Joulukalenteri 2016: 7-12 ja jouluarvonnan voittaja

tiistai 13. joulukuuta 2016


Niin se joulukuu etenee, ja on aika koota toinen kollaasi instagramin puolella päivittäin avautuvasta joulukalenterista.

Kerrotaanpas silti ensin kuka voitti jouluarvonnan. 
Baby Wallabyn raitaisen pussilakanasetin voitti 22. kommentti, jonka oli jättänyt Jessika. Jessikalle on lähtenyt viestiä, ja hän saa kohta ihanan paketin Baby Wallabylta. Onnea Jessika! Kiitos kaikille teille muillekin, jotka osallistuitte jouluarvontaan. 

Joulukalenterista aukesi tällä kertaa, niin jouluisia herkkuja, DIY-vinkkejä kuin myös joululahjavinkkejä.

7.
Pienet herkkulahjat ystäville tuskin jäävät kaappiin pyörimään. Joulu ei ole joulu ilman suklaata.

8.
Minulla on tänä jouluna ihan himo riisipuuroon. Voisin syödä joulupuuroa vaikka joulukuun jokaisena päivänä.

9.
Yhdeksännestä luukusta aukesi lahjavinkki, josta on iloa koko vuodeksi. Nunukon kalenteri Nunucon kalenteri on niin kaunis ja inspiroiva, että se saa innoissaan odottamaan vuotta 2017. Ilmeisesti marmorikuosiset olivat jo pääseet loppumaankin, mutta kaunista kukkaista on vielä jäljelleä. Nappaa siis edellisestä postauksesta alekoodi kalenteriin tai johonkin muihin ihaniin Nunukon juttuihin.

10.
Viikon ensimmäinen DIY-vinkki oli eukalytuskranssi. Eukalyptuskranssit taitaa olla yksi sisustajien hitti tänä jouluna. Eukalyptuksesta saa kauniita hentoja kransseja, mutta omastani tein vähän massiivisemman version, koska suunnittelin sen takan seinään.
11.
Toinen DIY-vinkki tälle viikolle oli kuusen mallinen joulukorttiteline, joka on taiteltu vanhasta kirjasta. Tämän tein jo viime vuonna joulunpyhinä odottelemaan tätä joulua. Miksipä sitä ei voisi käyttää työpöydällä vaikkapa käyntikorttitelineenä muulloinkin kuin jouluna.

12.
Anistähdet ovat ihana mauste glögissä ja myös kauniita ja tuoksuvia koristeenakin. Joulun lähestyessä glögihetkiä vietetään ystävien kanssa iltana jos toisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!