Tervetuloa vuosi 2014

torstai 2. tammikuuta 2014




Tänä vuonna juhlimme vuoden vaihtumista miehen kanssa ihan kahdestaan varsin rauhallisissa merkeissä. Mies korkkasi yhden kesällä paikan päältä tuoduista samppanjapulloista, ja minä skoolasin mahapystyssä pommacilla. Kotimme on pienen mäen päällä, joten ilotulitukset ympäri Helsinkiä näkyivät meille hienosti. Itse tyydyimme heiluttelemaan sädetikkuja, joita toki löytyi kaapista 200 kappaleen paketti. Kyllä luit oikein: 200! Ainakin on sädetikkuja loppuelämäksi.
  Sädetikut löytyivät, sillä olen "juhlistanut" vuoden vaihtumista myös siivoamalla hulluna kaappeja.
En tiedä minkä inventaariovimman vuoden vaihtuminen on oikein minussa saanut aikaan. Voi myös olla, että vauvan tuloon liittyvä pesänrakennusvietti ilmenee minulla tällaisessa muodossa. Joka tapauksessa inventaariovimmoissani olen selannut myös mennen vuoden kuvia ja kalenteriani. Ehkä tiivistetyssä muodossa saan aikaiseksi jonkinlaisen koosteen vielä tänne blogiinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!