SISUSTUSPUTIIKKI: Zico´s home

perjantai 3. kesäkuuta 2016



Olen aina välillä vinkkaillut kivoista sisustusliikkeistä, ja nyt olisi yhden sellaisen vuoro.
Zico´s home löytyy Etelä-Pohjanmaalta Kurikasta, ja nettiputiikki täältä. Minähän olen juuriltani pohojalaanen, niin kuin miehenikin, ja siellä sukulaisten luona käydessä päädyin tähän liikkeeseen. Olin kuullut anopiltani, että Kurikka cityssä on nykyään uusi sisutusliike. Jos olen rehellinen, niin odotukseni eivät olleet kovin korkealla, koska ajattelin sen lähinnä tarkoittavan jotain, ei ehkä niin omaa tyyliäni olevaa, lahjatavaraliikettä. Yksikään sistusliikeen nimellä kulkeva paikka, ei ole kuitenkaan jäänyt minulta tarkistamatta, koska eihän sitä koskaan tiedä. ...ja kuinkas kävikään... Tulin positiivisesti yllätetyksi; miten ihana liike Zico´s home olikaan. Vastavalmistunutta taloa sisustavana kuljin liikkeessä ihastellen ja inspiroituen.


Hatun nosto Piialle, joka on uskaltanut rohkeasti ryhtyä yrittäjäksi pienellä paikkakunnalla.
Piia ehti haaveilla omasta liikkeestä 10 vuotta, kun palaset loksahtivat kohdilleen ja haave sisustus- ja lifestyle liikeestä toteutui. Liikkeen tyyli noudattelee skandinaavista linjaa, mutta koska hän haluaa palvella monenlaista asiakaskuntaa, mukana on myös ripaus romantiikkaa. Piia kertoo, että tuotevalikoiman ajatus on tehdä arjesta hieman kauniimpaa ja käytännöllisempää, unohtamatta turhuuksia, jotka on vain saatava. Minusta pohjalaiseen tyylliin rehellinen, mutta silti kepeä ajatus, josta välittyy Piian asenne työhönsä.




TELLKIDDOn tuotteet olivat liikkeessä ehdoton oma suosikkini. Pikkumiehen huoneen sisustaminen on ottanut loikkia eteenpäin, ja masuveljen nurkkauskin on jo työn alla, joten nämä ihanat lastenhuoneen säilytys ja sisustustavarat ovat meillä ajankohtaisia. Kannattaa seurailla Kuistin kautta blogia ensi viikollakin, sillä kehittelimme Piian kanssa teille jotain kivaa näihin liittyen. 




Nicolas Vahé -tuotteet ovat meillä keittiössä lemppareitani, ja olen niitä usein antanut myös lahjaksi. Näitä herkku- ja ruoanvalmistustuotteita Zico´s homesta löytyy kattava valikoima.



Talossamme on miksrosementtilattiaa, ja betonimaiset materiaalit toistuvat meillä sisustuksessa muutenkin. Jäin siis tietysti ihastelemaan yllä olevia astioita ja purkkeja.




Merakin tuotteet ovat itselläni vielä testaamatta, mutta niitä ja muita kylppärituotteita ihastelin myös. Kunhan saunakin on valmis, niin näillä olisi ihana viimeistellä pieni "spa-osastomme".



Terassiprojektimme edistyy, ja katselin liikkeessä myös sinne sopivia tyynyjä, koreja ja lyhtyjä.


Kaiken kaikkiaan Zico´s home oli insproiva sisustusputiikkilöytö. Laaja valikoima kaikkea ihanaa kotiin, ja vaikka lahjatavarakaupasta aluksi vitsailinkin, niin myös lahjaliike. Mökkiviemiset jos toiset löytää näistä valikoimista. Pohjanmaalla kesäreissaavat käykää ihmeessä kurkkaamassa liike livenä ja muut tsekatkaa nettiputiikki omalta kotisohvalta.

*Yhteistyö

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!