Jouluköynnös ja DIY-ohjeet

lauantai 8. joulukuuta 2018

Kaupallinen yhteistyö: Ihana kukkanen



Meidän kotiin saapui aivan upea köynnös itsenäisyyspäivän aikaan. Tämä yhtä aikaa yksinkertainen ja silti näyttävä köynnös viimeistään toi joulun kotiin kauneudellaan ja tuoksullaan. Olen haaveillut köynnöksestä meidän joulua koristamaan, ja Ihana kukkanen toteutti sen minulle yhteistyön merkeissä.



Olen aina ihastellut, miten varsinkin ulkomailla köynnöksillä koristellaan jouluna esimerkiksi porraskaiteita ja takanreunoja. Meillä Suomessa havuköynnöksiä käytetään lähinnä ulkona, mutta köynnös sopii hyvin koristamaan joulukotia myös sisällä.




Itsenäisyyspäivänä nostin köynnöksen juhlapöytää koristamaan, ja siihen sen ihan ensimmäisenä ajattelinkin. Köynnös kuivahtaa, mutta säilyy silti kauniina jouluun asti, joten aion koristaa sillä kattauksen myös jouluna. Joulunajan kattauksissa meillä kimaltaa usein kullanväriset aterimet, mutta hopean sävyt sopivat minusta jotenkin vielä enemmän itsenäisyyspäivään. Niinpä valitsin tähän juhlakattaukseen köynnöksen kanssa hopean väriset aterimet ja serviettirenkaat.




Köynnökselle olisi meillä vaikka miten monta paikkaa, ja testailinkin sitä useampaankin kohtaan.
Päätin, että siirtelen tätä köynnöstä ihan fiiliksen mukaan eri paikkoihin; keittiön hyllyn päälle, portaiden kaiteeseen ja takan eteen (ei tietenkään silloin, jos takassa palaa tuli).
Työhuoneen oven päällä köynnös loisi kuin jouluisen kehyksen meidän takapihan kalliomaisemalle, mutta tämä köynnös on ehkä siihen vähän liian lyhyt.


Tänä vuonna kranssihuuma on näkynyt ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, ja minäkin jo siitä edellisessä postauksessa kirjoitin. Perinteikkyydestään huolimatta köynnöksiä ei silti vielä ole näkynyt yhtä paljon, vaikka sen tekeminen ei ole vaikeaa. Tekniikka on itseasiassa aika samanlainen kuin kranssinkin.

OHJEET 
jouluköynnöksen tekemiseen:


TARVITSET:
köyttä, vihreitä jouluisia materiaaleja (esim. erilaisia eukalyptuksen, akaasian, sugipuun, sypressin ja tuijan oksia), sekä puolalankaa eli rautalankaa.

1. 
Leikkaa vihreistä oksia valmiiksi ja lajittele ne. Leikkaa köydestä sen mittainen pätkä, minkä pituisen köynnöksen haluat. 

2.
Kokoa käteen nippu vihreitä ja kiinnitä ne rautalangalla köyteen. Seuraavat niput laita aina kulkemaan samaan suuntaaan kuin edellinen. Älä katkaise välissä rautalankaa, niin köynnös pysyy parhaiten kasassa.

3.
 Viimeisen köynnöksen voi laittaa kulkemaan vastasuuntaan, että köyden pää ei näy. Se miten tuuhean tai ohuen haluat köynnöksestä riippuu siitä, miten isoja nippuja teet ja myös mitä materiaaleja valitset vihreisiin. Sekä tuuheat että ohuet näyttävät kauniilta, tyyli vain on vähän erilainen.

4.
Köynnöstä voi tuunata ja muunnella eri tavoin. Siihen voi laittaa valot, nauhan, kukkia tai kynttilöitä. Lopuksi vain valitset paikan (tai paikkoja) köynnökselle, ja voithan köynnöksen antaa vaikka lahjaksi.


Ihana kukkasen liikkeistä saa kaiken tarvittavan köynnöksen tekemiseen, ja toki köynnöksen voi tilata heiltä myös valmiina. 
 Kokosin teille jälleen myös pinterestiin köynnös-kansion tuomaan lisää inspiraatiota, siitä millaisia erilaisia köynnöksiä voi tehdä, ja siitä miten niitä voi kodissa käyttää.
Ai niin, huomenna kannattaa seurata instagramissa heidi_kuistinkautta, koska siellä alkaa huomenna toisen adventin kunniaksi ihana arvonta DIY-köynnökseen liittyen.

2 kommenttia:

  1. Kaunis kattaus on! Mielenkiintoista nähdä miltä köynös näyttää muutaman viikon päästä kuivahtaneena. Mistä on nuo sinun hopeiset servettirenkaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Köynnös oli kaunis joulunakin. Se koristi aattona keittiön ylätasolla pieneten valojen kanssa, kun päätin sitten kuitenkin laittaa joulukattaukseen tuoreita kukkia. Hopeiset serviesttirenkaat ovat Cobellosta. Minulla on myös samanlaiset kultaiset ja molemmat ovat usein käytössä, kun ovat simppelit, mutta silti elegantit.

      Poista

Kiitos kommentistasi!