Vuosikollaasit 2017: Lapset ja perhe

Lapset ja perhe:

Sain mieheltä jouluaattona joulukirjeen. Olen ihan liikuttunut siitä vieläkin, mikä ihana rakkauden teko. Hän kertasi siinä meidän vuotta 2017. Paljon tapahtui elämän eri osa-alueilla, mutta niin kuin hän kirjoitti: "Tärkeintä on tämä meidän perhe". <3

Näihin vuoden 2017 kollaaseihin olen muuten ottanut mukaan myös instagramkuvia, koska se on kivasti täydentänyt blogia. Varsinkin insta stories on se missä vilahtelee arkisempia juttuja. Blogi on kuitenkin mun juttu eikä perheen, ja siksi perhe- tai lapsijuttuja on blogissa harvemmin.
Toisaalta olen ehkä vähän jo unohtanut mistä tilanteesta vuosi 2017 oikein alkoi. Vuosi lähti käyntiin, jos nyt ei muutaman kuukauden jälkeen enää ihan vauvakuplassa, niin aika vahvoissa vauvahuuruissa. Vauvajutut värittivät siis alkuvuodesta tietysti paljon myös blogin sisältöä.
Etukäteen en uskaltanut luvata miten blogin edes uudessa perhetilanteessa kävisi. Siinä se kulki kuitenkin matkassa mukana myös äitiyslomalla.
Äitiyden ja työn yhdistämistäkin olen harjoitellut syksystä asti, kun palasin teatteriopettajan työhöni ja aloin tehdä myös sisustusstailauksia. Isompi aloitti kolmena päivänä viikossa päiväkodissa ja pienempi on edelleen ollut kotona. Välillä kaikkien eri aikataulujen ja asioiden sovittaminen on aika säätöä, mutta niin kuin mies välillä vitsailee "Ei ihminen lomaa tarvitse vaan vaihtelua". Olen toistaiseksi nauttinut siitä, että äitiyden rinnalla olen voinut toteuttaa itseäni myös työn kautta. Tämä on paljolti onnistunut myös siksi, että mikään asia mitä teen ei ole niin sanottua "kahdeksasta neljään" -työtä ja pystyn itse suunnittelemaan aikataulujani.
Tavalliset hetket yhdessä ovat niitä kaikkein arvokkaimpia. Kun molemmat pojat kiipeää yhtä aikaa syliin, pötkötellään tai riehutaan viikonloppuaamuna sängyllä tai tanssitaan koko perhe pitkin olkkaria. Yhteisistä hetkistä jää viime vuodesta mieleen myös muistoja muutamalta yhteiseltä lomamatkalta. Seuraava kollaasi onkin sitten matka-aiheinen.

Kiitollisesta elämänasenteesta ja hyvän jakamisesta

Joillakin ihmisillä on erityisen inspiroiva ja ihailtava elämänasenne, huolimatta kovista elämän kokemuksista tai ehkä juuri siksi. Elina Cerell on kokenut sen mikä on jokaisen äidin pahin pelko; oman lapsen menettäminen. Elinan tarina teki minuun kahden lapsen äitinä lähtemättömän vaikutuksen ja liikutti syvästi. 

Tapasimme loppukesästä kahvilla, ja miten ihana ihminen siellä minua oli vastassa. Kunnioitan tätä naista, sillä huolimatta suuresta surusta hän on tietoisesti valinnut kiitollisuuden elämää kohtaan. Hän on kääntänyt suuren menetyksen haluksi tehdä jotain merkityksellistä ja kaunista lapsensa muistoksi sekä samalla mahdollistaa kehitysmaan lapsille paremman tulevaisuuden perustamalla kouluhankkeen. Lisäksi hän on rohkeasti antanut kasvonsa vaikealle aiheelle, josta moni vaikenee. 

 Haluan Elinan haastattelun kautta kertoa hänen tarinansa myös teille, ja antaa blogini kautta hänen perustamalleen hyväntekeväisyyshankkeelle näkyvyyttä.

Tässä Elinan haastattelu ja lopussa vielä omia ajatuksiani aiheesta.

Kertoisitko Elina itsestäsi, kuka olet?

Olen kahden rakkaan tytön äiti. Yrittäjän vaimo. Esteetikko, joka elää monet kauniit hetket kameran linssin läpi, jotta ne hetket muistaisi varmasti kuvien kautta myöhemminkin. Kevään lapsi, joka rakastaa auringon tanssia meren laineilla. Unelmoija ja itseni haastaja. Iloisesti kolmekymppinen: niin paljon on tapahtunut, että tuo ikä mittarissa tuntuu jo yllättäen ihan luontevalta.

Te koitte miehesi kanssa suuren menetyksen syksyllä 2015, mitä tapahtui? 

Odotimme ensimmäistä tytärtämme. Vatsan pohjassa oli onnen perhosia ja malttamattomina odotimme saavamme tyttäremme pian syliin. Kaksi päivää ennen laskettua aikaa synnytys käynnistyi itsestään. Edellisenä yönä tyttäremme potki kovaa masussa ja toivoin, että hän syntyisi pian. Supistusvälin ollessa muutaman minuutin, lähdimme Naistenklinikalle. Rutiinitoimenpiteenä kuunneltiin vauvan sydänäänet heti sisäänkirjautumisen jälkeen. Laitteesta kuului pelkkää kohinaa ja hiljaisuus täytti huoneen. Katsoin kauhun sekaisin tuntein miestäni. Lääkäri tuli pian paikalle ja varmisti ultraamalla tilanteen. Esikoistyttäremme oli kuollut täysin ennalta-arvaamatta. 

