KUKKIVA KESÄPÄIVÄ: Piipahdus HALIin

torstai 29. kesäkuuta 2017


Kuten kerroin minullahan oli viikko ennen juhannusta kylässä joukko blogisiskoja. Tarkoitus oli palata jo ennen juhannusta kukkivan kesäpäivän tunnelmiin, mutta meillä on ollut tässä välissä jo kahdet vieraat ja juhannustakin käytiin viettämässä Etelä-Pohjanmaalla. Tänään ja huomenna otan kuitenkin vähän takaisin, kun palaan vielä parin postauksen verran siihen, minne ja miten päivä meillä vietetyn osuuden jälkeen jatkui.



Päivän toinen kohde oli HALI Kauniaisissa. HALI harmony living -postauksessa joskus "lähikauppani" olen teille esitellytkin. Halin omistaja Kaisa otti meidät vastaan skumppatarjoilun kera, ja kertoili meille vähän HALI:sta.
Hän valitsee HALIin tuotteita, joihin itse ihastuu, ja toivoo, että sitä kautta asiakkaatkin ihastuvat. HALIssa onkin aina herkullinen kattaus huolella valikoituja tuotteita harmonisissa sävyissä ja ihanilla materiaaleilla; vaatteita, kenkiä, koruja, asusteita ja sisustusta.
 Liikkeen ajatukseen kuuluu pitää kiinni asiakaspalvelusta, ja asiakkaille saatetaan keittää vaikka kahvit. Minullakin tulee Halissa usein piipahdettua juuri sen kutsuvan ja inspiroivan tunnelman vuoksi, ja tästä syystä halusin viedä blogikollegatkin käväisemään HALIssa.




Kaisa kertoi syksyllä valikoimiin tulevista tuotteista, ja moni meistä heristi korvia erityisesti siinä kohtaa, kun hän mainitsi merkin Slettvoll. Kyllä vain, tuo Norjalainen sisustus- ja huonekalumerkki, jonka katalogien kuvat moni moderninklassiseen tyyliin sisustava on ahkerasti selannut ja tallentanut pinterestkansioihinsa. Omaan makuuni Slettvollin tyyli on joltain osin ehkä hieman liian raskasta, mutta yleisesti pidän sen tyylikkyydestä ja ajattomuudesta. Tämä Rocket daybed on se mikä valikoimista itselläni tulee ensimmäisenä mieleen. Ainakaan oman googlailuni perusteella Slettvollia ei ole aiemmin Suomesta saanut. Korjatkaa, jos jollain on parempaa tietoa. HALIn tiloihin ei tietenkään mitään suurta huonekalunäyttelyä mahdu, mutta HALIn kautta voi jatkossa tilata Sletvollin isompiakin huonekaluja. Itselläni on seuraavaa Tukholman matkaa ajatellen ollut karttaan merkittynä Regeringsgt 12, josta meitä suomalaisia lähin Svettvollin oma liike löytyy. Jos siis kesän aikana jollakin on suunnitelmissa Tukholman matka, niin siellä pääsee tutustumaan valikoimaan myös livenä. Veikkaan että jos esillepano on jotain katalogien suuntaista, paikka on inspiroiva.





Me kuljimme HALI:ssa kaikkea kaunista hypistellen. Jotkut tekivät HALIsta hyviä löytöjä, koska saimme shoppailla ennakko-alella. HALI:ssa on nyt meneillään ihan mahtavat kesäalennukset. Esimerkiksi kaikki vaatteet ovat 40% alennuksessa. Liikkeessä ja netissä on kaikkea kaunista vielä jäljellä. Minä iskin silmäni esimerkiksi ihanaan toppiin, rusettien perään kun olen.
Lähtiessä saimme vielä mukaamme HALI-kassit, joista löytyi HALI kashir-modaalihuivi ja Gauharin tuoksupussi. Kevyt ja silti lämmittävä huivi pääsee käyttöön Suomen kesässä ja tuoksupussi löysi jo vaatehuoneeseeni.

Terveisiä HALIin, kiitos kun saimme piipahtaa!
TallennaTallennaTallennaTallenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!