Kesähetki uudella terassilla

lauantai 15. kesäkuuta 2019



Se on ensimmäinen lomaviikonloppu!
Näin parin ensimmäisen lomapäivän jälkeen siis selkeästikin vielä hahmotan viikonpäiviä. Tavoitteeksi täytyykin laittaa, että tämä asia korjaantuu mahdollisimman pian. Parasta lomassa nimittäin on humahtaa tilaan, jossa kaikki kesäpäivät ovat kuin yhtä pitkää viikonloppua. Perjantai tuntui nyt vielä ihan perjantailta, koska saatiin mieskin kotiin työmatkalta (kunnes seuraava taas koittaa ihan liian pian). Meillä on toki mennyt kolmistaan hyvin, ja on ollut hauskaa. Tiesin silti, että kun lomailen 5- ja 2-vuotiaan kanssa ja ehdoilla, niin kovin rauhallisia hetkiä ei tule ennen perjantaita. Pojat kasvavat, ja yksittäin ovat jo ihan helppoa seuraa, mutta yhdessä he ovat kyllä sellainen pari, että siinä sattuu ja tapahtuu. Siksipä taktisesti järjestin itselleni pienen loman aloitushetken, juuri ennen kuin hain pojatkin päiväkodista lomalle.


Otin hetken itselleni meidän uudella pyöreällä terassilla, joka on tässä kevään aikana valmistunut meidän takapihalle kallion syliin. Pihaprojekti on edennyt paljon tänä keväänä ja laajempi puutarhapostaus/postauksia on tässä työn alla. Terassi tehtiin aamiaispaikaksi, sillä vaikka talon etuterassille paistaa aurinko melkein koko päivän, niin aamulla se on varjossa. Nyt ollaan todettu, että tuohon kallion edustalle paistaa hyvin myös iltapäivällä, juuri tällaisia iltapäivän kahvihetkiä ajatellen. Ikeasta löysimme juuri sopivan kokoiset kahvilahenkiset kalusteet terassille.



 Olin hankkinut päiväkotiin ruusulimonadit kiitokseksi. Säästin yhden pullon itsellenikin tähän hetkeen, ja nautiskelin kesästä hetken puutarhalehtieni kanssa. Kahvini join sinisestä kesäkupistani, jonka löysin kirppikseltä viime viikolla. Lautasen löysin myös samalla tavalla viime kesänä. Sen hankin kokeillakseni onko innostus siniseen vain hetken huumaa. Talven lautanen odotti kaapissa, mutta nyt kesällä otin sen taas innoissani esiin.


Sininen on siis selkeästi kesävärini. Jos meillä olisi kesämökki, niin sen kaapit ainakin täyttäisin sinisillä tämän samanhenkisillä astioilla. Sekä kuppi että lautanen ovat englantilaista posliinia, mutta eri sarjaa, ja se onkin se juttu. Ajatukseni on kasvattaa sinisten astioiden sarjaani maltilla, astia kerrallaan, kun niitä tulee vastaan. Ne saavat olla erilaisia, tyyliltään vain yhteen sopivia.  Toivon siis, että teen löytöjä kesäretkiltä; kuppi sieltä ja toinen täältä, antiikkitoreilta ja kesäkirppiksiltä. Haaveilen edelleen myös niistä Royal Copenhagenin astioista, ja niitähän voi myös sitten yhdistellä rennosti näihin. Tiedä vaikka jos sitten joskus, kun täydellisen epätäydellinen sarjani on täynnä, olisi vaikka se mökkikin, johon ne viedä.


Ai niin ja pionit, miten pääsinkin melkein postuksen loppuun ennen kuin ne mainitsen. Nämä ovat kukkakaupasta, mutta omatkin ovat kukkineet. Niin, niidenhän en todellakaan uskonut vielä kukkivan, sillä istututin ne vasta tänä keväänä, mutta ilokseni niin vain kävi. Toki ne kukkivat aivan ihmeellisen aikaisin. Ainut selitys minkä tälle keksin on se, että hankin todella isot taimet, joissa oli jo valmiiksi paljon nuppuja. Olen kuullut, että ensimmäisiä kukkia voi joutua odottamaan viisikin vuotta, joten nautin aikaisista ensimmäisistä kukista sieluni kyllyydestä, jos vaikka muutamaan vuoteen ei kukkaloistoa tulisikaan.

Nyt nautitaan kesäviikonlopusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!