Asuntomessut 2016: Poiminnat ja suosikkikohteet

perjantai 22. heinäkuuta 2016


Asuntomessut on tietysti se sistustusblogien jokakesäinen THE puheenaihe. Joillekin blogeja ahkerasti seuraaville onkin ehkä saattanut kehittyä jo messuähky. Vai onko? Itse olen ainakin jo skipannut vähemmän kiinnostavia asuntomessupostauksia ihan surutta, varsinkin sen jälkeen, kun heti ensimmäisen messuviikonlopun jälkeen ne kävin itse paikan päällä katsastamassa. Messut Seinäjoella jatkuvat kuitenkin vielä 7.8. asti, ja sillä perustelen itselleni sen, että oma messupostaukseni tulee vasta nyt vähän tällaisella lomalaisen tahdilla.

Uskallan kutsua itseäni jo asuntomessukonkariksi, koska olemme yli kymmenen vuoden ajan käyneet lähes kaikilla asuntomessuilla. Ihan viime vuosille asti väitin silti itselleni, että ei me mistään omakotitalon rakentamisesta tosissamme haaveilla, kunhan fiilistelen sisustuksia. No joopa joo... Tänä vuonna asuntomessut kiinnostivat itseäni myös siksi, että ne järjestetään Etelä-Pohjanmaalla mistä olen kotoisin. Veljeni perheineen asuu esimerkiksi ihan asuntomessualueen vieressä, ja olen hiippaillut kurkkimassa messualueen edistymistä aina siellä kyläillessä. Vaikka meille pohojalaasille opetetahan, notta omiansa ei saa kehua, niin täytyy sanoa, että komiat messut Seinäjoella oli saatu aikaaseksi.

Messuilla tulee kuvattua aina miljoona ja sata kuvaa, ja äkkiseltään voisi ajatella, että sinne ne jäävät kovalevyjen uumeniin. Voin kuitenkin kertoa, että aika monen vuoden takaisetkin kuvat kaivettiin siinä vaiheessa esiin, kun tätä meidän omaa taloa suunniteltiin. Sama juttu kuin sisustuslehtien kanssa; sitä ei koskaan tiedä milloin niihin tulee tarve palata.

Tämän vuoden kuvasaaliista kokosin 5 kollaasia, jotka kaikki läväytän nyt kerralla eetteriin. Niihin kokosin kuvat tämän vuoden suoikkikohteistani, jotka ovat Talo Koskela, Riihi, Pohjanmaa ja Lakka Laine, sekä lisäksi ensimmäiseen kollaasiin yleisiä poimintoja muista kohteista.

(Yhden kiinnostavan kohteen tajusin kuitenkin heti kotiin päästyäni skipanneeni. Tämän ison vauvavatsan kanssa, kun en jaksanut rehata messuluetteloa mukanani, ja Kotola olisikin ollut hieman sivumpana. Vähän harmittaa, sillä tämä kohde olisi varmasti ollut kiinnostava, ja epäilemättä se olisi päätynyt tälle suosikkilistalleni.
Kotolasta kannattaa kuitenkin käydä katsomassa kuvat vaikkapa aina niin tyylikkäästä Coco Sweet Dreams blogista täältä.)

Yleisiä pomintoja


Yleisesti messuilla silmääni miellytti:

-Pehmeät ja harmoniset sävymaailmat, johon musta toi kontrastia
- Selkeät, puhtaat ja minimalistiset linjat
- Luonnonmateriaalien käyttö: Puu, betoni, marmori...
- Taide sisustusksen osana
-Kutsuvat yhtä aikaa ylelliset ja rennot pellavapetaukset
- Vaaleat ja selkeät saunat
- Toimivat ja tyylikkäät keittiöratkaisut
- Epäsuorat valaistusratkaisut
- Suloiset ja leikkisät lastenhuoneet ja leikkipaikat
-------

Talo Koskela


Tässä kohteessa pidin erityisesti:

- Pehmeästä (jopa utuisesta) sävymaailmasta
- Puun monipuolisesta käytöstä
- Kauniista huonekaluista. (Esimerkiksi olohuoneen daybed)
-Kiinnostavasta ja tuoreesta arkkitehtuurista
- Ruokailutilan ja keittiön korkeasta tila
-------

Pohjanmaa


Tässä kohteessa pidin erityisesti:

- Pohjalaisen rakennusperinteen kunnioittamisesta ja silti raikkaasta uudenlaisesta toteutuksesta.
- Jos saa kaappikellon, pönttöuunin ja räsymaton näyttämään näin tuoreelta, niin sisustussuunnittelu ei ole voinut kuin onnistua. Helena Karihtalan tyylitaju ei petä, uusi ja vanha kulkivat hienosti käsikädessä.
-Mustan runsas käyttö tässä kohteessa oli rohkeaa ja onnistunutta.
--------

Riihi


Tässä kohteessa pidin erityisesti:

- Tilojen avaruudesta ja siitä miten ne liittyivät toisiinsa
- Mustasta tyylikäästä ulkoverhouksesta
- Arkkitehtoorisesti kiinnostavista ratkaisuista
- Upeista betonisista kierreportaista
-Keittiön aamiaiskaappista
--------

Lakka Lakeus


Tässä kohteessa pidin erityisesti:

-Valoisuudesata ja raikkaudesta
- Oleiluun kutsuvasta ja kaunista parvekkeesta (Teki ihan mieli uhmata liikkumista rajoittavia köysiä ja loikata sohvalle)
- Pihan tyylikkäistä ja minimalistisista ratkaisuista (esim. ulkovalaisimet).

3 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta koosteesta! Tänä vuonna en itse messuille päässyt joten kiva lueskella messufiiliksiä. :-)

    VastaaPoista
  2. Viiden vuoden asuntomessukokemuksella uskallan itsekin väittää, että Seinäjoen asuntomessut olivat parhaat messut, joilla on tullut käytyä! Kohteidensa ja miljöönsä puolesta.

    Miinusta pitää antaa vähän opastuksista, raviradan pysäköintiin oli ulkopaikkakuntalaisena tosi vaikea löytää reittiä (kahdesta navigaattorista ja opastauluista huolimatta) ja myös messualueella jäi Kotolat ja esim. Kekkilän messupiste näkemättä puutteellisten opasteiden vuoksi. Harmitttaa tosi paljon! Näillä messuilla huomasin myös, että kohdenumerot olivat hassusti taloissa kiinni, eikä opasteet olleet kulkuväylien varressa, mikä varmasti myös sekoitti messuvieraita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!