Yläkerran sisustuspohdintaa ja pikkuviidakko

maanantai 7. elokuuta 2017



Yläkerran aula on ollut sisustuksellisesti jotenkin vähän murheenkryynini. Jotenkin sen sisustus ei meinaa asettua. Olin kokonaisuuteen jo aika tyytyväinen, kun sen täällä edellisen kerran esittelin Loungemainen aula -postauksessa. Sen jälkeen sinne muutti pojan huoneesta tuo pieni kaappi. Sinänsä tykkään tuosta miehen tekemästä kaapista, mutta se vie divaanilta sen paikan, johon se parhaiten sopisi. Toisaalta kaapissa taas on se kiva puoli, että sen päälle voi koota ja vaihdella asetelmia.



Viherkasvinurkkauksesta yläkerrassa tykkään. Viherkasvit ovat aikamoinen trendi, ja ensin ajattelin, että se trendi ei ole minua varten, ihan vain siksi, että saisin tuskin pidettyä niitä elossa. No päätin kokeilla yhtä, ja kun se menestyi, niin toista ja... Poika alkoi kutsua yläkerran viherkasvinurkkaustani pikkuviidakoksi. Tottahan tuo, pikkuviidakkohan meidän käytävän päähän uhkaa olla kasvamassa. Sieltä niitä levittäytyy aika-ajoin muuallekin taloon. Varsinkin keväällä, kun ulkona ei vielä voinut laittaa pihaa ja puutarhaa, purin vihervimmaani sisällä näihin. Lyyraviikuna ja puistokultapalmu asustelivatkin olohuoneessa silloin. Tuo paikka yläkerrassa on kuitenkin ollut kasveille mieluinen. Siinä on valoa, mutta ei paahdetta. Kun se on kylppärin ja vesipisteen vieressä, niin minäkin muistan niitä kastella.


Muhittelen täällä jo ajatuksia aulan tunnelman hiomisesta oikeaan suuntaan. Kun syksy tulee ja sisustusvimma todella iskee, niin taidan kohdistaa sen vimman tänne. Kutsuimme tätä tilaa ensin loungeksi, mutta nyt siitä on tullut puheissa vähän latteasti aula. Tavallaan kesän kepeys näkyy nyt yläkerrassa ihan kivasti, mutta jotain vielä vähän tyylikkäämpää, ja takaisin sitä loungemaisuutta haluaisin. Kesällä tähän tilaan löytynyt VM carpetin Elysee-matto on jo oikeaan suuntaan tyylillisesti. 
Kesän aikana inspiroiduin esimerkiski asuntomessuilla Mikko Toppalan suunnittelemasta kohteesta (Design talo pala, kohde 2), ja sen Kelly Hoppen -tyylisestä sisustuksesta. Kotona kaivoinkin taas kerran hänen klassikkosisustuskirjat esiin ja fiilistelin tunnelmia Art of home -videoklipeillä.
Loungemaisuus linkittyy mielikuvissani myös hotellimaisuuteen. Hotelli Lilla Robertsin upea sisutus teki myös tänä kesänä minuun vaikutuksen, kun olimme siellä miehen kanssa juhlimassa 10-vuotishääpäiväämme.
Mustaa taidan ainakin lisätä tähän tilaan kontrastiksi, ja katsotaan nyt mitä muuta. Ehkä ei kuitenkaan Lilla Robertsin malliin hevosta huoneen nurkkaan. ;)

2 kommenttia:

  1. Teillä on niin kaunis koti. Sun blogista on tullut yksi mun suosikeista :)
    Minkä sävyinen/niminen tuo teidän parketti on?
    Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tykkäät. :) Tämmöiset kommentit motivoivat ja ilahduttavat. Voi kiitos Marie. Meidän parketti on Timerwisen mattalakattu tammiparketti Cream-sävyssä.
      Kauniita elokuun päiviä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!