TALOKIERROS: Kylpyhuone

lauantai 1. huhtikuuta 2017


Aioin kirjoittaa teille, että pääsiäisenä tulee täyteen vuosi tässä talossa, kun tajusin, että pääsiäinenhän onkin tänä vuonna myöhemmin. Virallisesti vuosi tulikin täyteen jo viime viikolla. Sitä suuremmalla syyllä nyt on korkea aika jatkaa talokierrosta. Aprillipäivästä huolimatta, uskokaa tai älkää, nyt on vihdoin kylpyhuoneen vuoro, ja lähiaikoina jatkoksi myös saunan.



Parasta tässä kylpyhuoneessa on ehdottomasti amme, josta olemme haaveilleet jo tehdessämme remontteja kahteen edelliseen kotiin. Siinä vaiheessa, kun arkkitehti tuli mukaan talon suunnitteluun tärkein vaatimuksemme kylppärin osalta oli, että amme on mahduttava.
Ammeeksi valikoitui Baltecon Senzo kiviamme. Ihastuin sen muotokieleen ja materiaalin silkkiseen tuntuun. Kylpyhuone ja saunahan ovat meillä yläkerrassa, ja ammeen kuljetus sinne portaikkoa pitkin ei kuitenkaan ollut se maailman helpoin juttu. Ammeen sileät reunat eivät varsinaisesti auttaneet asiaa, mutta kuuden miehen voimin se sinne saatiin, ja nyt se on paikallaan kuin se olisi ollut siinä aina. 


Sitten vilkaisu suihkuseinälle. Halusin, että tämä seinä olisi yksinkertaisen minimalistinen kuitenkin niin, että siinä olisi juttua. Arkkitehti ehdotti jossain vaiheessa tälle seinälle väliseinää ja allasta toisen suihkun paikalle. Päädyimme kuitenkin kahteen suihkuun, mikä onkin ollut hyvä ratkaisu. Koska meillä on vahva miesenemmistö, ei laittautumispisteitä tarvita montaa, mutta koko perheen launataisaunassa pesytymispisteitä kaivataan.



Valitsimme kylpyhuoneeseen lattiaan mikrosementtiä, samassa sävyssä kuin alakerran käytävällä, vessoissa, kodinhoitohuoneessa sekä portaikossa. Isoa valkoista mattapintaista laattaa valittiin kaikille muille seinille paitsi suihkuseinälle. Sinne valikoitui betonimainen laatta.
Haluttua juttua kylpyhuoneeseen saatiin seinään upotetulla koko seinän pituisella hyllyllä. Syvennyksen taustalle harkitsimme niin marmoria, kuusikulmaista kuin kalanruotoladontaakin, mutta kun samasta harmaasta laatasta löytyi myös kaunis struktuuripintainen versio, päädyimme siihen.  Elävä pinta korostaa epäsuoran valaistuksen kanssa kauniisti syvennystä. Valaistus on himmennettävä, niin että tilan tunnelmaa voi muunnella.


Sadevesisuihkuun miellyimme jo vanhassa kodissa ja sellaisen valitsimme tähänkin kotiin. Itseasiassa upotetun hyllyn kanssa kattosuihku ja seinään upotettu vedensekoittaja olivatkin ainut vaihtoehto. Sopivan vedensekoittajan löytäminen oli kuitenkin yllättävän hankalaa. Suomessa kun vaaditaan seinäänupotetuissa vedensekoittajissa piiloasennuskotelo, niin että mahdollinen vuoto tulee esiin. Sinänsä hyvä asia, mutta tuon kotelon hinta kappaleelta olisi ollut 500€, eli tavallisiin versioihin verrattuna tälle seinälle olisikin tullut lisähintaa yllättäen huimat 1000€. Ei kiitos! Lopulta löysimme kuitenkin ratkaisun. Oraksella oli malleja, johon tuo kotelointi kuuluu suihkusekoittajan mukaan. Ehkä hieman jouduin antaa tässä kohtaa periksi ulkonäön kulmikkuuden suhteen, mutta ihan kaunis malli tämä kuitenkin on, ja kaikkien muiden puoliensa takia juuri sopiva.



Kylpyhuonetta viimeisteltiin vielä pyyhetelineellä, lasihyllyillä ja pienellä jakkaralla. Lasihyllyille saa nostettua purkkeja, ja muutamilla yksityiskohdilla, kuten kynttilöillä ja huonetuoksulla saa luotua spa-tunnelmaa.
 TineK:n bambujakkara* löytyi Cafe latte spiritistä, jonka uusi kaunis liike on avautunut laajentuneeseen Ainoan kauppakeskukseen. Jakkaralle ammeen viereen voi laskea juomansa ja kylpytarvikkeet käden ulottuville. Bambu materiaalina pehmentää kivasti kylppärin sisustusta.


*Yhteistyössä Cafe latte spirit


TallennaTallenna
TallennaTallenna

24 kommenttia:

  1. Hei,
    Kph on aivan ihana! :) Meillä on edessä iso kph/sauna/khh/wc-remontti, itse asiassa kuukauden päästä alkaa. Mistä tuo betonimainen laatta on? Se voisi sopia meidänkin suunnitelmaan hienosti.. oletko kokenut että mattapintainen laatta on helppo pitää puhtaana?

    Mukavaa kevään jatkoa!

    T : anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anna ja kiitos!
      Betonimainen laatta löytyi muistaakseni Laatta Pisteeltä. Sen puhdistaminen on minusta ollut ihan helppoa.
      Tsemppiä remppaan ja kaunista kevättä!

