Joulukalenteri 2016: 12-18

maanantai 19. joulukuuta 2016

Tänään aukesi instagramissa joulukalenterista jo 19. luukku, joten tässä kollaasi viime viikolta.

13.
Valkoinen amaryllis on minusta joulukukista se kaikkein kaunein. Kodissamme onkin amarylliksiä näin joulun aikaan aina niin leikkokukkina kuin ruukussakin.

14.
Söpö pikkukuusi päätyi koriin. 14. luukun auetessa haaveilin silti jo siitä ihan varsinaisesta kuusesta.  

15.
Tuoksukynttilät, niitä ilman en osaa olla minään vuodenaikana, enkä varsinkaan jouluna. Täällä podetaan aika kovaa matkakuumetta. Tom Dixonin Orientalist kynttilä tuo tuoksumuistoja matkoilta, ja messinki juhlavaa hohtoa jouluun.

16.
Takan jouluisesta ilmeestä kirjoittelinkin edellisessä postauksessa.

17.
Aleksanterinkadun jouluvalot on vuodesta toiseen aina yhtä kauniit, ja Helsinki muutenkin kaunis jouluasussaan. Olisin halunnut vielä käväistä keskustassa ainakin kauppahallissa ennen joulua, mutta katsotaan.

18.
Kuusi nostettiin viimeisenä adventtina sisään, se koristeltiin ja sen ääressä herkuteltiin puolukka-piparkakkujälkkärillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!