja, ja silloin sen voi kiinnittää vaikka kylppärin laattojen väliin. Hammasharjat ja meikit voisikin saada niin kätevästi kädenulottuville.
Basilika piristää keittiötä nyt jääkaapin ovessa. Se on helppo ruukkuineen päivineen nostaa vaikka ruokapöytään, ja laittaa sitten taas nopeasti takaisin paikoileen. Sakset on nyt helposti käden ulottuvilla, eikä niitäkään tarvitse etsiä laatikoista.
Pojanhuoneesseen kokosin ilmoitustaululle leikkisän kokoelman boxeja iloisten kuvien kanssa. Isomalle lapselle (tai miksi ei aikuisellekin) tuollaisenhan voisi koota vaikka työpöydän päälle. Siinä olisi paikka kaikelle tarroista värikyniin.
Huomaatteko minäkin kykenin kerrankin myös yhteen näinkin värikkääseen sommitelmaan.
*Yhteistyö (Osa tuotteista saatu blogiyhteistyönä)
Säilyttäisin näissä ainakin avaimia ja tyttären hiuspompuloita. Lempivärini olisi valkoinen, harmaa ja musta. Mukava arvonta! Minunkin blogissani on arvonta käynnissä...
VastaaPoistaItselle nämä menisivät kesällä parvekekäyttöön. Aion viimeinkin kasvattaa ensi kesänä yrttitarhan parvekkeelle ja näille olisi jo passeli paikka varattuna :-) Ja kaikkia ihania kesävärejä: keltaista, punaista, sinistä... Nam! :-)
VastaaPoistaItsellä tulisi varmaan kokeiltua ainakin eteisessä juurikin siinä sähkökaapin ovessa:) lempivärit musta ja valkonen. Mukana arvonnassa, anna.salonpaa@jippii.fi
VastaaPoistaOi miten ihania ja ratkaisisivat kerralla meidän kodin avainten säilytysongelman, kun ruukut saisi kiinni juurikin siihen rumaan sähkökaapin oveen. Ehdottomasti mukana arvonnassa siis! Ja kyllä ne lempivärit taitavat olla tylsästi musta ja valkonen.
VastaaPoistaIhania! Meillä on keittiössä tuollainen sähkökaappi.
VastaaPoistaOlen maalannut sen mustaksi (mitä ei voi peittää pitää korostaa, eikö?) Siihen sopisi sievästi pari purkkia, joihin voisi laittaa jonkun kivan riippuvan kasvin ja/tai yrttejä.
Väreistä miellyttää eniten tuo harmaa.
Eli mukana arvonnassa ollaan!
Ihania purkkeja, en ole aiemmin kuullutkaan moisista. Itse käyttäisin juuri kukille sekä kylpyhuoneessa hiusharjoille ja kammoille. Osallistun arvontaan. Valkoinen ja harmaa ovat lempivärejäni
VastaaPoistas-posti unohtui: klaara49@luukku.com
VastaaPoistaEteiseen laittaisin nämä laittaisin kaikenlaisia pikkutavaroita varten =). Lempiväri valkoinen. Mukaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Säilyttäisin pikkutavaraa: avaimet, huulirasva, tutit ym. Lempivärini on valkoinen ja harmaa.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Meille tuo tulisi kun tilauksesta, nimittäin keittiöön! Ja värithän olisivat tutut sekä turvalliset: musta&valkoinen. :)
VastaaPoistaVoi miten käteviä. Värit harmaa js valkoinen olisi kivat. Säilyttäisin avaimet,kännykän ym pikku tavaraa. Anne
VastaaPoistaannelaukkanen09@hotmail.com
Noissahan voi säilyttää ihan mitä vaan. Itselle tuli mieleen kaikki pikkutavara. Sofia
VastaaPoistachipmunk@hotmail.fi
Väreinä musta ja valkoinen. Sofia
PoistaNämä menisivät pienen kylpyhuoneemme peilikaapin kylkeen. Niissä säilyttäisin vauvamme tarvikkeita (mm. topsipuikot, rasvat yms.). Eipähän tarvitsisi kaikkea pitää pesukoneen päällä. Lempparivärit valkoinen, musta ja harmaa.
VastaaPoistaVoih, eteisessä aurinkolaseille, kolikoille, avaimille ja muulle sälälle nuo olisivat oiva ratkaisu. Ja keittiössä kynät ja muistilpaut asuisivat noissa oivallisesti. Väreistä kiinnostavat musta, valkoinen, harmaa, beige ja miksei lilakin. Kiva arvonta!
VastaaPoistaviiu@hotmail.com
Kiva arvonta laittaisin kodinhoitohuoneeseen ja säilöisin kaikkea pientä sälää jotka pyörii vailla paikkaa!valkoinen/musta oli kivat värit!
