TALOPROJEKTI: Ensimmäinen (virtuaalinen) vilkaisu sisään

perjantai 26. kesäkuuta 2015





Valaistussuunnittelu: Planmax / Jaakko Laitila

No niin tästä se nyt sitten lähtee! 
Tiistaina sillä välin, kun minä olin asuntomessualueella blogi-illassa, alkoi tontilla maatyöt. Jippii!!! Sen kunniaksi ajattelinkin, että nyt voidaan sitten jo vilkaista ensimmäisen kerran myös taloon sisään, toki vasta 3D-kuvien muodossa. Ennen maatöiden aloittamista hauskuutimme miehen kanssa toisiamme ottamalla tontilla kuvia, jossa löhöämme sohvalla, tai siis kuvitteellisella sohvalla siinä paikassa mihin se sitten joskus tulee. Houkutus pelleilyyn oli meille sekopäille liian suuri, kun kerran talon paikka oli kaivuria varten merkitty tolpilla ja naruilla. Täytyy sitten joskus ottaa vastaavat kuvat, kun sohva ihan oikeasti on paikallaan.
Kaikki nämä 3D kuvat ovat alakerran yhtenäisestä tilasta, jossa keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat samaa tilaa. Jossakin vaiheessa koko pitkä ikkunaseinä oli pelkkää lasia, mutta lopulta päädyimme siihen, että ikkunoita rytmitettiin jokaisen tilan kohdalle, niin että väleissä on hieman seinää. Täysin lasisetkin seinät ovat minusta kyllä hienoja, mutta omaan kotiin haluan kuitenkin suurien ikkunoiden lisäksi, myös vähän intiimiyttä, niin että vaikutelma ei ole ihan akvaario. Keittiön kohdalla ikkunat ovat pariovet, niin että niistä on kulku ulos terassille. 
Koska kyseessä on valaistussuunnittelun 3D -kuvat, niin ne esittävät taloa ilta-aikaan pimeällä, että valot tulevat esille. Luonnonvalo, joka tulee olemaan merkittävä asia talossa, ei nyt siis näissä kuvissa tule mitenkään esiin. Paljon muutakin näissä kuvissa on toki sellaista, mikä ei tule olemaan sitä, mitä kuva antaa ymmärtää. Esimerkiksi pintamateriaalit ovat valosuunnittelijan kuviin laittamia ja huonekalut ovat vain esimerkin omaisia, ja markkeeraavat lähinnä vain niiden paikkoja. Kaikista näistä asioista huolimatta, saa näistä kuvista ehkä jo jonkinlaista käsitystä siitä, miltä itse tila tulee näyttämään.
Alle pari kuukautta ja talo on pystyssä. Jännittävää!

4 kommenttia:

  1. Ihania suunnitelmia -kodistanne tulee IHANA <3

    VastaaPoista
  2. Näyttää kyllä upealta!! Miten en olekaan sinun blogiin ennen löytänyt, vaikka olen sinua kauan instassa seurannut :) No nyt olen täällä, kiitos Sannan vinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei ihan sama juttu. Seuraillaan siis jatkossa myös blogien puolella. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!