Haaste: Huoneen stailaus x3

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sain Saa kurkistaa -blogista hauskan haasteen.
Tehtävä on stailata huone tai huoneen osa kolmella eri tavalla. Innostuin heti tästä haasteesta, ja aloin miettiä stailauskohdetta ja -tyylejä. Koko huoneen stailaaminenkin olisi ollut hauskaa, mutta tällä kertaa valitsin pienemmän ja rajatumman (vauvan päikkäreiden aikana toteutettavissa olevan) alueen. Tämän haasteen yksi ajatus on osoittaa, että muutosta saa aikaan myös ilman, että marssii sisustusliikkeeseen, ja tyhjentää tilin. Siksi kaikki stailaukseen tarvittava piti löytyä omista kätköistä. Alkuperäinen ajatus taisi olla stailata huonetta ilman, että sen käyttötarkoitus muuttuu. Otin kuitenkin sen verran vapautta, että päätin unohtaa missä huoneessa todellisuudeessa ollaan. Valitsin tyylit ja annoin vain mennä. Saan sisustamiseen blogien, lehtien ja pinterestin lisäksi paljon inspiraatiota matkoilta. Koska täällä podetaan nytkin aika pahaa matkakuumetta, innostuin nimeämään tyylisuunnat leikkisästi samassa hengessä. Tätä stailausta varten oli hauska koota yhteen kolme tyyliä, jotka normaalisti ovat kodissamme "shaken not stirred". 

1. New York kohtaa Pariisin





Tätä tyyliä inspiroi moderninklassinen ajattomuus. Tyylikästä, niin kuin pariisittaret, linjakkuutta ja suoralinjaista niin kuin New Yorkin kartta, mustavalkoista niin kuin nuo kaksi maailman kauneinta kaupunkia vanhoissa elokuvissa.

2. Marokko kohtaa skadinaavisen vaaleuden

 







Tässä tyylissä on etnistä vivahdetta, kuitenkin skandinaaviseen tyyliin vaaleissa sävyissä. Jos kyse ei olisi remontista, niin lattia olisi kuviollista laatta. Stailauksessa marokkotossut valkoisella lattialla saivat riittää.

3.  Etelä-Eurooppalainen maaseutu kohtaa Suomen kesän





Tässä tyylissä on ennen kaikkea kesää. Mielessäni oli Etelä-Eurooppalaiset viinitilat, unikkopellot ja laventelit. Toisaalta taas Suomen kesä, kukkivat ojanpientareet, loma, rento huvilahenki ja tuoksut puutarhasta. Meidän kodissa tämä tyyli tulee luonnollisesti tämän vanhan huvilan tuomista puitteista. Talon vanha arkkitehtuuri luo kotiimme tiettyä henkeä. Jos ei satu asumaan huvilassa tai Italialaisella viinitilalla, voi tätä henkeä silti loihtia kotiinsa. Itse en liiasta ruusuromantiikasta pidä, mutta sen sijaan vanha kasviaiheinen opetustaulu (harmi että sille ei oikesti ole meillä paikkaa), ja kesäinen hattu luovat juuri oikeaa tunnelmaa. Tähän tyyliin kaapin päälle olisi ehdottomasti kuulunut niittykukista koottu kimppu, mutta tyydyin vähän nuupahtaneeseen basilikaan. Juoma olisi tietysti myös kuulunut olla viiniä, mutta koska en sitä nyt itse voi nauttia, niin stailaukseenkin päätyi limpparia.

............................

 Monella sisustajalla tuntuu olevan kodissaan joku sellainen kohta, jossa esineet eivät vain löydä paikkaansa. Tälläinen rento vähän karrikoiva stailailu voisi olla silloin avuksi. Ainakin itseäni tämä vapautti näkemään tutun kohdan hieman toisin. Juuri tästä mahdollisuksien avaamisesta on kai juuri kyse ulkopuolista sisustusammattilaista käytettäessäkin. Ensimmäinen stailaus oli ehkä tyylillisesti ominta, toistakin tyyliä on kodissamme mausteena, mutta kolmatta en oikein ensin osannut nimetä, vaikka tiesin millaista tyyliä haen. Itselläni tuo viimeinen stailaus sai lopulta aikaan kaikkein lennokkaimmat mielleyhtymät. Kertokaa ihmeessä mikä stailaus teidän silmää miellyttää tai millaisia ajatuksia ne herättävät.
Olisi kiinnostava nähdä, miten seuraavat blogit tämän haasteen toteuteuttaisivat, joten
haastan teidät stailaamaan.
Muutkin halukkaat voivat toki napata haasteen itselleen, koska näitä stailauksia olisi hauska nähdä enemmänkin.