Synnytimme tumman tuuheatukan ja pitelimme tyttöä sylissä. Hän oli niin täydellinen ja ihan valmiinnäköinen elämään. Mutta hän ei hengittänyt. Epätodellisin fiiliksin ja raskain sydämin jouduimme hyvästelemään hänet. Annoimme hänelle nimeksi Amanda. Se tarkoittaa rakastettua. Sitä tuo tyttö tulee aina meille olemaan, niin rakas. 

Miten olette selvinneet järkyttävästä kokemuksesta ja pystyneet jatkamaan elämää eteenpäin?

Meidän maailma pysähtyi hetkeksi totaalisesti. Elämä ympärillämme kuitenkin jatkui. Tunsin vahvasti, että haluaisin olla mahdollisimman hyvä äiti, jopa tässä käsittämättömässä tilanteessa, jossa emme koskaan saisi kasvattaa tytärtämme. Amanda teki minusta äidin ja antoi äidin sydämen. En halunnut täyttää sitä katkeruudella, koska mielestäni siten en kunnioittaisi Amandan muistoa kauniilla tavalla. Päätimme mieheni kanssa joka päivä sanoa toisillemme, mistä olimme juuri sinä päivänä kiitollisia. Pienin, hapuilevin askelin, perheen ja ystävien tuella pyrimme säilyttämään uskon elämään. Amandan kuolemalle ei löytynyt mitään lääketieteellistä selitystä. Se oli tavallaan huojentavaakin, sillä uskalsimme toivoa, että vielä joku kaunis päivä meillä voisi olla lapsi, jonka saisimme kasvattaa. 

Ja niin ihanasti kävikin, että huhtikuussa syntyi toinen tyttäremme. Täysin terveenä, suloisena ja valloittavana omana itsenään. Joka päivä olemme niin suunnattoman kiitollisia hänestä. Tänäänkin, vaikka juuri viime yönä valvottiin keskellä yötä kolme tuntia - meillä on par'aikaa unikoulu käynnissä. Tällaisina vähän väsyneempinä hetkinä usein ajattelenkin, että elämän parhaat asiat eivät tule välttämättä ihan helpolla vaan niiden eteen kuuluukin nähdä vaivaa. Siten niitä huippujuttuja osaa arvostaakin jotenkin entistäkin enemmän.  

Kertoisitko Amandan muistolle perustetusta hankkeesta? 

Yksi iso yksittäinen tekijä, joka on antanut voimaa herätä aina uuteen aamuun, on ollut hanke, joka kunnioittaa Amandan muistoa erityisellä tavalla. Kun Amanda kuoli, mietin, voisiko hänen muiston kunniaksi tehdä jotain kaunista. Uskon vahvasti, että koulutus tuo paremmat avaimet tulevaisuuteen, joten sain idean, että voisimme rakennuttaa koulun kehitysmaahan, joka nimettäisiin Amandan mukaan. Luin joululomalla 2015 inspiroivan, Adam Braunin kirjan, missä hän kertoo, miten perusti läpinäkyvästi toimivan Pencils of Promise -hyväntekeväisyysjärjestön. Kirja ja sen sanoma oli niin voimaannuttava, että suorastaan hotkaisin sen hetkessä. Tunsin, että tässä se nyt oli: me voisimme kerätä varat kouluun kehitysmaassa.

Varainkeruuprojektia ja sen edistymistä voi seurata täällä:

fundraise.pencilsofpromise.org/schoolcalledamanda

Mitä ajattelet nyt äitiydestä ja millaisena näet tulevaisuuden? 

On aivan ihanaa olla äiti juuri nyt. Saan tehdä jotain merkityksellistä esikoisemme muistoa kunnioittaen siten, että Amandan Linnea-pikkusisko istuu sylissäni. On niin huippua seurata hänen kasvuaan. Tällä hetkellä ihan parhautta ovat: 

<3 iltahetket, joissa isi kaivaa kitaran esiin ja pidämme yhteisen musiikkituokion

<3 naurunpuuskat, joissa me kaikki kikatamme ihan höpsöille asioille

<3 jokainen uusi opittu pieni asia. Tällä viikolla Linnea oppi kannattelemaan yläkroppaansa upeasti käsiensä varassa.

Äitiys on jännittävä koko loppuelämäni pituinen matka. Olen tästä ihan valtavan kiitollinen, sillä äitiys ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Matkalle tulee varmasti myös mahtumaan erinäisiä töyssyjä, mutta haluan kasvaa tässä kunniatehtävässä koko ajan. Toivon, että tulevaisuutemme olisi täynnä rakkautta, höpsöttelyä, avoimuutta ja toisaalta rajojakin, koska ne luovat turvallisuutta. 

Toki viime vuosina on askarruttanut tosi paljon, millaisessa maailmassa lapset tällä hetkellä kasvavat. Joka viikko jostain päin Eurooppaa kantautuu surullisia uutisia. Se on järkyttävän surullista. Haluaisin opettaa Linneaa kuitenkin näkemään maailmassa kauniit ja hyvät asiat. Koetankin pitää fokuksen siinä, miten voisin kantaa oman korteni kekoon, tehden maailmasta vähän kauniimman paikan. Amandan kouluun varojen kerääminen on yksi konkreettinen asia. Toinen on iluut - muoti start up, joka vastuullisesti suunnittelee ja valmistaa minimalistisia, kestäviä vaatteita naisille. Tällä hetkellä on kutkuttavaa aina herätä uuteen aamuun. Mitäköhän uutta Linnea tänään oppii? Onkohan joku innostunut tekemään lahjoituksen Amandan koululle? Onko iluutin verkkokauppaan tullut uusia tilauksia? Nämä ihanat asiat yhdessä lukuisten läheisten jännittävien elämänvaiheiden kanssa täyttävät värikkäästi arkeni. Juuri nyt kaikki on upeasti tasapainossa ja olen siitä niin kiitollinen.

