100% home made ice cream

torstai 12. kesäkuuta 2014




Käväistiin pikkumiehen kanssa maanantaina kaupungilla, ja palattiin kotiin jätskimuotit mukana. Muistatteko mehujäämuotit lapsuudesta? Silloin jäädytettiin ihan perusmehua, vaikka se ei oikestaan edes maistunut millekään. Hymyssä suin imettiin jääkalikkaa, kun se kerran oli itsetehtyä. Jälleen kerran osoitan lapsenmielisyyteni. Miten ihmeessä en ole tullut ajatelleeksi, että kyllähän muotteja myydään vielä nykyäänkin. Nicolas Vahen keittiösarja on muutenkin pitkäaikainen suosikkini, ja nyt löysin hyllystä nämä muotit. Pakettiin kuului muottien lisäksi iso pussi puutikkuja. Ainainen esteetikko on jälleen kerran ihan fiiliksissä pikku detaljista, nimittäin juuri näistä puisista jätskitikuista. Onhan se nyt ihan eri asia kaluta jäistä klönttiä muovikepukasta kuin itse tekemää (tai ainakin jäädyttämää) jätskiä oikeasta jätskitikusta.
Ensimmäiseen kokeiluerään testailin muutamaakin eri comboa. Kesällä tulee syötyä jätskiä melkein joka päivä, joten ajattelin, että ei olisi pahitteeksi, jos nämä jäätikut olisivat terveellisiä versioita. Niinpä lorauttelin muotteihin jogurttia ja sekaan marjoja. Vaniljajogurtti ei tietysti ole ihan niin lightiä kuin luonnonjoghurtti, mutta testierän perusteella jäädytettynä maukkaampaa. Sekaan heitin toisiin mansikoita ja toisiin pensasmustikoita, koska niitä sattui olemaan. Halusin myös mehujäät, ja tein sörsseliä mansikoista ja vesimeloonista. Muussasin niitä vain haarukalla. Toinen vaihtoehto olisi heittää ainekset blenderiin, mutta itse halusin, että marjat ja hedelmät jäävät osittain paloiksi. Puristin vielä vähän myös limeä joukkoon. Ihan niin kuin lapsenakin jäätymisen odottaminen oli tuskaisin vaihe, mutta lopulta odotus palkittiin. Voin sanoa, että ai että tuli hyviä!
Saman tien, kun olin kiikuttanut muottini kotiin, joku FB:ssä oli jakanut linkin, jonka takaa löytyi mitä herkullisimpia ohjeita juuri tähän puuhaan. Tässä ja tässä nuo ohjeet teillekin.  Ensimmäisenä tyhjenee loput marjat pakkasesta (kohta tulevien uusien tieltä), ja sitten voisi kokeilla jotain erikoisempia makuyhdistelmiä. Näitä ohjeita testaillaan ainakin meillä, niin kauan kuin tikkuja riittää.

3 kommenttia:

  1. Nämä ovat niin ihanan nostalgisia että :)
    Vieläpä ihanan merkkisiäkin.
    Mukavaa viikonloppua.
    t.Sanna

    VastaaPoista
  2. Mistä näitä saa ostaa siis ihan fyysisesti kaupasta? En halua tilata netistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin viime kesänä White on white -liikkeestä, mutta taisin nähdä näitä myös Cobellossa tänä kesänä. Toivottavasti saat omasi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!