Bloggaaja lähikuvassa

Blogi otti melkein parin viikon tauon, mutta tämä postaus on ollut minulla työn alla ja luonnoksissa 

vielä paljon pidempään, itse asiassa tooooodella paljon pidempään. Nappasin Homevialaura -blogista miljoona vuotta sitten johonkin haasteeseen liittyvät kysymykset (en edes enää muista mikä haaste se oli), ja ajattelin että jos niiden kautta (muka helpostikin) vähän kertoisin itsestäni. Tehtävä olikin yllättävän vaikea. Postaus on pysynyt "pöytälaatikossa" ja olen siihen aina silloin tällöin antanut vilkaisun. Toisin kuin Lauralla, jonka ajatukset aiheesta kuin aiheesta ovat aina niin ihailtavan jäsentyneitä, omia vastauksiani miettiessä jouduin analysoimisen kierteeseen.
Minulla on ollut pitkään halu kertoa itsestäni täällä blogissa jotain vähän enemmän kuin mitä sisustusjutuista yleisesti käy ilmi. Minä ja mun jutut on itselle niin selviä, että sitä usein kuvittelee muiden tietävän jo kaiken olennaisen tai jää miettimään, että kiinnostaako ketään. Blogimaailmassa itselleni olennaista on edelleen erityisesti visuaalisuus. Koska olen huomannut itse ilahtuvani ja kiinnostuvani, jos joku seuraamistani bloggaajista poikkeuksellisesti kertookin jotain vähän syvällisempää itsestään ja ajatuksistaan, päätin nyt vihdoin tehdä niin itsekin.
 Nämä muutamat kysymykset vastauksineen eivät nekään tietenkään kerro minusta kaikkea, mutta ehkä kuitenkin jotain uutta. On siis tullut aika (eipä siihen mennytkään kuin muutama vuosi) valottaa vähän lisää siitä, että kuka tämän blogin takana oikein on.

Kuva: Inke Rosilo (Kuva on teatterikorkeakouluajoiltani voimauttava valokuva -kurssilta)

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Työstäni sisustustailistina olen teille jo jotain kirjoittanut vaikka ne työt aloitin vasta viime sykynä, mutta varsinaisesta ammatistani en ole täällä juuri kirjoittanut. Olen siis maininnut, että olen ammatiltani teatteriopettaja, mutta sen tarkemmin en ole asiaa valottanut. Tämä on ollut ihan tietoinen valinta, jostain syystä nämä kaksi asiaa ovat omassa mielessäni olleet jotenkin eri bokseissa. Ainakin tämän verran rikon nyt päätöstäni.
Opiskelin ensin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Stadiassa Helsingin ammattikorkeassa, ja sitten Teatterikorkeakoulussa teatteritaiteen maisteriksi tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella. Olen aina ollut kiinnostunut teatterista, ja ammatti teatterialalta on ollut jo lapsuuden haaveeni. Niin kuin monet teatterialalla olevat, minäkin haaveilin ensin näyttelijän ammatista. Kun teatteri tuli syvemmin tutuksi, sen sijaan, että olisin itse kuitenkaan halunnut olla valokeilassa, minua alkoi kiinnostaa enemmän ryhmä. Niinpä opettaminen ja ohjaaminen ovatkin teatterissa sitä minun aluettani. Olen tehnyt molemmat lopputyöni liittyen ryhmä- ja prosessikeskeisyyteen teatterissa. Se tarkoitaa sitä, että en ole autoritäärinen opettaja/ohjaaja vaan uskon, että ryhmä on enemmän kuin osiensa summa, ja että teatterissa lopputulos, eli esitys, ei ole kaiken keskipiste, vaan että taiteellinen ja pedagoginen prosessi on olennainen.
Näihin asioihin uskon elämässä muutenkin  - matka on tärkeämpi kuin määränpää, ja yhdessä tekeminen antaa aina enemmän kuin yksin nykertäminen.
Aiemmin opetin ja ohjasin feelancerina eri taidekouluissa pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä olen töissä taiteen perusopetusta antavassa esittävän taiteen koulussa, ja opetan siellä kahtena iltana neljää eri ryhmää. Työni paras puoli on, että saan tehdä töitä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Nytkin minulla on oppilaita alakouluikäisistä, teineihin ja aikuisiin. Saan nähdä miten ihmiset ylittävät näkymättömiä rajojaan. Se laajentaa ja avartaa omiakin käsityksiä itsestä ja maailmasta. Jos sisustuksessa olen oman tyylini suhteen mustavalkoisen, hillityn ja harmoonisen linjan kannattaja, niin taiteessa ja elämässä moninaisuutta saa ja pitää olla. Ammattini on tuonut minulle joko tai -ajattelun sijaan ennakkoluulottomampaa sekä että -ajattelua.
Työ niin teatteriopettajana, sisustusstailistina kuin bloggaajanakin ovat kaikki minulle paikkoja toteuttaa luovuuttani, ja myös inspiroida luovuutta toisissa. Ehkä joku päivä täältä blogistakin voi lukea postauksia esimerkiksi liiittyen juuri luovuuteen. Kiinnostaisivatkohan teitä sellaisetkin aiheet? Moni sisustusbloggaaja kirjoittaa pohdiskelevia, ja jopa kantaa ottavia tekstejä. Itse olen kokenut, että saan teatterin kautta toteuttaa sanomisen tarvettani, ja blogi onkin ollut minulle ennen kaikkea paikka sisustusfiilistelylle, visualisoinnille ja inspiraatiolle. Olen tähän asti kokenut, että blogini voi hyvin pysyä melko kepeänä paikkana luoda, ja jakaa tyyliini kuuluvia ennen kaikkea visuaalisia asioita.