Kuvat: Elinan ja hänen perheensä kotialbumista

Elinan ja hänen perheensä tarina herättää minussa paljon ajatuksia ja halusin kertoa tämän tarinan monestakin syystä. 

Ensinnäkin haluan antaa tälle hankkeelle näkyvyyttä, että koulu jonain päivänä voidaan perustaa. 

Syyslomalla Tukholmassa kävin katsomassa Fotografiskassa Being there -näyttelyn. Näyttely oli pysäyttävä ja havahduin ristiriitaiseen ajatukseen. Mietin, että onneksi mieheni jäi aulaan poikien kanssa, koska sotakuvasto oli niin voimakasta, että se ei olisi sopinut lapsille. Toisaalta tuota ajatellessa tajusin keitä monissa kuvissa oli, lapsia. Minulla on vaihtoehto varjella lapsiani tuolta kuvastolta, mutta kuvien lapset ovat keskellä oikeita sotia, katastrofeja ja köyhyyttä. Maailmassa on paljon asioita, joiden puolesta voisi tehdä hyväntekeväisyyttä, eikä tietenkään koko maailmaa voi pelastaa. Silti on hyvä tehdä jotain.  

Sain muutama vuosi sitten mahdollisuuden vierailla Gambiassa, joka on yksi maailman köyhimmistä maista. Länsimaisen individualismin sijaan, oli herättävää nähdä, mitä jakaminen siellä tarkoitti. Lahjoitimme siellä koulutarvikkeita ja vaatteita, mutta lapsijoukon nähdessä saatoimme antaa vaikka sattumalta kädessä olevan kokispullon lopun. Koskaan pullon käteensä saanut lapsi ei juonut pientäkään määrää yksin, vaan otti vain pienen kulauksen ja antoi seuraavalle. Puolesta desistä juomaa riitti näin isolle joukolle lapsia. Asiat saivat tuolla erityisellä matkalla uutta perspektiiviä. 

 Tämä kouluhanke on hieno tapa jakaa hyvää eteen päin; Mahdollistaa koulunkäynti lapsille, joille se muuten ei olisi mahdollista. Koulutus on tapa, jolla apu ei tule vain ulkoa päin, vaan kehittää yhteisöä ja maata sisältä pitkällä aikavälillä.

Kiitollisena omista pienistä pojistani ja kaikesta hyvästä mitä elämässäni olen saanut, osallistun siis hankkeeseen. Pyhäinpäivänä ensi viikolla sytytän kynttilän Amandalle, ja toivon, että hänen nimeään kantava koulu voidaan mahdollisimman pian perustaa.

 Jos sinäkin haluat tehdä lahjoituksen se onnistuu täällä.

Tässä Elinan tarina vielä myös videolla.

Ajatuksia äitiydestä

  

"Jonain päivänä kasvat minusta yli, muttet koskaan niin suureksi, että pieneksi jäisi syli."
-tuntematon-

Sen jälkeen, kun minusta tuli äiti, on ajankulu tiivistynyt entisestään. Olen tietoinen, että joskus tulee se päivä, kun nämä kaksi poikaa kasvavat äitinsä ohi. Haluankin pitää heitä sylissä aina, kun he syliä kaipaavat. Haluan aina olla heille turva, johon voi nojata, sitten aikuisenakin.

Olen niin kiitollinen ja onnellinen näistä kahdesta pojasta. He ovat opettaneet minulle jo tähän mennessä varmasti enemmän elämästä kuin minä heille.

Äitiyttä romantisoidaan välillä vähän liikaakin. Äitiys kun on tietysti myös rankkaa, enkä halua olla luomassa illuusiota supermutseista, joilla ei koskaan esimerkiksi valvomiset ja uhmaiät tuntuisi missään. Kahden lapsen äitinä kokee välillä riittämättömyyttä, kun ei voi kloonautua moneksi. Onneksi äidinrakkaus on siitä ihmeellinen asia, että se kyllä tupalaantuu, triplaantuu, nelinkertaistuu, ja moninkertaistuu tarpeen mukaan. Vaikka me äidit haluaisimmekin suojella lapsiamme kaikelta pahalta, ja pitää lapsemme aina vain omissa helmoissa, tulee maailma väliin. Lapset eivät kuitenkaan lopulta oikeastaan tarvitse tiensilottajaa, vaan maailma on koettava itse virheineen ja vaaroineenkin. Oma äitini on aina antanut minun itse yrittää, vaikka varmasti on joskus ehkä epäillytkin mitenköhän minulle käy. Haluan olla omille pojilleni samanlainen saattaja, joka kulkee vierellä tukien, mutta ei yritä tehdä asioita puolestani tai omalla tavallaan. Se että pojilla on toisensa, on tässä elämässä suuri lahja. Yhteyden on nähnyt heidän välillään ihan alusta asti ja se vain vahvistuu.

Huumori, luovuus ja rakkaus ovat ne äitiyden osa-alueet, joiden nimeen vannon.  Onneksi pojat opettavat äitiään juuri näissä kolmessa asiassa. Haastavissa hetkissä, kun asioita loikkaa katsomaan vähän etäämmältä, alkaa koomiset piirteet tulla esiin. Naurulla ja höpsöttelyllä on ihmeellisen suuri voima. Niin hauskoja, kekseliäitä ja rakastettevia ovat nuo kaksi. Minulle koko maailma.

