Tiipii siellä ja tiipii täällä

perjantai 17. kesäkuuta 2016



Lastenhuoneviikon merkeissä valmiiseen lastenhuoneeseen tehtiinkin jo katsaus. Huoneen sisustamisen viimeistelyä vauhditti se, että seinään vihdoin saatiin tiipii-tapetti. Tapetin toimitus oli alunperin myöhässä, joten siksi tapetointiin ei raksan loppuvaiheessa päästy, ja kun rullat saatiin, niin homma vähän jäi. Kuitenkin kaikkien muiden keskeneräisten projektien väliin yhtenä ihan tavallisena arki-iltana tapetointi-inspraatio yhtäkkiä iski. Hellepäivänä puuha toki oli aika hikistä, kun tapetointi kostutti jo muutenkin kosteaa ilmaa. Lopputulos kuitenkin palkitsi, kun seinästä tuli niin kiva.
Yleisestihän olen yksiväristen maalattujen seinien ystävä, ja tämä onkin meillä ainut tapetti koko talossa. Lastenhuoneen kohdalla oli kuitenkin helppo tehdä poikkeus, koska tämä Ferm livingin tapetti on kaikessa leikkisyydessään niin kiva, ja silti riittävän hillitty. 



Jos on tiipiin kuvia seinällä, niin kyllähän se itse tiipiikin on oltava. 2-vuotissynttäreitähän meillä juhlittiin tiipii-teemalla (klik), ja huoneen nurkassa olevan tiipiin poika saikin meiltä 2-vuotislahjaksi. Minulla oli ensin ajatuksena tehdä tiipii itse, mutta lopulta raksan loppukiri ja alkuraskauden oireet saivat tajuamaan realiteetit. Rahkeita ryhtyä tee se itse -naiseksi ei sillä kertaa ollut. Viirit sentään olen tehnyt itse, alunperin 1-vuotiskuvaan kuumailmapallon korin ympärille.
Pohjalle löysin pyöreän maton Kodin1:stä hyvällä alella.


Tiipii-telttoja on valikoimissa myös ainakin Granitilla, mutta tämä tiipii on Ferm Livingin ja aika isokokoinen. Tiipiin kokoa voi kuitenkin vähän muunnella siirtämäällä keppejä laajemmalle tai tiiviimmälle, ja on kiva, että aikuinenkin mahtuu hyvin telttaan vaikka iltasatua lukemaan. Tässä huoneessa riittää myös hyvin tilaa, koska taloa suunniteltaessa päätimme priorisoida lastenhuoneen neliöitä, koska siellä oikeasti vietetään aikaa myös päivisin, toisin kuin esimerkiksi aikuisten makuuhuoneessa. Tällä hetkellä lastenhuoneita on talossame yksi, vaikka poikia on pian kaksi. Tarvittaessa yläkerran aulatilan tai alakerran työhuoneen voi kuitenkin muuttaa toiseksi lastenhuoneeksi. Ensimmäisen vuoden tuleva vauva kuitenkin on meidän vanhempien huoneessa, ja todennäköisesti sitten muuttaa isoveljen kanssa ainakin ensin tähän samaan huoneeseen.

Huomenna jatkuu vielä yhden postauksen verran tämä epävirallinen lastenhuoneviikko, kun luvassa on  juttua lastenhuoneen taulukollaasista ja sellaisen kokoamisesta.

4 kommenttia:

  1. Tämä tapetti on kyllä huippusöpö. Olen sitä tainnut joskus muuallakin ihailla. Sopii hyvin selkeälinjaiseen kotiin ja on hauskan leikkisä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva kuulla, että tiipii-tapetti sopii sinustakin meidän kodin tyyliin. :)

      Poista
  2. Suloinen lastenhuone. Kalusteet on ihanat ja tietysti tiipii! Mäkin kuvittelin monta vuotta ompelevani itse tiipiin, kunnes löysin Jollyroomista hyvästä tarjouksesta Alice&Foxin tiipiin. Sillä rahalla en olisi kyllä edes tarvikkeita saanut ostettua. Tiipii oli poikien jouluaattoaamun yllätyksenä alakerrassa keskellä olohuonetta. Siihen virittämäni tähtivalonauhat loistivat pimeydessä ja kutsuivat lähemmäksi tutkimaan. Tiipiin sisälle olin laittanut taljoja&tyynyjä sekä korillisen jouluaiheisia kuvakirjoja. Nykyään tiipii majailee meidän yläkerran aulassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanalta kuulostaa tuo sinun jouluyllätys. <3 Lapset varmasti nauttivat. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!