2. Onko väliä mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?

On tietysti. En tietenkään voi miellyttää kaikkia ihmisiä, mutta en kai olisi valinnut julkista kanavaa, jos muiden mielipiteet olisivat minulle ihan sama. Kauniit sanat ilahduttavat aina. On kiva, kun jätätte kommentteja tai joku joskus vetäisee hihasta vaikka kaupungilla ja kertoo seuraavansa blogiani. Vaikka blogin kirjoittamisen aloitin lähinnä itselleni, niin nykyisin kirjoitan sitä hyvin paljon teille. Mietin mikä lukijoitani voisi kiinnostaa, mutta kokisin valheelliseksi kirjoittaa jostain sellaisesta, josta en itse innostuisi, joka ei olisi tyylistäni, itselleni ajankohtaista ja/tai motivoivaa. Blogitarjontaa on niin paljon, että blogiani jäävät seuraamaan ne, joita kiinnostaa blogini aiheet ja tyyli.

Vuorovaikutteisuus on yksi parhaista asioista bloggaamisessa. Ette tiedäkkään miten iloinen sitä aina on jokaisesta kommentista, jonka jätätte, tai muusta palautteesta, joka korviini kantautuu. Ihan harmittaa, että en aina ehdi niihin heti vastata. Negatiivisia kommentteja olen saanut hyvin vähän, ja kun sellaisia on tullut, nekin ovat saaneet minut miettimään asioita ja tarkentamaan sekä perustelemaan ajatuksiani tai toimintaani. Blogi ei koskaan voi olla koko totuus, mutta se on jotain siitä, palasia. Välillä sitä kuitenkin miettii, että saako minusta tai elämästäni liian silotellun kuvan blogistani. Yksityisyyden nimissä sitä ei halua jakaa blogissa kaikkea. Vaikka visuaalisesti haluan luoda blogistani kaunista kokonaisuutta, niin teksteihin päätyy usein myös huumoria ja pohdintaakin. Pääpaino tässä blogissa on kuitenkin visuaalisuudessa, olenkin aina luottanut siihen, että te lukijani olette fiksuja, medialukutaitoisia ja ymmärrätte blogini tyylilajin. Henkilökohtaisiin asioihin liittyy usein myös muita ihmisiä, jotka eivat halua asioitaan julkisesti puitavan, enkä itsekään. Monet surut ja murheet jäävät blogin ulkopuolelle, ja välillä ilotkin. Jotkut asiat haluaa jakaa vain läheistensä kanssa.