Onnea vielä kaikille äideille!

Kokemuksia Vaavisängystä

Vauva on kuulkaas kasvanut jo 5 kuukauden ikäiseksi. Palautimme jo kuukausi sitten

vaavisängyn, joka oli meillä blogiyhteistyön kautta lainassa. Sängyn palauttaessani, ja tätä kirjoittaessani ihan herkistyin, kun mietin miten vauva sen käyttön aikana kasvoi pienestä nyytistä pikku palleroksi sängyn päästä päähän. Muistelin miten hän on tässä sängyssä nukkunut joulukuusen äärellä, ja miten häntä on tässä sängyssä kuljeteltu pitkin kotiamme aina sinne missä muutkin ovat olleet. 

Vaavisänky oli yksi vauvavuoden alun parhaista tarvikkeista, ja palauttamisen jälkeen on oikein pitänyt opetella vauva-arkea ilman sitä. Voin siis suositella sitä ilolla muillekin, ja ajattelin siis palata vielä ajassa taakse päin, ja kertoa meidän kokemuksia vaavisängystä.

 Vaavisängyn idea on siis se, että sen voi vuokrata neljäksi kuukaudeksi, ja sen jälkeen palauttaa, kun vauva kasvaa ja ensisängyn tarve on ohi. Sänky on siis ekologinen ratkaisu, kun samaa sänkyä kierrätetään vauvalta toiselle. Tämä on mahdollista, koska materiaali on helposti puhdistettava, ja patja aina uusi. Sänky toimitetaan kätevästi kotiovelle, ja vuokra-ajan jälkeen se pakataan samaan pahvilaatikkoon kuin missä se tulikin, ja palautetaan lähimpään postiin. Vuokra-aika on siis normaalisti neljä kuukautta, mutta sitä voi halutessaan jatkaa. Kuten sanoin, minä olen ihan jo kaivannut vaavisänkyä, ja olisin varmasti muuten pidentänyt vuokra-aikaa, mutta vauva kasvoi neljässä kuukaudessa niin paljon, että hän ei olisi enää mahtunut siihen, vaikka se muuten olisikin ollut varsin kätevä edelleen. Perus vuokra-aika on siis minusta varsin sopiva keskikokoiselle vauvalle.

Meillähän on ollut yläkerrassa vauvan nurkkauksessa sänkynä sama suvussa kiertävä korisänky kuin isoveljen aikanakin. Toki pikkuveli on nukkunut pääasiassa yöt meidän sängyssä babynestissä. Babynestistä eli vauvapesästä ei silloin isoveljen vauva-aikaan puhuttu vielä mitään (en tiedä olisiko niitä silti ollut jo silloin). Babynest on siis ruotsalaisten kätilöiden kehittämä patja, jossa on reunat, ja jota voi käyttää missä vain. Ihan aluksi käytin babynestiä myös vaavisängyn sisällä. Pystyimme kuljettaa vauvaa sillä myös kätevasti kerroksesta toiseen. Babynest oli meillä mukana matkallakin, koska vauva on niin tottunut nukkumaan siinä. Babynest onkin myös vauvan (ja sitä kautta koko perheen, varsinkin äidin) nukkumista helpottava vauvatarvike,  jota ehdottomasti myös suosittelen. Se on meidän vauvalla edelleen käytössä joka päivä.
Vauvapesiä on toki myynnissäkin, mutta me saimme baby nestin lahjaksi tädiltäni, joka oli itse tehnyt sen. Lopulta hän itse asissa teki niitä meille kaksi, kun ensimmäinen jäi pieneksi.  Kiitos vielä tuhannesti tädilleni ihanasta ja niin tarpeelliseksi todetusta lahjasta! <3

Joka tapauksessa kaipasimme siis alakertaankin vauvalle sängyn, koska vietämme suurimman osan ajasta alakerrassa. Varsinkin juuri ensimmäisinä kuukausina halusin pitää vauvan koko ajan lähellä silmien alla. Koska vaavi-sängyssä on pyörät sitä voi liikutella sinne missä itsekin on. On myös kätevää, että vauvaa pystyy nukuttaa sänkyä liikuttamalla.

Pyörien ja tukevan rakenteen takia ei tarvinnut pelätä, että isoveli vahingossa kaataisi sängyn. Laitoin sänkyyn vielä pehmusteen reunoille, että se olisi vauvalle pesämäinen ja pehmeä.
Myös reunapehmuste varmisti, että isoveli ei pääse huomaamattani "hoitamaan" vauvaa.
Nyt tiedän jo, että isoveli osaa olla varovainen pikkuveljen kanssa, mutta etukäteen mietin, että keksiiköhän isoveli työntää sänkyä pitkin poikin. Aika hyvin isoveli ymmärsi, että sänky on pikkuveljen nukkumispaikka ja sen täytyy antaa olla rauhassa. Pari kertaa isoveli pudotti reunan yli vauvallekin lelujaan sänkyyn, onneksi ei mitään kovia leluja kuitenkaan. Veikkaan, että nyt kun veljekset ovat muutenkin jo enemmän kontaktissa, vauva saattaisi kiinnostaa isoveljeä enemmänkin.

Kaiken käytännöllisyyden lisäksi vaavisänky on kaunis, muotokieleltään 50-lukuhenkinen ja yksinkertainen. Sopii siis monenlaiseen sisutukseen, eikä haittaa vaikka sänky kulkee kodissa huoneesta toiseen.

Vaikka vähän haikeana sängyn palautinkin, niin on kätevää, että näin lyhyeksi ajaksi ei tarvitse hankkia sänkyä, joka sitten jäisi nurkkiin pyörimään.

