Kylppärin uusi laattalattia ja kokemuksia mikrosementistä

lauantai 30. maaliskuuta 2019



Tänä keväänä tulee kolme vuotta täyteen tässä talossa, ja jo nyt oli ensimmäisen remontin aika. Se tuli aiemmin kuin olimme ajatelleet. 
Kokemuksia mikrosementtiin liittyen aika ajoin kysytään, ja valitettavasti ne eivät ole pelkästään positiivisia. Eteisessä, vessoissa ja kodinhoitohuoneessa materiaali on ollut toimiva ja helppo. Portaissa on jokunen kolhu, kun kuopus työnsi taaperokärrynsä alas portaita, mutta mikäpä materiaali sellaista kestäisi. Mikrosementti on siis toiminut meillä kuivissa tiloissa hyvin, mutta sen sijaan märkätiloihin en voi mikrosementtiä suositella.
Ongelmaksi mikrosementin kanssa muodostui se, että lakkapintaan ilmestyi halkeamia/naarmuja ja kosteus pääsi lakkapinnan alle, eikä jäljet kuivuneet. Mikrosementin alla on tietysti vesieristeet, ja halkemia voisi verrata laattojen saumoihin, joten mistään vesivanhingosta ei onneksi puhuta, vaan vain kosmeettisesta haitasta. Ensin asiaa koitettiinkin korjata vain uudella lakkauksella materiaalin myyjän ohjeiden mukaisesti, mutta ongelma ei poistunut. Lattia näytti epäsiistiltä ja lopulta päätimme, että kylpyhuone laatoitetaan.


 Tilassa oli jo kolmea eri laattaa (suihkuseinällä harmaata sileää, ja syvennyksessä muuten samaa, mutta struktuuripintaista laatta, sekä vielä muilla seinillä valkoista mattalaattaa). Mikään noista ei kuitenkaan sovellu lattiaan, joten siihen piti valita vielä erillinen. Mietimme jo rakennusvaiheessa marmorilaattoja, mutta en halunnut niin huokoista ja herkkää materiaalia. Marmorin ilme miellyttää klassisuudessaan edelleen, ja siinä yhdistyisi muiden laattojen värit. Etsinnässä oli aitoa marmoria kestävämpi laatta, ilman, että se näyttäisi mauttomalta marmorikopiolta, sellaisikin nimittäin on. Mikrosementti oli myös märkänä jonkin verran liukas ainakin kahden pienen vilkaan pojan kanssa, joten uudelta laatalta toivoimme toiminnallisesti sitä, että se ei saisi olla liukas. 
Täydellinen kriteerit täyttänyt laatta löytyi lopulta yllättävän helposti ja valinta on siis keraaminen NWA Mosaicsin Termas Blanco -laatta.


Jos olisimme uskoneet useammankin ystäväperheen kokemuksia mikrosementistä, ja laittaneet kylppäriin heti laatat, olisi tältä remontilta säästytty. Jossittelu ei kuitenkaan kannata, ja jos jotain hyvääkin tässä remontissa oli, niin vaikka tykkäsin mikrosemetin ilmeestä, niin tästä uuden lattian tyylikkyydestä pidän vieläkin enemmän.
Jakaisin teille mielelläni jo laajempiakin kuvia, mutta epäonni ei valitettavsti päättynyt lattiaremonttiin. Kaikki nimittäin sujui remontissa muuten hyvin, paitsi että amme hajosi. Kiviamme on painava, ja sen pinta ja muoto ovat kuin kananmunassa. Toisin sanoin siitä on erittäin vaikea saada otetta. Jo talon rakentamisvaiheessa oli aikamoinen operaatio saada amme yläkertaan. Nyt kun sitä oltiin nostamassa takaisin muuten valmiiseen kylpyhuoneeseen, kantajan ote lipesi ja vähän kolahti maahan. Ensin näytti siltä että ammeeseen ei tullut mitään, mutta tarkemmin katsottuna siihen oli tullut pitkä vaakasuuntainen halkeama. Vakuutus onneksi korvaa ammeen ja sen kuljetuksen, mutta silti jännitän vielä, että miten vanha amme saadaan alas ja uusi amme yläkertaan. Toivottakaa onnea, että se jotenkin onnistuu, ja näiden hyvin rajattujen fiilistelykuvien jatkoksi saisin teille laajempia kuvia kylpyhuoneen muuttuneesta kokonaisilmeestä, niin että ammekin on paikallaan.

6 kommenttia:

  1. Jotkut asiat täytyy vain oppia kantapään kautta. Marmorikuvioiset laatat näyttävät upeilta. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä menee tosiaan vähän vaikeamman kautta, mutta loppu tulos on onneksi nyt mitä parhain. :)

      Poista
  2. Kauniit laatat, kivan hillitty kuviointi. Mietimme itsekin todella pitkään mikrosementointia, mutta ensin mietitytti työn monivaiheisuus ja sitten sain käsiini lehtiartikkelin, jossa kehoitettiin välttämään kosteiden tilojen mikrosementointia runsaiden reklamaatioiden vuoksi. Luovuin lopulta ajatuksesta vähän harmitelleen, mutta olen kyllä ollut tyytyväinen laattoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin nämä laatat ovat kauniit. Hyvä päätös varmasti teilläkin noin. Tällä kokemuksella itsekin olen samaa mieltä, että kylpyhuoneessa laattat ovat varmempi ratkaisu. Onneksi niitäkin on paljon kauniita. :)

      Poista
  3. Hei!
    Näyttävät kyllä kieltämättä todella kivoilta nuo laatat. Sääli vain, että remontin takana oli tuon verran epäonnea, mutta virheistä oppii ja tulevaisuudessa parempi onni. Toivottavasti kylpyamme saadaan onnistuneesti vaihdettua ja saadaan nähdä lisää remontin jälkeisiä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amme on onnistuneesti paikoillaan! Koitan saada kuvia valmiista kylpyhuoneesta tänne blogiinkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!