VastaaPoistaArja
arja.katariina@hotmail.com
Ihania purkkeja! Keittiöön laittaisin siihen kasveja ja toisiin tavaroita!!!:)
VastaaPoistaT.Jutska
pilkku10@hotmail.fi
Laittaisin juurikin keittiön välineitä niihin: saksia, juustohöylän, veitsen jne. Toisaalta myös eteisessä avaimien säilytyksessä olisi mahtava! Näistä mun lempivärejä on valkoinen ja cappuccino :-)
VastaaPoistanoraemilia.seppala (at) hotmail.com
Laittaisin isomman lapsen värikynät,tussit ja muut kynät näihin "turvaan" pikkuveljeltä :D Tosin olisivat nuo hyvin näppärät myös eteisen sähkötaulussa. Harmaa tai musta olisi minun valintani.
VastaaPoistaam_kivuoti@hotmail.com
Kynätelineeksi kauppalistan viereen jääkaapin oveen. Musta olisi paras.
VastaaPoistaEteiseen ja vessaan näitä laittaisin pikkutavaroille! Valkoinen ja harmaa on lempparivärejä. enmi1(at)outlook.com
VastaaPoistaEteisen sähkökaappiin pikkutavaran säilytystä varten ja mustana :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Laittaisin eteiseen kaiken mahdollisen pikkusälän säilytyspaikaksi. Väreiksi musta ja valkoinen. T. Teija P
VastaaPoistaVau! Mustaa ja valkoista! Syklaamia jaa.. Ihania värejä.. Kyllä menis jääkaapin oveen. Sakset ja kynät on aina hukassa.. Tekosyyt läksyjen tekemättä jättämiseen loppuis siihen :))
VastaaPoistabikkenpilttuu@hotmail.com
Niin tarpeellinen ja vastaus säilytyspulmaan, eli laittaisin purkkeihin uimahalli -ja kirjastokortit sekä avaimet. Työhuoneessakin kiinnittäisin purkit metalliseen ilmoitustauluun ja sisälle kyniä. Valkoiset ja mustat sopivimmat.
VastaaPoistaOnpas tosi kivoja ja kekseliäitä ratkaisuja!! Jääkaapin oveen voisin laittaa kyniä ostolistan tekemisen helpottamiseksi, kylppäriin pesukoneenseen voisi kiinnittää pari lapsille ja siellä voisi säilyttää mitä milloinkin lapsen mieleen juolahtaa :) Väreistä valkoinen ja musta miellyttää minua eniten :)
VastaaPoistaJos tosiaan jääkaapin ovessa pysyvät niin siihen :) valkoinen ja harmaa ovat kivoja!
VastaaPoistaYrttiruukkuina varmaan menisivät ja kylppäriin/eteiseen tarvittaisiin säilytystilaa pikkutavaroille, oisivat todella näppäriä siihen! Mutta näin ainakin alkukeväästä yrtteilystä innostuneena nämä olisivat aivan täydelliset siihen!
VastaaPoistammyheartishere@gmail.com
Kynien säilömiseen ehkäpä :) Valkoiset!
VastaaPoistatiinatsi@hotmail.com
Jääkaapin ovessa ainakin olisivat kätevät! Harmaa ja musta on suosikkeja.
VastaaPoistaKiva idea! Varsinkin tuo vika kuva pojan huoneesta sytyttää. Itse käyttäisin näitä kynäpurkkeina työhuoneessa, magneettilistaan kiinnitettynä (taitaa saada esim. Ikeasta?). Voisin kuvitella näitä rivissä myös vessaan hammasharjoille. Valkoinen, harmaa ja musta ovat suosikkivärini näistä.
VastaaPoistaansamaria1(at)gmail.com
Voi näille löytyisi kyllä käyttöä. Tuo yrttiruukku jääkaapinovessa on kyllä mainio keksintö! Ompelukoneen viereen kaikelle tarpeelliselle, eteiseen avaimille, aurikolaseille, lastenhuoneeseen kynille yms.... Keltainen ja vihreä piristäisivät!!
VastaaPoistaOmpas käteviä purkkeja,pikkusälää on aina,noihin sujahtaa mukavasti:) Lempparivärit harmaa ja valkoinen.-Sanna
VastaaPoistaVoi, taisin löytää ratkaisun uuteen eteiseeni! Olen ihmetellyt et mitä keksisin pikkuravaroille kuten avaimille, kolikoille sun muulle pienelle. Vanhassa talossa on niin pieni eteinen että ei haluaisi tukkia sitä jollain säilytyslalusteella. Pärjäisin hyvin noilla purkeilla. Harmaa on ehdoton väri valko-harmaaseen eteiseeni. T. Johanna johanna.jyrkka@uef.fi
VastaaPoistaTodella hyvä idea laittaa yrttejä siihen. Niin minäkin varmaan tekisin :) Kiitos vinkistä :)
VastaaPoistaLempivärini olisi valkoinen :)
voilooa@gmail.com
Kaikkien pikkutavaroiden säilytykseen omiaan. :) musta ja valkoinen miellyttää silmää eniten.
