Lupa syysfiilistellä

torstai 1. syyskuuta 2016


Syyskuun puolella ollaan. IIIK! Melkoisella varmuudella vauva syntyy tässä kuussa.
Syyskuun puolelle pääseminen merkitsee itselleni myös sitä, että nyt voi luvan kanssa toteuttaa kaikkia niitä syyskliseitä, joita toteutin kyllä jo elokuunkin puolella, mutta pienellä syyllisyydellä siitä, että elokuuhan pitäisi olla vielä ihan kesäkuukausi. Syksyiset elokuun säät saivat kuitenkin ehkä vähän kiilaamaan syysfiilistelyssä, ja toisaalta kun fiilis on syksyinen, niin se on syksyinen.
Viltti, tee, tuli kynttilöissä ja takassa, pehmpeä jazz, neulomania... näitä kaikkia olen jo ehtinyt fiilistellä. Tähän vuodenaikaan kuuluu ehdottomasti myös omenakaurapaistos, joka on yksi ehdoton syksyn merkki.



Pihassamme on kesän aikana tapahtunut, ja mies sai reilu viikko sitten istutettua nurmikonkin, ja siellä kuulkaas vihrtää jo. Omenapuista, varsinkaan satoa antavista, ei silti voi edes puhua. Näistä omenoista on kiittäminen appivanhempiani ja ystäviämme. Mummi ja vaari olivat viime viikolla meillä muutamana päivänä auttamassa, ja omenoiden lisäksi he toivat mukanaan vaikka mitä muutakin syyssatoa. Ystäviemme ja pikkumiehen kummien pihalla taas kasvaa iso omenapuu, jonka satoa saimme myös kotiin mukaan, kun heillä kävimme. Pikkumies nautiskeli olostaan leppoisasti omenapuun alla riipputuolissa pötkötellen omenoita popsien.




Tämän syksyn ensimmäiset omenakaurapaistokset herkuteltiin juurikin ystävien luona terassilla, ja viime viikonloppuna teimme sitä sitten myös kotona. Sokeri toki kilahti minulta loppuraskauden ajaksi "No! No!" -listalle. Äitini kyllä heti lohdutti, että häneltä löytyy joku vähäsokerisempi resepti tästä herkusta, joten sitä ehkä täytyy sitten testata tähän himoon. ...ja kyllähän nuo omenat on ihan super hyviä sellaisenaankin.

2 kommenttia:

  1. Nämä sinun kuvat on nini ihania <3 osaisimpa itsekkin :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti! :) Kyllä sitä itselläkin olisi valokuvaamisessa vaikka miten paljon lisää opittavaa. Fiilis on kuitenkin tärkein, joten tunnelmallisia kuvaushetkiä siis sinnekin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!