Minulla ei ole minkään ulkopuolisen tahon velvoitetta päivittää blogiani jollain tietyllä tahdilla. Koen yleensä silti kuitenkin enemmänkin runsauden pulaa aiheista, joita haluaisin teidän kanssa jakaa, kuin että tuntisin blogini olevan pakollinen velvollisuus. Aika jonka blogille voin tässä elämäntilanteessa antaa, on tietysti rajallinen, ja paljon ideoita jää toteuttamatta tai ne ehtivät väljähtyä ennen kuin ehdin painaa julkaise-nappia.

3.Miten bloggariminä eroaa "reaaliminästäsi"?

Tavallaan ei mitenkään ja tavallaan poikkeaa. Ehkä siinä mielessä poikkeaa, että blogissa painottuu visuaaliseen tyyliin liittyvät asiat. Pidän esimerkiksi siisteydestä, ja järjestys onkin ensimmäinen sisustusvinkkini, silti ei oma kotini todellakaan ole aina siisti ja järjestyksessä. Lapsiperheessä elämä nyt on sellaista, ja nykyisin osaan paremmin myös sietää kaaosta, vaikka edelleen nautin, kun koti on järjestyksessä ja puhdas. Tyylini on reaalielämässänikin sama, mutta paljon muita asioita jää myös blogin ulkopuolelle. Vaikka tyylini on harmoninen, niin monissa asioissa tykkään vain antaa mennä ja luotan paljon intuitioon. Elämä on opettanut, että järkeily ei toimi kaikessa. Esimerkiksi äitinä luotan paljon tunteeseen. Periaatteeni on, että sanokoot kasvatusoppaat ja neuvojat mitä vain, kunhan meillä on hyvä olla.
Olen myös aikamoinen fiilistelijä, mutta se tuskin on teille yllätys, kun se taitaa näkyä blogissani aika vahvasti. Haaveilu tekee hyvää mielelle ja uskon, että kun maailmankaikkeudelle heittää tilauksia saattaa siltä saada jotain takaisin. Pienetkin jutut saavat minut innostumaan. Sisustamisessa näkyy, että pidän harkituista ja valituista yksityiskohdista ja asetelmista, mutta suuremmat kokonaisuudet ovat silti vielä enemmän juttuni. En koskaan opiskeluaikoinakaan ole ollut mikään ulkoa opettelija, vaan olen halunnut ymmärtää kokonaisuuksia. En oikein koskaan ole tyytynyt siihen, että asiat vain ovat niin kuin ne ovat, vaan minua on aina kiinnostanut asioiden yhteydet, syy- ja seuraussuhteet, miksi asia on niin kuin se on.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Minut saa nauramaan tilanteesta riippuen melkeinpä mikä vain. Tilannekomiikka on parasta, kun joku asia on vähän vinksallaan tai oudossa asiayhteydessä. Taidan olla tunnettu siitä, että nauran omille huonoille jutuilleni. Olen surkea kertomaan perinteisiä vitsejä, koska en osaa kertoa niitä vakavalla naamalla, vaan nauran itse jo puolessa välissä tai pahimmassa tapauksessa unohdan miten koko juttu päättyy. Tässä kohtaa siitä ei siis ole mitään hyötyä, että olen esiintymisen ammattilainen. Joskus minua naurattaa myös ns. älykäs huumori, josta näkee, että kertojalla on niin sanotusti välähtänyt. Toisaalta ehkä vieläkin enemmään minuun uppoaa huumori, josta näkyy itseironia, se että humoristi ei vitsaile vain muiden kustannuksella, vaan uskaltaa laittaa itsensäkin peliin. Tarkemmin kun mietin, niin taidan keräillä tällaisia rehellisiä, aitoja ihmisiä ympärilleni. Ystävilläni on nimittäin kaikilla mahtava huumorintaju. Ystävien lisäksi aidoimmat ihan sydämmestä asti tulevat naurut saan tietysti noiden omien poikien kanssa. Ihan pian 4-vuotiaan jutut ovat välillä aivan hulvattomia. Hän onkin varsinainen huumorimies, eikä pikkuvelikään kakkoseksi jää. Siitä asti, kun ensimmäinen hymy tuli, sitä on riittänyt. Pikkuisten kihertävää naurua ei voi vastustaa.

