Mustavalkoista raitaa

tiistai 19. elokuuta 2014






Blogi on pysynyt viime aikoina hipi hiljaa, kun muussa elämässä on nyt kaikenlaista meneillään.    Pikkumiehen kanssa ihan normi arjessakin riittäisi actionia, mutta sitä vain virittelee itselleen jos jonkinlaista projektia. Syytän syksyä! Ilmeneekö teillä muilla tätä jokasyksyistä uudistumishalua?
Tietyissä asioissa en silti osaa uudistua, vaan luotan klassikoihin. Vuodenajasta toiseen (tai oikeastaan vuodesta toiseen) luotan mustavalkoiseen ja raitaan. Tällä kertaa mustavalkoiset raidat ovat vallanneet sekä vaatekaappiani että sisustusta. Kesän lopulla Vilassa vastaan tullut mekko sai heti lempparimekon aseman, ja sai jäädä joksikin aikaa henkariin esille roikkumaan. Raitatyyny jäi käteen Ikeassa käväistessä. Yhtäkkiä havahduin, että vitsi mitkä samikset nuo mekkoja ja tyyny ovatkaan. Nyt olisi helppo maastoutua koko syksyksi sohvaan nurkaan, mutta onneksi yksi projekteistani pitää huolen, että lähden liikkeelle. Jos (tai kun) onnistun, voi olla että lempparimekkoa täytyy kursia pienemmäksi.

5 kommenttia:

  1. Täällä myös vaatekaappi näyttää hyvin mustavalkoiselta, ja hyvin pitkälti pallokuviota tai raitaa melkein kaikki... Monen mielestä olen varmaan hyvin tyksä pukeutuja, mutta pääasiahan on että itse viihtyy. Mukavaa syksyn odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ihana, että tulee syksy, ja voi taas entistä paremmalla omallatunnolla olla väritön. ...ja hei pallokuviothan kuulostaa jo tosi leikkisältä, eikä ollenkaa tylsältä. Ehkä mäkin ryhdyn vielä syksyn aikana villiksi, ja puen ylle jotain burgundinpunaista. :)

      Poista
  2. Täällä kanssa meno kiihtyy syksyä kohti. Mukavaa loppu viikkoa

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän syysenergiat johonkin kanavoida :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Hih, sama juttu täällä! Mm. keittiön uudistaminen on hiipinyt ajatuksiin... josta tulikin mieleen, että onkos teillä pomppusalvat keittiön kaappien ovissa? Oletteko olleet tyytyväisiä? Mietin lähinnä yläkaappeja: laittaisiko pomppusalvat vai kourut kaapin alareunaan. Kourut näyttävät jotenkin levottomilta ja siksi mietin noita salpoja. Olisi kiva kuulla kokemuksia: jääkö turhauttavan paljon sormenjälkiä?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!