Oot niin ihana -vauvakirjan voittaja (ja alekoodi)

Täällä on koko perhe sairastelut, jokainen vuorotollaan, mutta minä (ainakin vielä) vain lievin oirein. Nyt kun perheen kaikki miehet nukkuvat pienimmästä isoimpaan, niin tulin kuitenkin nopeasti kertomaan Oot niin ihana -arvonnan voittajan.

Oot niin ihana -vauvakirjan voittaja on Sikurina!
Hänelle onkin jo Oot niin ihana -vauvakirja laittettu matkaan.
Onnea vielä Sikurina ja kiitos myös muut osallistuneet.

Ilouutisia vielä teille kaikille, jotka tästä kirjasta jäitte haaveilemaan.
Seuraavan painoksen ennakkomyynti on nimittäin alkanut,
ja ennakkotilatut vauvakirjat toimitetaan jo viikolla 8.
 Ilokseni saan jakaa teille vielä myös alekoodin Oot niin ihana verkkokauppaan, josta löytyvät myös neuvolakorttisuojat, julisteet ja kortit.
Syöttämällä kassalla koodin IHANAKUISTINKAUTTA2017 saatte koko tilauksesta -10% alennuksen. Koodi on voimassa 20.2.2017 asti.

Oot niin ihana -vauvamuistolaatikko (sekä arvonta!)

Edellisessä postauksessa täällä kerroin teille millaiseen moderniin ja yhteisöllisesti suunniteltuun Oot niin ihana -vauvakirjaan* olen ryhtynyt tallettamaan pienemmän pojan vauvamuistoja.

 Lupasin palata Oot niin ihana -vauvakirjaan vielä arvonnan kanssa, ja kertoa miten toteutin laatikosta vauvamuistoboxin, sellaisille muistoille, jotka eivät mahdu kirjan sivuille.

Vauvakirja on siis pakattu kauniiseen valkoiseen laatikkoon, jonka sisällä voi säilyttää itse kirjaa, mutta siitä voi myös tehdä vauvamuistolaatikon. Vauvavuottahan ollaan täällä eletty vasta neljä kuukautta, joten vauvamuistojen kerääminen on sinänsä vasta melko aluillaan. Toisaalta ihan ne alkuajan vaatteet ovat jo esimerkiksi jääneet aikoja sitten pieniksi. Otinkin esiin joitakin noita pienimpiä ja rakkaimpia vaatteita, ja kokeilin millaisen vauvamuistoboxin voisi koota juuri niistä ensimmäisistä muistoista.

Ensimmäisenä laatikkoon päätyi vauvan ihka ensimmäiset vaatteet; Livlyn body, housut, pipo ja tossut. Nuo pilkulliset vaatteet olivat hänen päällään sairaalasta palatessa ja niissä on paljon tunnearvoa. Pienen ykköskoon vaipan taittelin myös laatikkoon.

Zaran lastenvaatteet ovat niin söpöjä. Söpöistä pandahousuista, samoin kuin ihanan pehmeistä kashmir-neuletakkista ja -housuista tuli ihan lempparit. Molemmat kuuluivat niihin vauvanvaatteisiin, jotka olisin voinut pukea hänelle vaikka joka päivä. Molemmille pojille on otettu talteen heidän syntymäpäivänsä Hesari. Rullalle laitettuna hesari on juuri sopivan kokoinen tähän laatikkoon.

Kun isoveli tuli ensimmäisen kerran tapaamaan pikkuveljeä hän toi vauvalle pienen pupun. Pupu on rakas muisto veljesten ensikohtaamisesta. Pupu ja jo odotusaikana vauvalle hankkimani Sophie kirahvi otetaan kyllä laatikosta varmasti vielä leikkeihin. Ristiäispäivästä laitoin laatikkoon muistoksi ristiäisvaatteet.
Kaikista yrityksistäni huolimatta tutti ei oikein tunnu meidän pikkuiselle maistuvan. Ihan kokonaan en ole vielä luovuttanut. Ihan pienenä tutti hänelle kuitenkin vielä maistui, joten ensimmäinen tutti pääsi myös laatikkoon.

Tämän yhteistyön merkeissä on luvassa ihania juttuja teille niin täällä blogissa kuin instagraminkin puolella. Vaikka tämä vauvakirja on tällä hetkellä loppuunmyyty (pian toki saadaan uusi painos), niin jollekin teistä on laitettu jemmaan yksi kirja, jonka arvonnan laitan nyt käyntiin. Oot niin ihana -vauvakirjaan on tietysti kiva tallettaa oman lapsen vauvamuistot, mutta kaikki osallistumaan arvontaan, sillä se on myös aivan ihana lahja esimerkiksi babyshower- tai kummilahjaksi.

ARVONNAN SÄÄNNÖT:

 Oot niin ihana -vauvakirjan arvontaan voi osallistua kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään. Oot niin ihana -kirjaa kehitetään edelleen, joten jättäkää ihmeessä myös ideanne sen kehittämiseen.
Osallistua voi tammikuun loppuun saakka, eli 31.1.2017 saakka.
Olen voittajaan yhteydessä sähköpostilla, joten anonyymit kommentoijat muistakaa jättää sähköpostiosoitteenne tai nimimerkki. 
Voittajan kerron myös täällä blogissa helmikuun alussa.
(Huom! Minulla on kommenttien tarkistus päällä, joten kommenttisi näkyy tarkistamisen jälkeen.)

Onnea kaikille arvontaan!

