Perjantaipuska

perjantai 13. syyskuuta 2013



Blogi on ollut vähän unten mailla koko viikon, kun olen ollut niin kiireinen töiden kanssa. Täällä kuitenkin ollaan. :) Postausideoita on jemmassa, mutta aika vain on ollut kortilla. Uutta kakluuniakaan ette ole vielä nähneet, vaikka taisin luvata esitellä sen jo viime viikonlopulla. Onneksi se seisoo tuossa jämäkästi, eikä katoa mihinkään.
Viikonloppu on kyllä kaikin puolin loistava keksintö. Viime vuonna tein töitä lauantaisinkin, joten vapaat viikonloput tuntuvat luksukselta, ja niitä osaa taas todella arvostaa. Viikonloppua onkin usein kiva juhlistaa perjantaipuskalla. Täytyy myöntää, että kuvassa oleva perjantaipuska on jo parin viikon takaa, eikä enää ole piristämässa olkkarin pöydällä, mutta piristäähän se tietysti näin kuvastakin. Lähikukkakauppamme on ollut kiinni putkiremontin takia, mutta viikolla huomasin, että se on taas avannut ovensa. Aidot kukat voisi kyllä olla ansaitut tälläkin viikolla, joten taidanpa käydä huomenna hakemassa lauantaipuskan.
Piristävää viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Ihanan blogin löysin sattumalta :)
    Kaunis kimppu myös - mukavaa sunnuntaita

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hauskaa, että löysit blogiini. Tervetuloa lukijaksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!