TALLINNA: Sfäär

keskiviikko 19. elokuuta 2015
















Eilisen Tallinnan vinkin jatkoksi vielä toinenkin...
Kun aikaa Talinnassa ei ollut kuin päivä, ja matkassa kulki myös yksi pikkuvipeltäjä, luotettiin ruokapaikan suhteen ystävien suositukseen. Tajusin vasta jälkikäteen, että tämä oli Norr11 kanssa se toinen paikka, jonka olin itselleni merkinnyt ylös jo edellistä Tallinnan matkaa varten.
Viimeksi lounastimme F-Hooneella. Tällä kertaa Sfäär toimi paremmin, jo pelkästään sijainnin kannalta, mutta erityisesti ruoka oli todella hyvää. Pikkumieskin sai oman pasta-annoksensa toiveidemme mukaan. Tälläkin kertaa eniten fiilistelin jälkkäristä, sokerihiiri kun olen.
Jos hyvän ruuan lisäksi nauttii myös trendikkäästä, tyylikkästä ja silti rennosta miljööstä, niin voin tämän kokemuksen jälkeen suositella Sfääriä itsekin eteenpäin. Klassikkotuoleille istahtaessa kiinnitin heti huomiota katosta roikkuviin origamjoutseniin. Sellaiset itsekin tein aikoinaan teininä huoneeni kattoon. Aikuisenakin Japanin matkan jälkeen minulla oli tarkoitus tehdä origamlinnuista himmeli. Se on jäänyt, mutta Sfäärissä origamlinnut näyttivät niin kauniilta, että ehkä toteutan sen idean sitten taloon.
Ravintolan yhteydessä on myös miesten vaateliike, ja toisessa huoneessa esim. Aesop kosmetiikkaa, ja Amor Luxin klassikkoraitapaitoja. ...ja hei myös lapsille. Miten söpöjä pikkuiset raitapaidat olivatkaan! Me olimme liikkeellä pojan rytmin mukaisesti aikaisin lounasaikaan, mutta illallinen täällä täytyy myös joskus kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!