Rennot juhlat pergolan kunniaksi

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014





















Kun minä ja pikkumies lomailimme mummolassa, oli mies täällä kotona taas ahkeroinut. Pergola on toki ollut jo käytössä jonkun aikaa, mutta nuo seinäristikot ovat puuttuneet. Valkoisen maalin ne saavat vasta syksyllä tai ensi keväänä, koska puun täytyy antaa vielä kuivua. 
Lähes tulkoon valmista siis kuitenkin on, joten päätimme naapureiden kanssa pistää pystyyn pienet juhlat pergolan kunniaksi. Pergolaa suunniteltaessa se mitoitettiin niin, että sinne mahtuu nuo kaksi pöytää peräkkäin. Nyt isompikin porukka mahtuu yhdessä saman pöydän äärelle syömään. Pergolan taakse on ollut suunnitteilla muurata grilli, mutta nyt päädyttiin silti hankkimaan ainakin helppo kaasugrilli. 
Juhlavalmistelut alkoivatkin grillin kokoamisella, mutta itse keskityin "olennaiseen". Olin nimittäin hankkinut IKEA:sta paperipallot, jotka virittelin kattoon, niistä tulikin heti kivasti juhlatunnelmaa. Juhlia laittaessa jossain jylisi ukkonen, ja jännitimme saammeko kunnon myrskyn juhlavieraaksi. Pikku kuuro meni yli, mutta kun juhlat käynnistyivät, ei sateesta ollut enää tietoakaan. Ilma raikastui mukavasti, ja olisihan meillä ollut katto, jos sade olisi jatkunut. Vatsa täyttyi grilliherkuista ja salaateista. Tarjolle ilmestyi lopuksi vielä taivaallisen hyvää tiramisua. Juttelimme talon asukkaiden kanssa, että miksi ihmeessä emme tee tällaistä useammin. Totesimme, että koska meillä ei ole ollut tälläistä paikkaa. Nyt kun on pergola, niin tälläisiä pikkujuhlia täytyy ehdottomasti järjestää useamminkin. Mukavassa seurassa ilta vierähti nopeasti, ja olikin aika viedä iloisena juhlinut pikkumies untenmaille.


2 kommenttia:

  1. Aivan ihana pergola! Näytin kuvan jo miehelle, että pykää vastaavan jos asuntoasiat nyt lähtee rullaamaan. :) Kyllä kelpaisi näillä helteillä oma piha ja paikka missä olla. Onko teillä muuten bebellä myös Newbien raidallinen leikkiasu? :) meille hankittiin jo toisessakin värissä sama...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teillä asuntoasiat etenee ja pergolahaavekin toteutuisi. :) Joo Newbien raita haalari on meilläkin pikkumiehellä. Se onkin ollut kovassa käytössä näillä helteillä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!