KYLÄSSÄ: Parhaan ystäväni koti

keskiviikko 22. marraskuuta 2017



Kylässä -sarja jatkuu nyt parhaan ystäväni ja hänen perheensä kauniilla skandinaavisella kodilla.
 Tämä on myös yksi tämän syksyn stailauskohteistani. 
Tämä kohde oli tietysti erityisen kiva tehdä, koska oli kyse itselleni niin tutusta kodista ja sen asukkaat rakkaita. Ystävieni koti on niin tyylikäs jo valmiiksi, että minä pääsin helpolla. Silti ihan sormet syyhysi päästä tekemään vielä se viimeinen silaus näitä kuvia varten.
Stailaustyö on muuten tuntunut todella luontevalta. Alunperin ajattelin, että kokeillaan nyt miltä työ tuntuu, ja asettuuko se yhteen tämänhetkisen elämäntilanteen kanssa. Nopeasti kävi selväksi, että eihän tämä taida jäädä vain kokeiluksi. Blogipostausten tekeminenhän on hyvin samantyyppistä, ja olen kokenut, että olen stailaamisessa ihan elementissäni. Omaa kotia kun sisustaa sillä omalla tyylillään, niin on ollut todella kiinnostavaa ja hauskaa vaihtelua tehdä stailauksia erityylisiin koteihin ja erilaisiin kohteisiin. Aina uuden kohteen saadessani ideat lähtevät heti liikeelle ja olen aivan innoissani.



Tämän ystävieni kodin tunnistaa ennen kaikkea kirjoista ja LP-levyistä. Ne ovat kulkeneet asukkaiden mukana kodista toiseen. Kirjat ovat kaunis ja persoonallinen sisustuselementti, kenelläkään ei ole ihan samanlaista kokoelmaa. Ystäväni on aina ollut ahkera lukemaan, kun taas itse en muka koskaan ehdi lukea kirjoja loppuun ja lainaankin usein Andy Warholia "I never read I just look at pictures." Ei siis mikään yllätys, että kun kysyn heidän kodin lempiesinettä, vastaus on String-kirjahylly. 
 Lapsena asuimme vierekkäisissä samanlaisissa taloissa, ajoimme samanlaisilla pyörillä ja välillä pukeuduimmekin samanlaisiin vaateisiin. Opiskelut veivät erikaupunkeihin, minut Helsinkiin hänet Turkuun.  Kun molempien sukulaiset asuvat kaukana, tuntuu jotenkin erityisen tärkeältä, että asumme nykyisin molemmat Espoossa. Turku on tämän kodin asukkaille edelleen tärkeä kaupunki. Pieniä viitteitä Turkuun voi bongata sieltä täältä.


Ystäväni muistelee miten hän ensimmäisessä omassa kodissaan sisusti unikkokuosilla ja sisustusväri oli punainen. Hän on tyytyvainen, että siitä on menty rauhallisempaan suuntaa.
Nykyisin ystäväni sisustusfilosofia on: "vähemmän on enemmän". Persoonallisuuskin saa toki näkyä, mutta ystäväni ei tykkää liiasta tavarasta, ja sitä on nytkin heillä kuulemma ihan liikaa. Halu eroon turhasta tavarasta on hänellä ennen kaikkea liitoksissa käytännöllisyyteen. On helpompi siivota ja pitää järjestystä yllä, kun on vähemmän tavaraa. Moderni, skandinaavinen tyyli with a twist on sisustusihanne, johon hän pyrkii.


Asukkaille itselleen lempi paikka heidän kodissaan on makuuhuone. Se on heille rauhoittumisen paikka; paikka lukea ja vaikka joogata. Korkea, avara ja valoisa tila onkin upea. Ikkunasta voi nähdä lähellä olevan meren. Kaikkein parasta asukkaiden mielestä heidän kodissaan on juuri sijainti meren ja luonnon lähellä.




Asunto koki laajan remontin silloin, kun perhe osti sen. Uusi valkoinen keittiö raikasti koko asuntoa. Kivaa kontrastia syntyy, kun valkoisen keittiön ruokailutilassa on käytetty mustaa. Minusta yksi kauneimmista asioista tässä asunnossa on mosaiikkiparketti, joka remontissa valkolakattiin.





Myös kylpyhuone, sauna ja vessa kokivat remontin. Niissä jatkuu nyt sama selkeä tyyli kuin muuallakin kodissa. Materiaali- ja värivalinnoissa on luotettu valkoisen ja vaalean puun liittoon. 



Lasten leikit ovat tietysti tässäkin kodissa usein alakerrassa, keittiössä ja olohuoneessa, siellä missä aikaa eniten vietetään. Perheen prinsessan, minun kummityttöni iloinen huone löytyy yläkerrasta vanhempien makuuhuonetta vastapäätä. Kummityttöni itsemaalaamaa taidetta löytyy seinältä ja rakkaat puput tuolilta. Tämä neiti on tarkka siitä mitä suostuu päälleen pukemaan, joten täytyyhän asuille ja pienelle pörröiselle käsilaukulle olla naulakko. Pikkuveljen sänky on vielä äidin ja isän huoneessa, mutta ehkä pikkuvelikin saa seuraavassa kodissa oman huoneen. 


Ystäväni vanhemmilla on joitakin vuosia sitten valmistunut moderni talo meren rannalla. Kun kysyn asumisen haaveista ystäväni kertoo haaveilevansa samantyyppisestä talosta. Siellä käyneenä ymmärrän täysin. Olisi joskus ihana esitellä sekin koti teille, nimittäin suuret ikkunat merelle ja rauhallinen tunnelma on melko mykistävä. 
Ystäväni tunnustautuu ehdottomasti kotikissaksi. Hän sanoo: "Koti on paras paikka. Turva. Siellä on hyvät tyypit."

1 kommentti:

  1. Todella kaunis skandinavinen koti. Varmasti aivan asukkaidensa näköinen. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!