Joulukalenteri 2/24: Joulukalenteri

maanantai 2. joulukuuta 2013







2/24

Yksi jouluperinteeni on ollut tehdä itse joulukalenteri. Tänä vuonna idea antoi vain odottaa itseään melko pitkään. Olin hankkinut ihan muissa ajatuksissa kirjainten muotoisia piparkakkumuotteja (mistäs muualta kuin Granitista), ja yhtäkkiä sain idean ripustaa ne seinälle. Numerolaput tulivat vastaan Wanilla rosessa käydessäni, mutta laput voisi tietysti halutessaan tehdä itsekin. Vähän mietin miten kuusimuodostelma pysyy seinällä. Latvatähden jouduin kerran virittää seinään uudelleen, mutta muuten washi-teippi on toiminut tässäkin moitteettomasti.
Itse asiassa ideoin joka joulu kaksikin kalenteria. Kun veljentyttöni syntyi halusin tehdä hänelle joulukalenterin, jonka täti aina joka joulu täyttää. Tästä onkin tullut kiva yhteinen perinne ja pikkuisiin sukkiin lähtikin jo kolmannet joulukalenteriyllätykset. Jännittäävää ajatella, että tulevina jouluina saan väkerrellä kotiinkin lasten joulukalenterin, kun tämä masuvauva ilmestyy maailmaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!