Kaapin paikka eteisessä

torstai 25. huhtikuuta 2013


Täytyy nyt heti myöntää, että varsinaisesti meillä ei edes ole erillistä eteistä. Pääkulku kotiimme käy kuistin kautta (kuinkas muuten ;) ), ja eteinen on heti sen jälkeen oikeastaan vain yhdellä seinällä huoneessa, josta aukeaa olohuone ja avokeittiö. Eteisratkaisumme on kuitenkin toiminut yllättävän hyvin.


Kaappi, joka toimii tällä hetkellä eteisen kaappina, on ollut monessa käytössä aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Alunperin se toimi astiakaappina, ja sellaiseksi sen vielä joskus haluaisin, mutta tässä kodissa sille ei sellaisena ole ollut paikkaa. Mieheni opiskeli jokunen vuosi sitten varsinaisen ammattinsa lisäksi puuartesaaniksi, ja kaappi on hänen tekemä, ja siksi erityisen rakas. Itse asiassa lähes kaikki huonekalumme ovat hänen tekemiään. Taitaa olla, että vain sohva, keittiöntuolit, tv-taso ja sänky eivät ole hänen kädenjälkeään. Puuseppämies on kyllä sisustajavaimolle enemmän kuin sopiva. :) Tiimityö on pelannut niin, että minä hoidan visuaalisen suunnittelun, ja mieheni sitten teknisensuunnittelun ja konkreettisen toteutuksen. Meillä ei siis juuri kaapin paikasta kinastella. Koska mies tekee kaapin, saa vaimo päättää paikan, eikö niin? ;)

(Tämä kuva on jo viime kesältä. Tuota lasikuistin kautta kajastavaa vihreyttä onkin jo ikävä.)



Koira sen sijaan on sitten viime aikoina keksinyt ruveta kaivamaan multaa minun oliviipuustani. :( Oli ryhdyttävä vastatoimiin, kun kieltäminen ei tehonnut. Hyvä puoli on, että nyt tuli vihdoin hankittua puulle suojaruukku. Syvän ruukun lisäksi peitin vielä mullan kivillä. Tuolla tuo karvojensa alta kuitenkin jo taas vaanii, joten saa nähdä syökö se pian pieniä kiviäkin. Kukahan tuolle koiralle näyttäisi kaapin paikan? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!