*Yhteistyö

Veljesten menopelit eli Bugaboo Donkey

Eilen ja tänään satoi räntää, mutta kauniit syyssäätkin ovat onneksi suosineet. Meidän poikien loppukesästä hankitut menopelit, eli Bugaboo Donkeyt ovatkin päässeet kurvailemaan katuja. Isoveljen vaunuvalinnasta eli Bugaboo Buffaloista tekemäni postaus (täällä) on edelleen yksi luetuimmista postauksista Kuistin kautta -blogin historiassa, joten ajattelin kirjoitella nyt näistä Donkeystakin. Samalla tässä sivussa tulee myös jonkin verran kokemuksia Buffaloista, joita jo silloin aikoinaan lupasin. Lyhyesti voin heti sanoa, että Buffalot olivat meidän esikoiselle juuri oikea valinta, eikä meillä ole niistä valittamista. Me olemme esimerkiksi pärjänneet oikein hyvin ilman erillisiä matkarattaita. Buffalot ovat kulkeneet mukanamme ihan kaikkialla, myös lento- ja laivamatkoilla.

Ensin raskausaikana mietimme pärjäisimmekö samoilla Buffaloilla pikkuveljenkin kanssa. Aika äkkiä kävi kuitenkin selväksi, että meidän 2,5-vuotiaalla on meno vielä sellaista, että pelkkä seisomalauta ei riittäisi ja tuplarattaat tarvittaisiin. Muutaman sellaisen kokemuksen kuultuani, että isompi sisarus on kaupungin vilinässä päättänytkin yllättäen loikata seisomalaudaltaan tielle, kuulosti sen verran pelottavalta skenaariolta, että varsinkin turvallisuuden vuoksi päädyimme hankkimaan tuplarattaat. Seisomalaudankin näihin toki voi sitten hankkia, kun isoveli ei enää omaa istuinta tarvitse. Halusin myös, että molemmat pojat voivat tarvittaessa nukkua päiväunet rattaissa.

Facebookin kirppisryhmät ovat välillä aikamoisia, mutta tässä tapauksessa homma toimi ihan täydellisesti. Emme siis ostaneet näitä vaunuja uutena, vaan saimme vaihdettua vaunut päikseen sellaisen perheen kanssa, joka halusi Buffalot. Miten kätevää, kun molemmat saivat mitä halusivat. Nämä menopelit olivat niin hyvin pidetyt, että ne olivat kuin uudet. Edellisillä käyttäjillä vaunut olivat olleet käytössä yhdellä lapsella, joten vaihdossa Donkeyssa ei meille tullut toista ratasosaa. Niitä myydään kuitenkin erikseen, joten me vain hankimme sen vielä lisävarusteena.  

Vertailimme joitakin muitakin tuplarattaita, mutta lopulta montakin syytä puolsi päätöstä pysyä samassa tutussa merkissä.

5 syytä miksi (nytkin) päädyimme Bugaboohun:

1. Ensinnäkin tutut systeemit veivät voiton. Kun on kerran Bugaboon systeemeihin tottunut, niin muut eivät tuntuneet ollenkaan niin helpoilta ja loogisilta käyttää. Monet toiminnothan ovat juuri samanlaiset Buffaloissa kuin Donkeyssakin.

2. Monissa sisarusrattaissa lapset ovat joko peräkkäin tai toisen paikka on rattaiden alla. Me halusimme, että veljekset saa vierekkäin. Tämän takia olennaista oli myös "karavaanin" leveys. Donkyt eivät kahdelle levennettyinä ole ne markkinoiden kaikkein kapeimmat, mutta kapeat silti. Vielä ei ole mitään sellaista paikkaa tullut, mihin näillä ei olisi mahtunut ihan yhtä lailla kuin Buffaloillakin. 

  3. Ehkä se tärkein syy valinnalle on Donkeyn muunneltavuus. Donkeyn käyttöikää pidentää se, että niitä voi muunnella sekä yhdellä että kahdella lapselle. Rungosta napsautetaan vain muutama lukko ja levennetään tai kavennetaan. Koska vaunut hankittiin meille jo loppukesästä, niitä pystyi heti käyttää isoveljelle Mono -versiona. Nyt kun vauva on syntynyt, käytössä on vaunu- ja ratasaosa eli Duo. Sitten kun isoveli ei enää tarvitse rattaita, voi taas palata yhden lapsen versioon. Itseasiassa on myös nyt jo kätevää, että jos lähden vauvan kanssa vain kaksin liikkeelle, voin jättää isoveljen ratasosan kotiin.

4. Kaiken käytännöllisyyden lisäksi en tietenkään voi tässäkään kohtaa ohittaa estetiikka. Bugaboot ovat minusta ne moderneimmat ja tyylikkäimmät menopelit. Esikoisen vaunuvalintaa tehdessä harmittelin, että All black-runkoa ei vielä silloin saanut kuin Cameleon malliin. No nyt näissä on tuo äitiä miellyttävä yksityiskohtakin kunnossa.

5. Mono-versioon kuuluva (eli yhden vaunu- tai rasosan kanssa käytettävä) säilytyskori on osoittautunut ihan parhaaksi. En ihmettele, että moni valitseekin Donkeyt myös yhden lapsen vaunuiksi, juuri tämän säiltyskorin takia. Koska moni siis pohtii Buffaloiden ja Donkeyn välillä tein vähän vertailua siitäkin näkökulmasta.

