TALLINNA: Telliskivi Loomelinnak

torstai 26. maaliskuuta 2015





LES PETITES






HOMEART




 








Viime viikonlopun päivä Tallinassa alkoi Telliskiven (tiiliskiven) kadulta.
Telliskivi Loomelinnak on entiseen teollisuuskompleksiin perustettu luovuuskylä. Alueella olisi voinut viettää aikaa pidempäänkin, sillä se koostuu yhteensä 11 rakennuksesta, joissa on niin ravintoloita, kahviloita, kirppareita, atelje- ja näyttelytiloja kuin sisustus- ja designliikkeitä. Koska me olimme Talinnassa vain päivän, enkä tykkää matkoilla säntäillä tiukan aikataulun mukaisesti, meidän täsmäisku oli heti teollisuusaluen ensimmäinen rakennus A2 / A3. Kiinnostavimmat liikkeet siellä olivat Les Petites ja Homeart
Les Petites oli kiiinnostava sekoitus niin vintagevaatteita ja -huonekaluja, paikallisten suunnittelijoiden ja taiteilijoiden töitä ja kaikkea muutakin. Kaikkein mieluiten valikoimasta olisin kotiuttanut Stålhastenin polkupyörän. (Joku ehkä muistaa, että olen haaveillut vintage-mallisesta pyörästä pitkään.)
 Homeart sisustusliikkeen valikoimissa on sekä piensisustustavaraa, että jonkin verran huonekaluja. Sisustusliikkeen yhteydessä on myös kiva pieni kahvila. Täältä tein pari pientä hankintaa pääsiäistä ajatellen.
Telliskiven ja koko Kalamajan kaupunginosaan täytyy kyllä tulevilla Talinnan matkoilla palata. Minua inspiroi erityisesti vanhat tehdasrakennukset, joita onneksi on ryhdytty korjaamaan. Ränsistymistä on edelleen, mutta jotenkin se myös kuuluu alueen henkeen. Vanhoja tiilirakennusten ajan syömiä seiniä katsellessä Viron historia tulee ihan eri tavalla läsnäolevaksi, kuin jos joka nurkka olisi puhtaaksi nuoltu ja siistiksi siloteltu. Hienoa, että alue on saatu uudelleen elämään. Onko alue teille tuttu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!