Rustiikkinen kukkakimppu

perjantai 28. lokakuuta 2016


Siellä on tänään varmasti muitakin perjantaipuskan hakijoita, joten kukkainspiraatiota olisi tarjolla. Kukkahullu siis täällä taas, moi! Tällä hetkellä olen aivan fiiliksissä hortensioista, syyssävyistä ja väljästi sidotuista kimpuista.
Ystäväni Hanna, jonka monet teistä varmasti tietävätkin hänen White featherdream blogistaan, on viime aikoina ilahduttanut blogissaan meitä kukkahulluja kuvilla useammastakin kauniista hortensiakimpusta. Vai mitä sanotte esimerkiksi tästä? Juuri tuosta hän käytti sanaa huurteinen, joka jäi mieleeni, koska se oli minusta niin osuva ja kuvaava sanavalinta syksyiselle kimpulle.



Marssinkin sitten kukkakauppaan ja annoin floristille tuon huureinen-sanan inspiraatioksi. Usein kukkakauppojen kimput on sidottu tiiviiksi ja minusta nekin ovat kauniita, mutta ihastelin kun kimppusta alkoikin muodostua väljempi. Olin ihan fiiliksissä, koska juuri tuollaisia vähän rönsyileviä kimppuja olen ihastellut missäs muualla kuin pinterstissä. ...Tai en edes mitenkään tietoisesti, mutta heti kun näin tämän kimpun, niin tiesin missä olen vastaavan tyyppisiä nähnyt. Tapahtui vähän sama kuin hyvän kampaajan kanssa: hän tietää mitä haluat, jo ennen kuin tiedät sitä vielä itsekään. Tiedättehän? Huurteinen tarkoitti itselleni lähinnä sävyjä, mutta kimpun mallia en olisi osannut toivoa. Sävyiksi valitsinkin lopulta myös burgundinpunaista, joka on enemmänkin syvä, kuin huurteinen. Floristi kuitenkin osasi lukea mitä oikein haluan, vaikka en sitä millään muulla kuin sanalla huurteinen onnistunut kuvaamaan. Floristilta opinkin, että tällaista kimppua kutsutaan usein rustiikkiseksi kimpuksi
 Koin oikein kukkavalaistumisen, kun klikkailin rustic flowers hakusanaksi Pinterstiin. Juuri sellaisia kimppuja jotka näyttävät siltä kuin kukat olisi poimittu niityltä, ja vain rennosti heitetty maljakkoon. Floristi kertoikin, että sitomisen sijaan kukat voisikin asetella maljakkoon myös vapaasti. Myös vintage flowers antoi osuvia hakutuloksia, ja kokosinkin tänne Rustic & vintage flowers -kansiooni innoissani inspiraatiota.



Rustiikkisen kimpun juju on siis minusta siinä, että se on rönsyilevä
Eukalyptuksen oksat kuuluvat minusta myös siihen olennaisena osana. Itse asiassa tässä kimpussa niitä on kahdenkinlaisia (ja olemassa on enemmänkin), joista varsinkin noita isoja harmahtavia oksia erityisesti toivoin. Eukalyptuksen oksat ovat kauniita maljakossa ihan pelkastäänkin.
Tällaisen kimpun voi tietysti luoda monenlaisista kukista, mutta hortensiat sopivat niihin erityisen hyvin. Syksyllä hortensioista on mitä mielenkiintoisimpia sävyjä. Instan puolella näkyikin yksi upea lila, jonka ystäväni toi (klik). Tämän kimpun yksilöstä ajattelin ensin, että vähän laimea sävy, mutta tässä kokonaisuudessa burgundinpunaisen kanssa, se onkin juuri täydellinen. 


Maljakoksi tällaiselle kimpulle sopii minusta parhaiten suuri pallomaljakko. Tähän en osaa sanoa mitään muuta perustetta kuin että jotenkin pyöreän muodon kanssa kokonaisuudesta tulee tasapainoinen.  Kukat ilahduttavat kukkahullua aina, ja usein niistä saa esimerkiksi siivousintoa, näistä kukista sain tällä kertaa inspiraatiota olohuoneen syysilmeen viimeistelyyn.
 

1 kommentti:

  1. Ompa kaunis kimppu.
    Kukat ovat kyllä ihania ja antavat kodin sisustukselle sen viimeisen silauksen.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!