Eroja Buffalon ja Donkeyn välillä:

- Buffaloissa on umpirenkaat, kun Donkeyssa taas ilmalla täytettävät. Tästä olin ensin vähän harmissani, mutta itse asiassa ilmalla täytettävät tuntuvat ehkä vieläkin hieman ketterämmiltä. Pumppu kulkee myös helposti alaosassa mukana, ja itse asiassa me emme ainakaan ole sitä vielä kertaakaan edes tarvineet, vaikka rattaat ovat tosiaan olleet meillä isoveljellä käytössä jo loppukesästä alkaen. 
- Donkeyssa vaunuosan päällikangas kiinnitetään tarroilla kun Buffaloissa taas vetoketjulla. Vetoketju oli minusta jotenkin tiiviimpi, mutta tarrat taas nopeammat. 
- Turvakaareet eivät Donkeyssa käänny, vaan ne pitää irrottaa, kun taas Buffaloissa sen saa vain käännettyä sivuun. Tätä ominaisuutta vähän kaipaan, koska nyt aina pelkään, että turvakaari jää tai putoaa, kun sen joutuu aina kokonaan irrottaa.
-Ratas- ja vaunuosat ovat Buffaloissa leveämmät kuin Donkeyssa. Meidän esikoinen on kuitenkin niin pienikokoinen, että hän mahtuu talvivaatteissakin oikein hyvin myös Donkeyn ratasosioon. Pikkuveli on eri mallinen, mutta ei iso hänkään. Uskoisin, että vaunuosaan hän mahtuu hyvin niin pitkään kunnes hän muutenkin siirtyisi rattaisiin. Nähtäväksi sitten jää, miten pitkään hän mahtuu rattaiden istuimeen.

Vielä lopuksi jotain meillä käytössä olevista lisävarusteista:

Juomatelineessä kulkee minulla yleensä vesipulloni, koska en juo kahvia säännöllisesti. Kaupungilla siihen kuitenkin saa kätevästi myös sen take away -lattensa.
Bugaboon toppapussi on meillä ollut käytössä ratasosan kanssa. Vaunuissa vauvalla taas on täällä esittelemäni Pikkuvaniljasta saatu Baby´s Only lämpöpussi*.
Turvakaarien ja työntökahvan tekonahkaiset suojat teetin erikseen suojaamaan ja viimeistelemään ulkonäön. Uudemmissa versioissa on kuulemma nykyisin aina jo valmiiksi nahkaiset kahvat ja turvakaaret. Vaunujen mukana saimme edelliseltä omistajalta säilytyskorin päälle tarkoitetun suojan, niin että esimerkiksi talvella koriin ei sada lumi. Vaunuleluna roikkuu mustavalkoinen virkattu kissa, ja kesällä käytössä on vielä aurinkokuomu, joka ei kerää lämpöä niin kuin musta kuomu.

Tätä postausta ehdittiinkin jo toivoa, ja vaunuja hankkiessa itsekin kaipasin muiden käyttökokemuksia. Vaikka Bugaboon vaunuihin olen itse ollut tyytyväinen, ja niihin mieltynyt, niin muistutan, että kokemukset ja tarpeet ovat aina joka perheessä tässäkin asiassa yksilöllisiä.
Vaunuliikkeistä saa varmasti asiantuntevaa apua niin Bugaboon kuin muidenkin merkkien suhteen. Toki lisäkysymyksiä voi minullekin kommentteihin jättää tai laittaa sähköpostia, ja vastailen niihin sitten oman kokemukseni mukaan.

*Lämpöpussi saatu yhteistyössä PikkuVaniljan kanssa

Vauvan hoitopiste

Isoveljeä odottaessa tai hänen vauva-aikanaan en koskaan saanut kuvattua hoitopistettä, se jotenkin vain jäi. Nyt napsin kuvat jo valmisteluiden yhteydessä. Hoitopisteellä onkin toki paljon samoja juttuja kuin oli silloin, joten tämä korvatkoon myös silloisen aukon vauvapostauksissa. Hoitopisteen olen laittanut kodinhoitohuoneeseen, koska siellä vesipiste on vieressä ja parhaiten tilaa.

Korit bongasin Kodin1:n konkurssimyynnistä. On kätevää, että niissä on kannet, niin tavaroita saa suojaan, kun kodinhoitohuoneessa pölyä on aina. Näille on varmasti käyttöä kodinhoitohuoneessa tai muualla myös sen jälkeen, kun hoitopistettä ei enää tarvita. 

Ykköskoon vaipat tuntuvat niin pieniltä, vaikka itse asiassa pikkuveli käytti aluksi vielä ykkösiäkin pienempiä keskosvaippoja, kun oli sen melkein kuukauden etuajassa syntyneenä niin pikkuinen. Eilen oli muuten raskausviikkoja ja -päiviä ajatellen se päivä, kun isoveli syntyi. Vaikka toisin pitkään ajattelin ja varoiteltiin, niin nyt alkaa tuntua siltä, että pikkuveli viihtyykin masussa vielä vaikka miten pitkään. Ainakaan tämä kaveri ei enää pääse meitä yllättämään, koska joka tapauksessa montaa viikkoa ei enää ole jäljellä, ja pikkuisen saapumiseen on varauduttu jo pitkään.

Ensimmäisen vauvan kanssa tajusin nopeasti miten korvaamaton asia harsot ovat. Harsoja on oltava aina kädenulottuvilla ja niitä kuluu. Ne ovat käteviä jopa vielä välillä 2-vuotiaankin kanssa liikkuessa, koska ne menevät pieneen tilaan ja kuivuvat nopeasti. Kylpyhetkiin tarvitaankin sitten isompi ja lämmin pyyhe. Vauvaa odottaakin PikkuVaniljasta yhteistyön merkeissä saatu suloistakin suloisempi LUINSPAn nallepyyhe*.