5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?

Luovuus on työni ja vapaa-aikani. Opetan töissä luovuutta muille, joten takataskussani on aikamoinen arsenaali konsteja luovuuden aktivoimiseen ja lisäämiseen. Ilman luovuutta en pärjäisi. Itse asiassa en tiedä mitä olisin tai mitä teksin, jos luovuus yhtäkkiä katoaisi maailmankaikkeudesta. Luovuutta tarvitaan niin joka päiväisessä arjessa kuin kaikessa luovassa toiminnassa, jota teen. Minulla on aina ollut kova luomisen vimma, ja olen tuottelias. Kun luomisen vimma iskee, siitä saattaa minulla syntyä esitys, maalaus, sisustusmuutos, blogipostaus tai laajemmassa perspektiivissä vaikka talo. Ehkä juuri tästä johtuen olen sellainen projektista projektiin nainen. Minulla on yleensä enemmänkin runsaudenpula ideoiden suhteen kuin että odottelisin luovuuden saapuvan luokseni.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Näitä riittää, koska kaikkissa läheisissäni ja ystävissäni on sellaisia piirteitä, joiden kohdalla olen vain että "wau"! Yleisesti eniten ihailen heidän asennettaan. Monia heistä yhdistääkin juuri se, että heillä kaikilla on loistava asenne elämään. Kukaan ei ole mikään ruikuttaja, vaikka elämä on monelle sellaisia asioita eteen heittänyt, että siihenkin olisi ollut täysi oikeus. Heiltä olen oppinut, että vaikka sitä mitä elämä eteen heittää ei voi valita, niin oman asenteensa useinmiten voi.

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Minulla on monta rautaa tulessa, enkä oikein osaa vain olla. Näennäisesti ehkä, mutta vähintään mielessäni on aina 100 käynnissä olevaa tai tuloillaan olevaa prosessia. Välillä ihailen ihmisiä, jotka osaavat elää niin sanottua tasaista tavallista elämää, jossa asiat ovat ehkä pienessä mittakaavassa, mutta kuitenin hyvin hallinnassa. Minä taas löydän itseni aina jonkun ison tai usemman päällekkäisen projektin ääreltä, ja usein miten vielä yhtä aikaa monella elämän osa-alueella. En tunnista itsestäni kilpailuhenkisyyttä, mutta itseäni tykkään haastaa, ennen kaikkea henkisesti. Ennen keskityin mielelläni yhteen asiaan kerrallaan satakymmenen prosenttisesti. Ruuhkavuodet ovat kuitenkin opettaneet miten monia palasia pelataan kerralla, ja nykyisin oikeastaan nautin tästä elämän palasten kanssa jonglööraamisesta. Ei kai tässä muuten äitiys, perhe-elämä, työt, bloggaamien ja taloprojekti yhtä aikaa olisi ollut mahdollista.
Innostun helposti, ja joissakin asioissa taas olen harkitsevainen. En yleensä ryhdy mihinkään ns. hulluun. Tavallaan on kiva innostua helposti, mutta toisaalta raskasta, varsinkin, kun tunnollisena ihmisenä haluaisin silti saattaa myös kaikki asiat kunnolla loppuun.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Ihmisten on yleensä helppo avautua minulle, ja se johtuu ehkä siitä, että avaan myös itseäni muille. Ymmärrän, että monet haluavat suojata itseään, ja pitävät tiukkaakin linjaa siitä mitä jakavat muille. Minulle avoimuus on tärkeää, koska olen oppinut, että itsensä näyttäminen muille on enemmänkin tuonut jotain lisää kuin vienyt pois. Nähdyksi tuleminen vaattii yleensä muiden näkemistä ja itsensä paljastamista. Se ei ole aina helppoa. Minua on sanottu myös idearikkaaksi ja inspiroivaksi.

