HALI Harmony Living

sunnuntai 18. lokakuuta 2015


Tämä kaunis putiikki on HALI Harmony Living Kauniaisten keskustassa. Ehkä se onkin joillekin teistä tuttu, mutta olen huomannut, että se on edelleen monille vielä löytymätön helmi. HALI oli ensin Granin yläkerroksessa, mutta nyt jo vuoden verran ollut uusissa tiloissa viereisen rakennuksen katutasossa. HALI on tehnyt tällaisen sisustushöperön ja kauneudenpalvojan kotiutumisen näille uusille hoodeille aika paljon helpommaksi. Kun omilla kulmilla on tällainen liike, ei tarvitse lähteä kaupunkiin asti asioille. Meidän tulevalta talolta on HALI:iin vain reilu 1,5 km, joten olenkin nimennyt HALI:n "lähikaupakseni".  :) 




Liikkeen nimi viittaa valittuun värimaailmaan ja tyyliin, mutta se kertoo mielestäni myös paljon tavasta, jolla omistaja Kaisa ja muut HALI:n naiset liikettä pitävät. Esillepanot ovat aina kauniita ja liikkeessä on lämmin tunnelma. Olen tehnyt HALIsta ihania löytöjä, ja vaikka ostoksia ei aina tarttuisikaan mukaan, niin lähden HALI:sta aina inspiroituneena.



Vaatteet tulevat pääosin Euroopasta: Ruotsista, Tanskasta, Italiasta, Espanjasta, Hollannista. Värisävyt ovat harmonisia ja materiaalit laadukkaita. Valikoimista löytyy nyt syksyllä esimerkiksi pehmeitä neuleita ja juhlavampia vaatteita tulevalle pikkujoulukaudelle.

'

HALIssa on upea valikoima koruja ja asusteita, joilla saa piristettyä asuja. Koruvalikoimasta olen myös tehnyt lahjalöytöjä ystäville.



Tänä syksynä HALIn valikoimiin on tullut ilokseni myös Balmuir, jonka laadukkaat tuotteet sopivatkin täydellisesti HALIin.



Halista löytyy monia muitakin lempimerkkejäni kuten esimerkiksi By Malene Birger ja DAY Birger et Mikkelsen.





Sisustuspuolen tuotteissa yhdistyy juuri sellaiset materiaalit, joista itsekin pidän, kuten puu, betoni, lasi, pellava. Tästä todella kauniista betonijalkaisesta valaisimesta olen haaveillut tulevaan taloomme. Kynttilähulluna huokailen tietysti aina myös kynttilävalikoiman kohdalla.



Budhat ja tupsut toistuvat liikkeessä monessa kohtaa, ja ne ovat minusta olennainen osa HALIn tyyliä. Ne tuovat liikkeeseen myös persoonallista boheemiutta. Isoa patsasta en ehkä osaisi omassa kodissani nähdä, mutta juuri boho-tyylin rouheudesta yhdistettynä ylellisyyteen insproidun aina HALIssa käydessäni.



Yhteistyönmerkissä* sain jotain ihanaa mukaani asusteosastolta, sekä myös kotimme sisustukseen. Niihin palaan pian, sillä ne löysivät heti paikkansa ja pääsivät ahkeraan käyttöön.
Lopuksi on ihan pakko kurkata vielä liikkeen ylellisimpään osaan. HALI:ssa ei nimittäin voi puhua mistään sovituskopista, vaan paremminkin buduaarista. Kyllähän jokaisella naisella "lähikauppa" olla pitää ja siellä buduaari, vai mitä? ;)


*Yhteistyö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!