Meidän 1-vuotias sai synttärilahjaksi Vilac potkuauton, kuten jo
synttärikutsusta pystyi päättelemään. Lahjaa ei todellakaan tarvinnut pitkään miettiä, sillä olen aina ajatellut, että jos minulla joskus on poika, niin hän saa Vilac potkuauton ensimmäiseksi synttärilahjakseen.
Metallinen potkuauto on klassikkolelu, joka kestää aikaa ja käyttöä. Samantapaisia autoja on muiltakin valmistajilta, mutta me päädyimme tähän alkuperäiseen ranskalaisen leluvalmistajan malliin.
Vilac on siis ranskalainen yli sata vuotta vanha leluvalmistaja. Mitään action-örkkejä heidän valikoimistaan on turha etsiä, mutta esim. ajattomia puuleluja ja vaikka mitä muuta löytyy. Tunnetuimpia meillä Suomessa taitavat olla juuri nämä potkuautot.
Vilac potkuautosta on kolme värivaihtoehtoa, valkoinen, keltainen ja punainen. Tuo valkoinen (tai oikeastaan luonnonvalkoinen/kermanvärinen) oli meistä hienoin.
Autoja olisi saanut Helsingistäkin tai netistä tilaamalla, mutta oli oma juttunsa tehdä visiitti Porvoon vanhaan kaupunkiin vartavasten autoa hakemaan.
Riimikko on oikea vanhan ajan lelukauppa. Heidän potkuautovalikoimastaan löytyy vaikka kuinka paljon eri valmistajien malleja ja värejä. Potkuauto sopii hyvin synttärilahjaksi myös siksi, että sen metallisessa rungossa on kilpanumero 1. Riimikosta saa autoihin tilaamalla muunkin numeron tai vaikka omistaja nimen, jos haluaa.
Pikkumies on ollut aivan innoissaan autostaan. Pienikokoisen pojan jalat vain eivät ihan vielä kyydistä yllä maahan. Meillä oli 1-vuotisneuvola maanantaina, ja pojalla on nyt pituutta hurjat 72,5cm. Pikkuinen poika, mutta kasvaa tasaisesti omilla käyrillään. 1-vuotisrokotukset hän sieti hienosti, mutta ne nostivat kuumeen, joka onneksi tänä aamuna oli laskenut. Kokoonsa nähden hän on kova poika syömään, ja syö hurjia annoksia. Hänellä on jo aika paljon sanoja ja sanojen tapailua. Viime päivinä on sanottu usein "au-to" ja "tsuku-tsuku". Hän on noussut pystyyn ja kävelee tukea vasten, mutta konttaamisen hän jätti väliin ihan kokonaan. Saa nähdä koska kädet irtoaa tuesta. Sitten ei äiti kyllä enää pysy pojan perässä, kun huonosti enää nytkään. Kovasti hän kiipeilee esimerkiksi uutta autoaan vasten, ja tutkii rattia ja renkaita. Olemme ajeluttaneet riemusta kiljuvaa pikkumiestä pitkin olohuonetta. Sukatkin (ainakin tuossa kuvassa) ihan jalassa pyörii, kun synttärilahja on ollut niin mieluinen. Poika sai muutenkin aivan ihania lahjoja; brio junarataa, bodyn, t-paidan, nahkatossut, tarktoreita hiekkalaatikolle kaksin kappalein, soivan laulukirjan, oman lastenläppärin ja Etelä-Pohjalaisten sukujuuriensa ansiosta jopa puukon. Kaikki lahjat ovat olleet jo kovassa käytössä, tai no puukkohippasilla ei olla vielä oltu. :)
