Ruokailutila, pionit ja keskikesän juhla

perjantai 24. kesäkuuta 2016




Täällä odotellaan vieraita kesäisissä juhannustunnelmissa. 
Me päätimme viettää juhannusta tänä vuonna kotona. Vuosi sitten heti juhannuksen jälkeen kaivurin kauha iski ensimmäisen kerran tontilla maahan. Välillä tuntuu, että tekemistä tässä taloprojektissa riittää vieläkin vaikka kuinka paljon, mutta näin taakse päin katsottuna kyllä sitä aika pitkällä vaan ollaan. "Vähän" erilainen näky samassa kohtaa on tänä vuonna. 
Ystäväperhe siis tulee meille tänään, tehdään yhdessä ruokaa ja juhannuspäivänä olisi tarkoitus tehdä samalla porukalla pieni saaristoristeily. 
Mies yritti edistää saunan valmistumista niin, että olisimme päässeet juhannuslöylyihinkin omaan saunaan, mutta se ei ihan ehtinyt valmiiksi. Tämän iltapäivän ja illan sateita lukuunottamatta säätiedotus lupaa kuitenkin kerrankin juhannukselle loistavaa säätä, joten ainakaan kylmän sään takia saunassa lämmittelyä ei tarvita. Terassi sen sijaan on edistynyt niin, että siellä pystyy hyvin oleskelemaan. Uusi sohvakin saatiin sinne eilen, joten terassi taitaakin olla tänä juhannuksena se minun the place.


Terassilla en ole kuitenkaan vielä ehtinyt kameran kanssa heilua, mutta sen sijaan linssi suuntasi ruokailutilaan, joka ei myöskään kuvissa ole varsinaisesti vielä näkynyt. 
Olin ajatellut esittellä ruokailutilan vasta sitten, kun tila on valmis, koska pöytä on edelleen väliaikainen ja tuoleja täytyy hankkia lisää, mutta miksipä sitä ei tallentaisi tätäkin vaihetta. Väliaikaiseen kotiin kehitelty pöytä on toiminut ihan hyvin, mutta se vain on liian pieni sekä tähän ruokailutilaan että tarpeisiimme nähden. Mies tekee jossain vaiheessa isomman pöydän. Mallista alkaa olla jo käsitys, mutta väri on vielä auki. Mitäs siellä ollaan mieltä? Näkisittekö tässä tilassa tuttua valkoista, pehmeää puuta vai kenties jopa graafista mustaa?





Pioneihin en kyllästy koskaan, ne vain ovat niin kauniita. Tällä kertaa päädyin vaaleanpunaisiin pioneihin. Hento vaaleanpunainen ilmestyy meillä aika-ajoin sisutukseen muutenkin, yleensä jo keväällä, kun pitkän pimeyden jälkeen kaipaa kepeyttä. Nuden sävyhän oli jo varhaisessa vaiheessa sisustussuunnitelmissani. Sen sävyistä tyynyä olen etsinyt sohvalle. Nyt tyynykasat sohvalla ovat saaneet seurakseen yhden pastellin sävyisen tapauksen. Tyynyn sävy vaihtelee aika paljon sen mukaan minkä kanssa sen yhdistää. Näiden kesäisten pionien kanssa se näyttää enemmän hennolta vaaleanpunaiselta, kun taas jossain kokonaisuudessa enemmän juuri nudelta (lähellä blogin logossakin näkyvää sävyä). Uskonkin, että tämä tyyny pysyy osana sisustusta kesän jälkeenkin.

Lopuksi vielä muistutus, että TELLKIDDO-arvonta päättyy sunnuntaina, joten vielä ehtii juhannuksen ajan osallistua.

OIKEIN IHANAA KESKIKESÄN JUHLAA!

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla , taidan jäädä lukijaksi :)
    Tervetuloa myös minun blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva, että löysit blogiini ja mukava, että jäät seuraamaan! Tervetuloa mukaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!