SISUSTUSPODI: 2. jakso sisustusbloggaamisesta ja iso KIITOS!

torstai 8. marraskuuta 2018


Uusi Sisustuspodin jakso on nyt julkaistu!
Kuitenkin ennen kuin mennään siihen, on paikallaan iso KIITOS! ❤️
Ihana millaisen vastaanoton Sisustuspodi ensimmäisellä viikollaan sai. Viikossa teitä kuuntelijoita oli paljon enemmän kuin uskalsimme kuvitella. Me vain jännitettiin, että kuunteleeko jaksoa ylipäätään kukaan, mutta kuuntelittehan te!
On tosi hauska ajatella, että te olette liittyneet meidän seuraan työmatkoilla, lenkeillä, siivotessa, kotisohvilla tai missä ikinä olettekin jaksoa kuunnelleet.
Kiitos myös kommenteista ja palautteista eri kanavissa. Me otamme jatkossakin ilolla vastaan palautetta ja myös toiveita vaikkapa aiheista. Edelleen vasta opetellaan, mutta suurin jännitys alkaa laskea, ja se rento tunnelma mitä tavoitellaan, alkaa varmasti vieläkin enemmän kuulua äänialloilla teille asti.
Ja sitten siihen uuteen jaksoon...



Toisen jakson aiheena on siis sisustusbloggaaminen. Tuo aihe, jonka kautta me Giseldan kanssa olemme toisiimme tutustuneetkin, ja josta meillä olisi juteltavaa vaikka miten paljon. Miten meidän blogit ovat saaneet alkunsa ja millainen matka on kuljettu? Miten blogipostaukset syntyvät ja mitä yllättävää bloggaaminen on tuonut elämään? Onko meidn kodeissa blogikliseitä ja mitä meidän blogeissa ei koskaan tulla näkemään? Näistä ja muista bloggaamiseen liittyvistä aiheista me jutellaan siis tällä kertaa.
Tervetuloa kuuntelemaan!
Tässä uusi jakso:

 Tapoja kuunnella on monia: SpotifySoundcloudAcastItunes. Klikkailkaa myös seuraamaan meitä Facebookissa ja Instagramissa. Kaikissa kanavissa meidät löytää nimellä @Sisustuspodi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!