Makuuhuoneen jouluinen ilme

perjantai 7. joulukuuta 2018



Pitkä viikonloppu tuli nyt todella tarpeeseen. Viime viikot ovat olleet niin työntäyteisiä ja flunssa osuu tietysti säestämään kiirettä, että kovin zen tässä en ole vielä ennen tätä minilomaa ollut. Nyt on kuitenkin vihdoin aikaa rauhoittua.
Eilistä itsenäisyyspäivää juhlittiin meillä siis ihan vain kotona rauhallisesti koristelemalla kuusi vol 1, vaikka meillä käymässä oleva äitini oli sitä mieltä, ette on muka liian aikaista. Lapuuden kodissani kuusi haettiin aina itse metsästä ja se laitettiin sisään vasta aatonaattona tai jopa vasta aattona. Kun istuimme eilen juhlavasti katetun pöydän ääreen itsenäisyyspäivän illalliselle, myönsi kuitenkin äitinikin, että kylläpäs tuli tunnelmallista.
Joulukuuseen ja juhlakattaukseen palaan, mutta nyt tässä rennossa chillailuhengessä vilkaistaan makuuhuoneen sisustusta, johon joulu on tullut oikeastaan vain yhdellä koristeella.


Hauskaa miten kranssi kaikessa perinteikkyydessään on tänäkin vuonna myös niin trendikäs. Eukalyptus materiaalina on edelleen suosittu, mutta on ilahduttavaa ollut huomata miten monenlaisia kransseja voi nyt nähdä. On tuuheita, hentoja, eri materiaaleista tehtyjä, toispuoloisia, tasaisia, pieniä ja suuria kransseja. Minäkin keksin vaikka kuinka monta kranssin paikkaa ja tyyliä, joilla voisin joulukotia koristaa. Perinteisesti meillä on ollut kranssi ainakin ulko-ovessa ja takkaa koristamassa, mutta tämä itse tekemäni kranssi päätyi ehkä vähän yllättäen makuuhuoneen seinälle. Miten se toikin heti joulun koko huoneeseen, eikä oikeastaan muuta joulukoristetta tarvitakaan.


Petauksessa suosin muutenkin muhkeaa hotellityyliä, ja se sopii klassisuudessaan hyvin jouluunkin. Meillä ei tuplapeitto toimi käytännössä (sitä kiskottaisiin ja omittaisiin miehen kanssa yöllä kilpaa), mutta pidän sen muhkeasta ilmeestä. Olen ratkaissut asian niin, että meillä on tuplapeitto päiväpeittona. H&M Homen Classic collectionista intoilin jo syksyllä, ja nuo mustakanttiset lakanat ovatkin ihan suosikkini. Ilme onkin voinut pysyä, kun hankin nämä lakanat päiväpeittoon ja koristetyynyihin. Kun ne nostetaan yöksi pois, riittää että vaihdan tiheämmin vain pussilakanoita ja tyynyjä niihin peittoihin ja tyynyihin, joilla nukumme.  



Yksi joulun tulon ihania kohtia on se, kun on aika ottaa kuusenkoristelaatikot esiin. Pakkaan aina koristeet kauniisti joulun jälkeen. Tässä kohtaa on sitten erityinen asia ottaa esiin satiininauhoilla koristellut laatikot ja nostella esiin joulupallot silkipapereista. Viime vuonna pienempi poika oli vielä kiipeilyvaiheessa ja kaikki lasipallot piti jättää laatikoihin. Katsotaan saako kuusi olla rauhassa tänä vuonna, mutta ainakin koristelu sujui ihan hyvin pienten tonttujen kanssa.


Makuuhuoneessamme ei vieläkään ole kattovalaisinta, enkä tiedä tuleekokaan. Tolomeon kohdevalaisimet ja yksi pöytälamppu ovat riittäneet. Niin sanotun Chanel-varjostimen löysin jo viime talvena S.A.L.I.:sta Korkeavuorenkadulta ja tyyli kolahti heti, mustaa raitaa kun on siinäkin.


Koska äitini tosiaan on meillä, taidamme hyödyntää lastenhoitopalvelua ja käväistä miehen kanssa kahdestaan kaupungilla glögillä. Huomiselle on yksi kiva meno illalla isomman pojan kanssa, mutta tätä villasukissa ja pyjamassa hengailua aion silti jatkaa myös. 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!