Lomailua Pohjanmaalla ja lumipalloja keskellä kesää

maanantai 6. heinäkuuta 2015



  
Minä olin koko viime viikon pojan kanssa Pohjanmaalla, kun mies oli taas työmatkalla. Viikko meni nopeasti, kun säät suosi, ja nähtiin sukulaisia ja ystäviä. Pohjanmaalla annoin kamerankin vähän viettää kesälomaa, mutta äidin lumipallopensaasta tämä kukkahullu ei malttanut olla ottamatta muutamia räpsyjä. Lumipallopensas on näyttävä ja sen haluaisin sitten omaankin puutarhaan. Äitini kyllä valitteli, että siihen tulee helposti ötököitä, ovat kuulemma tämänkin pensaan mutustelleet monena vuonna. Nyt pensas oli onneksi parhaimmillaan, ja ihan täynnä muhkeita "lumipalloja".
Viikossa ehdittiin kaikenlaista. Helteisinä päivänä käytiin laiturilla uittamassa jalkoja vedessä, nautittiin torikahveista, leikittiin vesileikkejä, syötiin mansikoita...  Erilainen meno sai pojan kyllä jossain vaiheessa ihan väsähtämään, joten kaiken kivan seassa meni ensimmäinen kunnon uhmakohtauskin. Muuten reissu junamatkoineen kaikkineen meni pikkumiehen kanssa oikein hyvin. Toki poika on aina iskän ollessa työmatkoilla todella kiinni minussa. Pikkuinen kai ajattelee, että jos iskä ei kerran ole maisemissa, niin ainakaan äitiä en päästä karkaamaan. Pari kertaa sain silti käydä vähän itseksenikin jossain, ja sillä välillä pojalla ei TIETENKÄÄN ollut mitään hätää. Veljen vaimon kanssa kävimme puistojumppassa ja toisen ystävän kanssa pääsimme terassilounaalla. Äitini on ihan huippu lasten kanssa, ja keksii kaikkea hassua. Pikkumiestä oli esimerkiksi minun poissaollessani kuskattu pitkin taloa nukenvaunuissa. Oli ollut niin kivaa, että eihän siinä ollut ehtinyt ikävöimään. Sääli, että monet sukulaiset asuvat meihin nähden niin kaukana. Yleensä pikkumies ei esimerkisi joka viikko pääse leikkimään serkkutyttöjen kanssa, mutta tällä viikolla tulee poikkeus, kun jo perjantaina me saadaan veljenperhe vastavierailulle. Toivottavasti helteetkin saataisiin vielä takaisin.

Ai niin...
Puss puss Companyn mukin voitti Ninni!
Onnea Ninnille, jolle paketti onkin jo lähtenyt.

4 kommenttia:

  1. Sieltahan minakin-Pohjanmaalta ja elokuussa taas lomailemme siella!
    Lapsille aina nautinto,kun paasevat maalle ja mina lapsuudenmaisemiin...
    Kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ai hauskaa, että sielläkin virtaa Pohojalaanen veri. :) Kyllä sitä aina aakian laakian maiseman ääressä mieli lepää. Uskon, että tykkään siksi merimaisemastakin, kun ei silimä pökkää. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!