Lasitetettu terassi keskikesän valoisassa yössä

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018


Lakkasin jossain kohtaa edes katsomasta säätiedotteita, kun hyvää siellä kuitenkin luvataan. Joskus Suomalaisittain tyypillisempänä kesänä on sama saattanut tapahtua ennemminkin toisin päin. "Vettä sieltä kuitenkin taas tulee."



Viimeaikoina ei ole paljon tarvinnut miettiä, että pitääkö illalla taas kantaa terassilta sohvatyynyt sateensuojaan, ei ole tarvinnut. Hyvä sää on tuohon vain toinen syy, nimittäin terassin lasitukset ovat nyt valmiit, joten enää ei haittaa terassilla oleilua sadekaan. Uskon, että lasitettu kulmaus lisää terassin käyttöaikaa huomattavasti pidemmälle syksyyn.




Sitä on aina matkoilla ihastellut, miten ulkotiloja voidaan sisustaa ihan eri tavalla. Olen esimerkiksi haaveillut terassille ohuista valkoisista verhoista. Lasituksen ansiosta pääsin visioni toteuttamaan, ja terassin tunnelmasta tuli nyt ihan erilainen. Verhoiksi löysin vähän ryppyiset kevyet valkoiset verhot. Sen verran peittävyyttä kankaassa kuitenkin on, että verhoilla saa paahteisena päivänä tarvittaessa myös vähän auringonsuojaa. Kokeilin jakaa kulmasohvan kahteen osaan ja laitoin väliin pikkupöydän, joka aiemmin on ollut sohvan toisessa päässä. Pienellä muutoksella tuli kivaa vaihtelua, vaikka sohva on toki edelleen hyvä myös kulmaversiona.



Kesäkukkia on Sininen hetki terassilla -postauksen jälkeen ilmestynyt lisää. Valkoiset hortensiat valitsin tänäkin vuonna. Kaipasin silti vähän lisää kukkia, ja insta storiesin seuraajat näkivätkin missä kesäidyllissä tein pienen pyöräretken hakemaan kimppua luonnonkukkia. 
Ajatukseni oli kuvata terassia vasta päivänvalossa, mutta kun olin kukatkin asetellut maljakkoon, niin eihän kaunista iltaa voinut vastustaa. Jos meille Suomeen ei ihan joka kesä suoda tällaisia hellejaksoja, niin valoa suodaan. Näiden kuvien myötä toivotan 
hyvää juhannusta, nautitaan keskikesän valoisista öistä!
 

10 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää. Teilläkin näemmä on luovasti koottu Vitsjön sohvapöytä. :D Meillä on sama malli mustana, eroteltuna ja isossa kappaleessa pöytälevyt väärin päin.

    Ihanaa juhannusta. ❤

    httoh://www.vauva.fi/blogit/big-mamas-home

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Joo ajattelin, että pöytä ei ehkä kestä ulkona, mutta ihan hyvin on kestänyt ja nyt varmasti vielä paremmin, kun on sateelta suojassa. Vitsjö on kyllä monikäyttöinen sarja. Tosi kivasti teilläkin käytössä Vitsjön pöytä. :)

      Poista
  2. Heippa! Olen vasta löytänyt blogisi ja sitä on ollut ilo seurata! Teillä on tosi kaunis ja harmoninen koti!
    Meillä on myös taloprojekti aluillaan ja siihen liittyen kysyisin ketä arkkitehtiä käytitte suunnittelussa? Oikein ihanaa kesää teidän perheelle! :) terveisin Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tosi kiva kuulla, että olet löytänyt Kuistin kautta blogiin, tervetuloa! Me suuunnittelimme taloa ensin aika pitkälle itse, ja sitten jossain kohtaa, kun oma osaaminen loppui ja tarvittiin ammattilaista, mukaan tuli arkkitehti Juha Taponen. Ihanaa kesää ja tsemppiä rakennusprojektiin! :)

      Poista
  3. Kaunis terassi! Meillä on ihan lasitettu parveke, mutta kyllä tuntuu silläkin, että on yksi huone lisää kodissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Me ollaan viihdytty nyt entistä paremmin terassilla. Lasitettu parvekekin on varmasti loistava jatke sisätiloille. :)

      Poista
  4. Näyttääpä kauniilta terassikokonaisuudelta... Meillä terassin lasitus edessä tänä syksynä ja ideoita kovasti keräilen :) kenen terassilasitus teillä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Meillä on hankittu lasit Lumonilta, alumiinilistat erikseen, ja asennus hoidettu itse. Kiva jos sait tästä ideaa teidän terassin lasitukseen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!