Lastenhuoneen sisustusyksityiskohtia

perjantai 24. helmikuuta 2017


Meidän kohta 3-vuotias on ruvennut yhä enemmän leikkimään huoneessaan, säilytystilan tarve on kasvanut, ja pikkuveli omi isoveljen sängynkin. Lastenhuone kaipasi siis uudistusta. Lastenhuoneen sisustusprojekti on ollut jo jonkin aikaa käynnissä, vaikkakin tässä kaiken muun rinnalla se onkin edennyt aika hitaasti. Projekti tuli vihdoin valmiiksi, kun isompien linjojen jälkeen sain yhteistyössä Jollyroomin kanssa viimeistellä huoneen sisustusta muutamalla ihanalla lastenhuoneen tuotteella. 


Pojan huoneen tiipii-teemaan sopiville suloisille Minituden säilytyskoreille* keksin montakin paikkaa ja käyttötarkoitusta. Näitä on onneksi niin helppo siirrellä, että ne voivatkin vaihtaa paikkaa aina tarpeen mukaan.



Taulukollaasia päivitin kolmiulotteisemmaksi Alice and foxin mustilla talo-seinähyllyillä*. Näille hyllyille päätyi nyt pikkuveljen joululahjaksi saamia palikoita, mutta hyllyillehän voi vaihdella leluja tai laittaa vaikka esille poikien ensimmäiset Converset.


Tunnelmaa tuovalla Alice and fox harmaalla &-valasimella *kokonaisuus sai vielä viimeisen silauksen. Tämän valaisimen voi kiinnittää myös seinään, ja kokeilin sitäkin taulukollaasiin. Lopulta se kuitenkin löysi paikkansa uuden säilytyskalusteen päältä. Laajempia kuvia uudesta säilytyskalusteesta ja huoneen uudistuksesta muutenkin vielä tässä viikonloppuna.
Kaikki nämä lastenhuoneen tuotteet ovat nyt muuten alennuksessa Jollyroomissa, ja paljon muutakin, joten kannattaa käydä kurkaamassa ideoita vaikka juuri lastenhuonee säilytykseen ja valaistukseen.

*Yhteistyössä Jollyroomin kanssa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!