Tässä vielä todellisuus, josta lähdettin, ja johon myös palattiin.

11 kommenttia:

  1. Todella monipuoliset ja kekseliäät stailausversiot! Paras tähän mennessä näkemistäni tämän haasteen toteutuksista. Hienovaraisin vivahtein loit tunnelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kommenttisi ilahdutti :) Kun itse innostuu jostain on hauska, että joku toinenkin saa tuotoksesta jotain iloa.

      Poista
  2. Erilainen mitä monissa muissa blogeissa. Stailaukset oli tehty tavaroiden, ei värien avulla. Tämä oli kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ajattelin tosiaan kokeilin tälläistä kootaanpas esineet teemoittain -tyyppistä ratkaisua. Kiva, että tykkäsit!

      Poista
  3. Aivan ihana blogi sinulla!! Ihan superia, että eksyin tänne, kun googlailin kuistin sisustuksia. :))

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavat stailaukset, joillakin vain on silmää! ;)

    Eniten näistä miellytti 2. ja 3.vaihtoehto, vaikka varsinkin jälkimmäinen on kyllä kauimmaisena siitä, mitä tyyliä oma koti edustaa. Hassua :)

    1. vaihtoehdossa ahdisti nuo kaikki ''trendijutut'', eli tuoli, kirjainmuki, puukäsi ja mustavalkoisuus. Sinänsä jännä juttu, koska kaikki nuo tavarat kiinnostavat kyllä yksittäisinä esineinä, muttei tälla tavoin yhteen kuvaan tupattuna.

    Jäin miettimään, että ehkä sisustamisen taito onkin sitä, että osaa pilkkoa esteettisesti miellyttävät asiat pienempiin osiin niin, ettei stailauksesta tule liian ilmeistä ja kuorrutettua fiilistä? Teidän kodissa tykkään juuri tästä hienovaraisuudesta ja eri tyylien taidokkaasta sekoittamisesta. Mulle tuli ihan yllätyksenä, että teiltä ylipäätään löytyy noita 1.kuvan esineitä, koska niin taitavasti ne taitaa olla taloonne ''piilotettu''? ;)

    -Lyydia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi, ja mielenkiintoisista ajatuksista sisustamiseen liittyen. Stailaus on tietyllä tavalla aina lavaste, ja siksi vähän luonnoton. Kiva, jos sinnekin puolelle välittyy, että oikeassa kodissa esineet eivät alleviivaudu samalla tavalla. Trendeihin tai muotiin sisustamisessa suhtaudutaan minusta vielä selvästi eri tavalla kuin esimerkiksi pukeutumisessa. Muoti on vielä tutumpi ilmiö siinä yhteydessä. Stailaaminenkin on kuitenkin suomessa aika uusi juttu. Lehdissä sitä on toki nähty, mutta esimerkisi asuntojen stailaaminen myyntitarkoituksessa tuntuu olevan monen mielestä jotenkin kyseenalaista. Vaurioiden piilottaminen ei tietenkään ole reilua, mutta tunnelman luominen ja esimerkkisisustuksen antaminen on minusta vain plussaa. Sisustamisesta kiinnostuneena sitä tulee tietenkin seurattua sisustustrendejä, ja luonnollisesti saan niistä myös vaikutteita. Jos koen jonkun jutun omakseni, se sopii tyyliini ja esine on minun makuuni, en lähde sitä periaatteen vuoksi vastustamaan, vain koska se on suosittu. Suosin trendeissäkin silti sellaisia asioita, joiden uskon kestävän myös aikaa.
      Tässä maailmassa tuskin voi enää keksiä mitään sellaista, mitä joku ei jo olisi keksinyt. Sen sijaan asioista voi tehdä itselleen tuoretta, ja persoonallinen ote tekee vanhoistakin jutuista uuden oloisia.
      Kiitos kommentistasi, se sai minut selvästi pohtimaan omaa sisustusfilosofiaani. Tästähän voisi kirjoittaa joskus ihan oman postauksensa. :)

      Poista
  5. Kaunis toteutus! :)

    Kiva kun tartuit haaseeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi kiva haaste, kiitos! Tykkäsin kovasti sinun totetuksestasi, ja se sai itsenikin innostumaan. :)

      Poista
  6. Kiitos ihana kivasta haasteesta!! Ja miten kauniit asetelmta olet tehnyt, wau! Aion toteuttaa tämän kesälomalla. Sinne saakka valitettavasti menee, kun muuten on aika niin kortilla. Mutta ideoita löytyy jo ropakopallinen. ;) Hauskaa juhannusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!