Puutarhapuuhissa (vol 2)

tiistai 28. toukokuuta 2013





Puutarhassa kuoputtelu jatkuu. Sunnuntaina istutimme talkoovoimin tuijia, ja kärräsimme ylimääräistä multaa odottamaan kukkapenkkien kohennusta. Tänä keväänä istutettu nurmikko on jo muuten reilun viikon ollut vihreä. :) Eilen illalla ehdimme vihdoin istuttaa siemenet viljelylaatikkoon. Kasvihuoneilmiöstä löytyneet yrttikyltit pääsivät nyt myös käyttöön. Saa nähdä alkaako siemenistä kasvaa mitään.


 

Alapihan omenapuut ovat täydessä kukassa, mutta meidän kulmassa puu ei näköjään kuki ollenkaan, outoa.  Luumuja ainakin saadaan syksyllä, sillä se puu kukki jo, eikä niitä omppuja tuonne alapihallekaan niin kovin pitkä matka ole hakemaan. ;) Nyt, kun nurmikko kasvaa voisi hankkia pihakalusteet. Viime kesä mentiin pikkutuoleilla, ja pöytää ei ollut oikeastaan ollenkaan. Olen suunnitellut juuri puiden alle oleskelutilaa, jossa voisi löhötä riipputuolissa ja syödä ulkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!