Hoitoalusta on sama Färg & Formin pilvikuvioinen kuin isoveljen aikaan. Ehkä valitsisin nykyisin hoitoalustankin yksivärisenä, mutta käytännössä tämä on toiminut hyvin, ja on tässäkin kokonaisuudessa ihan kivan näköinen. Pilvikuvioinen saman sarjan pussukka on myös isoveljen ajoilta ja muovitetun kankaansa takia kätevä.

Sophie la girafe -lelulla isoveli saa sitten viihdyttää pikkuveljeä vaipanvaihto- ja hoitohetkinä, ennen kuin pikkuveli alkaa itse sillä leikkiä. Isoveljelle hankin häntä odottaessani aikoinaan sen ihan klassisimman Sophie-kirahvin, ja pikkuveli saa nyt tämän suloisen rengasversion.

Vauvanhoidossa tarvittavia vanupuikkoja ja pumpulilappuja säilytän kannellisissa purkeissa. Vauvan ihonhoitotuotteiden osalta parhaiksi olen todennut niin ikään Sophie la girafe -tuotteet. Olinkin iloinen, kun sain niitä pakkauksen ystävältä babyshowerlahjaksi. Vauvan vaatteita säilytän pääasiassa yläkerrassa, niin kuin  pikkuista pyykkiä ja kurkistus vauvan vaatekaapiin -postauksessa kerroin. On kuitenkin kätevää, että vaatteita saa myös hoitopisteen yhteyteen, joten järjestelin vauvan vaatteille, lakanoille, pyyhkeille ja muille vauvantavaroille yhden kaapin myös hoitopisteen yhteydestä. 

Viimeinen silaus hoitopisteelle tuli suloisilla eläinkorteilla. Oravakortti oli yhden babyshowerlahjan mukana, ja ajattelin heti, että sen laitan hoitopisteelle. Kun bongasin, että näitä Henna Adelin eläinkortteja on muitakin samaa sarjaa, niin orava sai kaverikseen pupun ja ketun.

*LUINSPA nallepyyhe saatu blogiyhteistyössä PikkuVaniljan kanssa.

TallennaTallenna

Vauvan nurkkaus

Täällä odotellaan nyt levollisin mielin vauvan syntymistä. Tällä viikolla ylimääräisessä ultrassa selvisi, että oletuksista huolimatta vauva onkin kääntynyt vatsassa ihan oikeisiin asemiin pää alas päin. Kun vauva päättää tulla, odottaa häntä makuuhuoneessamme oma pikkuinen nurkkaus. Ikkunan eteen, miehen vaatekaappien ja seinän väliin jää juuri sopiva pieni oma paikka vauvalle. 

Sitten joskus pikkuveli pääsee isoveljen kanssa samaan huoneeseen, ja tarvittaessa alakerran työhuoneesta tai yläkerran aulasta voidaan myös tehdä toinen lastenhuone. Noihin järjestelyihin on kuitenkin vielä pitkä aika, ja ensin on hyvä olla äidin ja iskän vieressä.

Vauvan ensisänkynä toimii sama suvussa kiertävä korisänky, jossa isovelikin nukkui, ja niin moni sukumme vauva vuosikymmenien aikana, minä itsekin mukaan lukien. Sängyn tarinasta kerroin jotain isoveljeä odottaessa täällä.  Jo viimeksi suvun tarinan jatkuminen oli minulle tärkeää, mutta nyt kun jouduin alkukesästä hyvästelemään mummani viimeisen kerran, niin tällä sängyllä on vieläkin enemmän tunnearvoa.

 Isoveljelle tein korisänkyyn reunakankaan pellavaisesta tähtikankaasta, mutta se osoittautui käytössä vähän liian lepsuksi. Teinkin sitten valkoisesta vähän paksummasta kankaasta jämäkämmän reunakankaan. Yksiväriseen kankaaseen on myös helpompi yhdistellä erilaisia lakanoita. Kokonaisuus on näin levollisempi. Koska kangasta jäi, niin tein samasta kankaasta vielä myös pienen pilvityynyn.

Koska vietämme paljon aikaa myös alakerrassa, niin vauvalle tulee nukkumapaikka myös sinne. Tuohon toiseen ensisänkyyn palaan myös vielä.

Suloisen pilvi ja kuu -mobilen löysin Lindexiltä. Yksi pilvistä oli vaaleanpunainen, mutta koska olen tarkka sävyistä, niin vaihdoin sen vaaleanruskeaan / pahvin väriseen. Tämän tapaisen mobilen tekeminen ihan itsekään ei olisi ollut vaikeaa, mutta kun sopiva tuli vastaan niin päädyin tähän. Minulla on silti työn alla toinenkin mobile, joka oli tarkoitus toteuttaa jo isoveljelle. Origamjoutsenista koottu mobile on sellainen, että jos se ei vaihtelun vuoksi jossain vaiheessa päädy tähän nurkkaukseen, niin se löytää kyllä paikkansa talosta jostain muualta.

Sängyn päälle laitettiin tauluhylly. Siihen asettelin pupun, Tellkiddon nalle julisteen* ja pandakortin, joka minusta sopii syysvauvalle. "Life is now enjoy" teksti on By Jaana K kalenterista, ja siinä yhteydessä luultavasti enemmänkin tarkoitettu muistutukseski meille aikuisille. Minusta teksti sopi niin hyvin uudelle tulokkaallekin, että se päätyi tähän asetelmaan. Reunalle saa vielä roikkumaan pari suloista vaatetta. Sitten joskus, kun vauva ei enää nuku tässä, niin tauluhylly saa jäädä ja voin koota siihen jotain muuta. 

* Nalle-juliste saatu blogiyhtiestyössä Zicos homen kanssa.