9. Mikä sinusta tulee isona?

Minulla on sellainen intohimo teatterityöhön, että uskon aina pysyväni teatteriopettajana. Työ on niin vaihtelevaa, ja haasteita voi luoda itselleen niin paljon kuin haluaa, joten työ kyllä pysyy aina kiinnostavana. Toisaalta olen viime vuosina oivaltanut, että näin reilu kolmekymppisenäkin maailma ja vaihtoehdot ovat avoinna. Sitähän voi tehdä mitä vain, mihin on inspiraatiota ja intoa. Sinä aikana, kun tämä postaus on ollut pöytälaatikossa, olen kirjoittanut näin. "On siis mahdollista, että tekisin jotain muutakin teatterityön rinnalla, ja sellaista on vireilläkin." No nythän sitten teen myös sistusstailistin töitä. Ajattelin joskus, että minun täytyy olla ikään kuin uskollinen tettaerityölleni, enkä voi tehdä muuta, mutta nyt ajattelen, että sehän on vain rikastuttavaa tehdä monia erilaisia töitä. Nykyisin myös blogi on minulle tulonlähde vielä pieni ja aika satunnainen, mutta kuitenkin. En ole koskaan tehtyt niin sanottua kahdeksasta viiteen työtä, ja jatkossakin työni tulevat olemaan jotain luovaa ja sellaista, jossa voin olla muiden ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Nautin sekä itseni että muiden ihmisten inspiroinnista, ja nautin kun saan luoda elämyksiä.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

Tämä on aika filosofinen kysymys tai ainakin vastaukseni on. Mottoni voisi olla: "Happines is the journey not a destination."

Onnelliseksi ei siis tulla, onnellinen ollaan. Onnellisuus ei tarkoita sitä, että happy happy joy joy -ilme tarvitsisi olla kasvoilla jatkuvasti. En usko loppuihin, uskon enemmänkin uusiin alkuihin. En siis ole pessimisti, vaan uskon kyllä onneen. En kuitenkaan halua jäädä elämässä odottamaan tai tavoittelemaan tietynlaisia onnellisia loppuja, vaan elää hetkessä. Elämässä on minusta aina monia mahdollisuuksia uusiin alkuihin. Jos tuijottaa vain päätepisteitä, jää moni asia matkan varrelta huomaamatta. Nautin suunnittelemisesta ja asioiden tavoittelemisesta, ja olen monesti todennut sen vaiheen olevan jopa kiinnostavampi kuin saavutetun päämäärän. Tämä pätee myös sisustamiseen. Olen hyväksynyt, että ei sisustuskaan koskaan tule valmiiksi ja miksi sen pitäisikään.
Elämään kuuluu myös varjot, ne onnettomat hetket, kun suru ja menetykset osuvat kohdalle. Iloista ja onnistumisista on siis toki osattava nauttia, kun elämä tarjoilee onnen hetkiä. Onnen hetket tulevat eteen toki välillä myös työn ja saavutusten kautta, mutta myös usein ihan yllätten pienissä hetkissä, aivan toisessa kohdassa tai muodossa kuin alunperin on ajatellut tai mihin on valmistautunut. Tällä asenteella epäonnistumiset ja pettymykset eivät myöskään saa ylitsepääsemätöntä negatiivista valtaa. 

***

Pitkä ja tuhti paketti, mutta kiva, jos joku pääsi tekstin loppuun saakka. Jos alussa kerroin, että luen mielelläni siitä keitä seuraamieni blogien takana on, niin vähintäänkin yhtä suurella mielenkiinnolla kuulisin edes jotain pientä teistä, jotka blogiani seuraatte. Ilahtusin valtavasti, jos jättäisitte pienen kommentin, kertoisitte jotain pientä itsestänne tai vaikka sen, jos nämä minun ajatukseni herättivät jotain ajatuksia.