VastaaPoistasannawashere@gmail.com
Ihania! Näihin säilöisin ehdottomasti minimiehen tavarat kylpyhuoneessa! Musta, valkoinen ja harmaa ovat suosikkivärit! minnampesonen(at)gmail.com
VastaaPoistaKatselin näitä viime keväänä puutarhamessuilla ja mietin, että olispa hyvät meidän parvekkeen kaiteeseen kesällä, että varmaan jotain yrttejä tai kukkia voisin laittaa.. Mutta sopisi kyllä sisätiloihinkin. Värinä voisi olla valkoinen ja oranssi. Peipponen99( a )gmail.com
VastaaPoistaEteiseen pikkutavaroiden säilytykseen. Tai sitten kylppäriin! Valkoinen on suosikkini :) speuhkur@hotmail.com
VastaaPoistaOnpas kiva arvonta! Kylppärissä on aina liikaa pikkupurnukoita ja muuta sälää levällään, joten sinne laittaisin valkoisena. myymeri@hotmail.com
VastaaPoistaTaitaisin laittaa kylppäriin. Tai sitten keittiöön, jossa lapset usein piirtävät ja säilyttävät kaikenlaisia askarteluvälineitä! Valkoinen on suosikkini :) Sini.Pitkanen@student.oulu.fi
VastaaPoistaKiva arvonta! Valkoinen on ehdottomasti suosikkini! Hyvä idea säilyttää yrttejä jääkaapin ovessa :) Sini.Pitkanen@student.oulu.fi
VastaaPoistaValkoinen on suosikkivärini. Laittaisin kylpyhuoneeseen hiustarvikkeille! VirtaHenna@gmail.com
VastaaPoistaEhottomasti valkoisena ja kylppäri järjestykseen! Toisaalta hyvä keksintö tuo yrttien säilytys jääkaapin ovessa!
VastaaPoistaleena.kaasila@arkjr.fi
Mukava arvonta! Kylpyhuoneeseen laittaisin ja valkoisena.
VastaaPoistapaivi.pitkanen5@luukku.com
Laittaisin eteiseen, siellä pitää aina saada käsistään kaikenlaista tarpeellista pikkutavaraa, minkä pitää myös olla nopsaan saatavilla kun ovesta on kiirus ulos. Suosikkiväri on musta.
VastaaPoistakristapasm(AT)gmail.com
Nämä saisi paikan keittiössä, missä aina kaivataan mm. kyniä! Suosikkivärini ovat musta ja tuo violetti
VastaaPoistapauleceb(AT)gmail.com
Eteiseen pääsisivät auttamaan pikkutavaroiden säilyksessä. Suosikkiväri musta
VastaaPoistaarskari(at)gmail.com
Eteiseen pääsis avaimille ja muille! Lempivärit... musta tai valkoinen! Remonttihiiri@gmail.com
VastaaPoistaMinä tekisin kesäksi parveekkeelle näistä pienen puutarhan. Yrttejä ja kasveja ruukkuihin. Ruukut saa kiinnitettyä suoraan kaiteeseen sekä magneettimaalilla maalattuun seinään. Vihdoinkin sain idean millä piristää tylsää parvekkeen sisustusta :)
VastaaPoistaVäreinä valkoinen, harmaa ja musta sekä ehkä aprikoosi.
Kaisa.tanskanen@hotmail.com
Ihana arvonta. Laittaisin näitä lastenhuoneisiin ja pieneen eteiseemme. Lämpivärit: valkoinen, harmaa ja musta.
VastaaPoistasanna.keskisarja@hotmail.fi
Ihan huippuidea kuin tilauksesta! Meillä on pian muutto edessä ja kova suunnittelu on käynnissä säilytysratkaisujen osalta. Käyttäisin purkkeja tyttäreni huoneessa värikynille, liiduille, ja muille askartelutarvikkeille. (jussila.elina(at)gmail.com)
VastaaPoistaNämä menisi ehdottomasti jääkaapin oveen ja säilyttäisin näissä lempiyrttejäni basilikaa ja timjamia.
VastaaPoistaJääkaapin sivuseikka, vaikkapa kukille. Pikkutavaraakin kertyy kuten kyniä. v.laitinen@msoynet.com
VastaaPoista