Utuinen makkari

keskiviikko 14. elokuuta 2013






Lupailin viikonloppuna jatkaa kotikierrosta, ja nyt siis vuorossa makkari. Makkarissa jatkuu sama linja värien suhteen kuin muussakin kodissa. Takaseinä maalattiin samalla harmaansävyllä kuin kuistin seinät ja yksi kodinhoitohuoneen seinä. Sävyä löytyi myös edellisen kodin seiniltä, ja hyväksi havaittuna se sai tulla mukaan tähänkin kotiin. Mustaa en ole makuuhuoneeseen tuonut, vaan halunnut pitää sen tällaisena vähän utuisena. Makkari ja kirjasto/työhuone ovat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa, koska aukko huoneiden välillä on iso. Huoneiden välille on tarkoitus tulla (kun ehditään) seinämä ikkunoilla ja sivulle liukuvilla ovilla. Vaatesäilytys on liukuovien takana, mikä on kätevä ratkaisu näin pienessä tilassa. Tällaisessa suht´ pienessä kodissa tilankäyttö on taidetta, joten meillä ei ole erillistä vieraspetiä, vaan tästä jenkkisängystä kiskaistaan patja vieraille, ja silloin itse nukumme alimmalla patjalla, petarilla pehmennettynä. Superpehmeä se ei toki ole, mutta pari yötä menee aina helposti, eikä ainakaan tarvitse miettiä missä vieraspatjoja säilytettäisiin. Viikonloppuna tuleekin taas yövieraita, joten systeemi tulee taas käyttöön. 

8 kommenttia:

  1. Todella kivan näköistä ja nuo pallovalot on ihanat!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Joku ehkä käyttäisi noita valoja vain jouluvaloina, mutta meillä ne ovat olleet käytössä ihan läpi vuoden. :)

    VastaaPoista
  3. Mikä sävy tuo harmaa seinä on? Ihanan utuinen tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässä tunnelmassa on ollut hyvä nukkua :) Makkarin seinä on maalattu sandolin värikartoista sävyllä nepal medium. Samaa harmaata löytyy meillä myös pojan huoneesta, jos haluat nähdä sen toisessakin tilassa.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä. Teillä on todella kaunis ja harmoninen koti. Ei mitään liikaa eikä kuitenkaan katalogikoti vaan sen näköinen, että sielä asutaan ja viihdytään :) Jatkan blogisi seuraamista jatkossakin.

      Poista
    3. Kiitos, kauniista sanoista! Mukavaa, että jäät seuraamaan. :)

      Poista
  4. Hei, Ihana makuuhuone:). Onko tuo kattovalaisin Lamp Gustafin Boll-valaisin :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri se valaisin on kyseessä. :) Valaisin hankittiin jo edelliseen kotiin, ja olenkin ruvennut haaveilemaan tilaan vähän erityyppisestä valaisimesta. Uudistus olisi kiva, mutta toisaalta tykkään tuostakin, enkä tiedä jaksaisiko etsiä tuolle kattovalaisimelle uuden kodin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!