Kulmatakka ja sen pieni kesäfreesaus

sunnuntai 29. toukokuuta 2016




Edellisen postauksen jatkeeksi vielä yksi kulma olohuoneesta. Laitoin viime viikolla takan kesäkuntoon. Takassa pidettiin tulta jo raksan aikana, ja luukkujen puhdistusta ei muuttaessa ehditty tehdä. Jotenkin se on ihan jäänyt, kaikkien näiden muiden puuhien kanssa.
Joku ystävistäni mainitsi vanhasta konstista käyttää sanomalehteä takan lasien puhdistukseen, ja päätin kokeilla. Selvisinkin koko hommasta ilman mitään pesuaineita, vaikka mieheltä sitten kuulin, että meillä olisi kuulemma ollut ihan tähän tarkoitettua ainettakin.
Takkaa käytetään seuraavan kerran sitten vasta syksyllä, joten takan kesäilmeen viimeinen silaus tuli, kun peitin pohjan valkoisilla kivillä. Kivien päälle voi sitten loppukesästä laitaa kynttilöitä palamaan, kun pimeneviin iltoihin kaipaa tunnelmaa, mutta puiden polttaminen lämmittää vielä liikaa.




Vaikka takassa ei näin kesällä loimua tuli, niin itse takasta olen kyllä nauttinut silti joka päivä (jopa ennen lasien puhdistusta). Vanhassa kodissamme oli tunnelmallinen vanha kakluuni, mutta sen ainut huonopuoli oli, että kun luukkut piti sulkea, niin tuli ei umpiluukkujen takaa näkynyt. Tähän kotiin halusinkin takkaan mahdollisimman suuren lasiluukun, ja tietysti muutenkin talon tyyliin sopiva modernin tyylin. Takka sijoitettiin ikään kuin portaiden alle, ja kulmamallin ansiosta takassa palavaa tulta voi katsella myös ruokailutilasta. Suunnittelin takan itse ja mies hoiti toteutuksen. Hankimme siis takkapesän ja hormin valmiina asennettuna, ja mies teki itse kuoret. Pinta on käsitelty antiikkilaastilla ja taso samalla mikrosementillä kuin eteisen lattia. Emme halunneet takan eteen laatoitusta, joten hankimme siihen kuumuutta ja askelia kestävän lasin. Takan viereen, ikään kuin samaa rakennelmaa, on tulossa vielä kiinteä hyllykkö ja alakaapit.

4 kommenttia:

  1. Kiva idea nuo pienet kivet takan pohjalla! Meillä on aika saman tyylinen iso kulmatakka ja tykkään siitä myös kovasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivillä tuli kyllä heti jotenkin kesäisempi ilme takkaankin. Upea takka teilläkin! Kulmatakassa on kivaa, kun tuli näkyy laajemmalle alueelle.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tietysti saat napata idean! Kivat jutut vain kiertämään! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!