      Poista
  2. Kaunista <3 Himmennettävä valaistus kph/saunatilassa on kyllä ihan parasta! Saa helposti tunnelmaa saunomiseen ja myös aamuisin valoherkät silmät tottuvat valoon paremmin! Voin jo kuvitella että tulevat öiset vaipanvaihdotkin on kivempi suorittaa himmennetyssä valaistuksessa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! <3 Valaistuksen himentämismahdollisuus tuo tosiaan mahdollisuuksia muunnella tunnelmaa. Tykkään polttaa kynttilöitä kylppärissä ja saunassa, ja niiden antama kajo ei yksin riittäisi, mutta kun laittaa valaistuksen himmeälle, on valoa juuri sopivasti.
      Tuo aavistuksesi yöllisistä vaipanvaihdoista osuu kyllä ainakin oman kokemukseni mukaan ihan oikeaan. :) Esikoisen aikana, edellisessä kodissa toinen tuli antamaan valoa puhelimella kodinhoitohuoneeseen, että vauva ei liikaa virkistyisi valojen lätkäisemisestä päälle. ;D Nyt toisen kanssa keksin, että lapsille yövaloiksi tarkoitetut lamput (meiltä löytyy esim. pupu) on tosi käteviä ihan äidillekin valoksi yöllisiä imetyshetkiä ajatellen. :) Ihanaa odotusta ja kaunista kevättä!

      Poista
  3. Etsiskelin inspiraatiokuvia kotiin ja päädyin blogiisi. Niin ihana koti! <3 Ihmettelen vaan, että miten olenkaan voinut tämän blogin missata, mutta nyt tähän tapahtuu muutos, uusi lukija siis ilmoittautuu. :) Olisin kysynyt, että minkä levyinen tuo teidän kahden suihkun seinä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, että vastaaminen sinun komenttiin oli jotenkin mennyt ohi. Aivan ihan kuulla, että jäit seuraamaan. Suihkuseinä on n. 190cm leveä.

      Poista
  4. Kaunista ❤️ Ovatko saunan ovi ja lasiseinä mistä?

    -Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vastaavia saa varmasti tilattua eri lasitusliikeistä, mutta nämä on tilattu Jarin lasipalvelusta.

      Poista
  5. Hei! Todella kaunis tuo struktuuripintainen harmaa laatta suihkuhyllyn syvennyksessä! Minkä niminen laatta on kyseessä? Ystävällisin terveisin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tässä tuon syvennyksessä olevan laatan tiedot: PPA Minos ASH
      CG36149
      Toivottavasti tällä löytyy.

      Poista
  6. Heippa hei! Haluaisin tietää, miten teillä on toteutettu nuo epäsuorat valaistukset noissa lokerikoissa? Kiitos jos viitsit vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvennyksen katossa on vain pieni väli ledvalolistalle. Ei mitenkään monimutkaista, ja ammattilainen osaa sen varmasti toteuttaa.:) Toivottavasti tästä oli apua!

      Poista
  7. Hei. Todella kaunista. Mitä materiaalia katto on ja miten olette saaneet siitä kosteutta ja kuumuutta kestävän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon. :) Se on tehty kipsilevystä ja maalattu lujamaalilla. Monihan tekee katon paneelista, koska se kestää varmemmin. Meillä on kuitenkin kahdessa remontissa, ja nyt sitten talossa tehty kipsilevystä ja kaikissa on kestänyt hyvin. Saunassa meilläkin on kuitenkin paneelikatto, koska siellä levytetty katto ei toimi.

      Poista
  8. Hei!
    Miten olet tyytyväinen ammeeseen? Etsin tällä hetkellä juuri kiviammea ja olen katsonnut Baltecon Azur ammea.
    Onko helppo puhdistaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olen ollut todella tyytyväinen. Se helppo puhdistaa. Ammeen tuntu on miellyttävä, vähän silkkimäinen. Korkeat reunat ovat myös osoittautuneet turvallisiksi lasten kanssa.

      Poista
  9. Hei,

    oikein kaunista. Voitko suositella yhtiötä joka teki teidän mikro sementti lattian kylpyhuoneeseen? Haluamme uudistaa myös meidän kylpyhuoneet.

    Kiitos jos viitsit vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies teki meillä mikrosementtilattiat itse. Seinissä ja kuivissa tiloissa mikrosementti on toiminut hyvin, mutta olemme joutuneet uusimaan kylppärin lattian. Kuvia uudesta laattalattiasta ja kokemuksia mikrosementistä lisää tässä uudemmassa postauksessa.
      http://kuistinkautta.blogspot.com/2019/03/kylpparin-uusi-laattalattia-ja.html

      Poista
  10. Tuo kiviamme on kertakaikkiaan upea, käytännöllinen ja kaunis yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  11. Kaunis kylpyhuone teillä 👍🏻 Löysin tänne, kun etsin noita piiloasennettuja suihkuja. Onko teillä mitä tuossa suihkuseinän takana? Mahtuiko siihen siis hylly ja vielä sen takaa vesijohto yläsuihkulle vai onko putki vedetty ylös sivuseinän kautta? En ole oikein löytänyt tietoa, että saako viedä sivuseinän kautta ylös vesiputket vai pitäisikö mennä suoraan ylös tuosta sekoittajalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Putki nousee tuon hyllyn sivusta ”saunan puolelta”. Ei käsittääkseni olle mitään syytä, miksi putki ei saisi nousta sivuseinässä, kun siellä voi olla muitakin putkia. Toivottavasti tästä oli apua.

      Poista
  12. Ihanan näköinen kylpyhuone teillä❤️ Haaveilen ammeesta omaan kotiimme, mutta kylpyhuoneemme neliöt eivät taida riittää. Voisitko kertoa kylpyhuoneenne mitat? Osaisin hahmottaa tilaa paremmin.

    VastaaPoista
  13. Miten toi syvennys on tehty. Onko seinä puuseinä vai harkoista? Mitään kuvia teko vaiheesta?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!