Isoista ikkunoista

tiistai 26. huhtikuuta 2016



Olen saanut joitakin kysymyksiä niin teiltä blogin seuraajilta (kuin myös talossa käyneiltä) isoista ikkunoista, ja niiden peittämisestä tai peittämättä jättämisestä. Päätinkin, että kirjoitan tästä ihan oman postauksen, koska ehkä siellä on vielä muitakin, jotka pohtivat suhtautumistaan ja käytännön asioita liittyen isoihin ikkunapinta-aloihin.


Visuaalinen puoli

Isot ikkunat ovat näyttävät ja tuovat paljon luonnonvaloa ja sitä kautta tilantuntua sisätiloihin. Tämä on ensimmäinen ja tärkein syy miksi meidän talossa on paljon ikkunapinta-alaa. Meillä oli viikonloppuna ystäviä ja fiilistelimme suuria ikkunoita, kun sääilmiöt olivat täällä Espoossa lauantaina varsin kummalliset. Nimittäin muutaman tunnin sisällä paistoi ensin aurinko, sitten satoi vettä, jonka jälkeen rakeita, välillä ukkonen jyrisi ja iski salamat, ja lopulta vielä satoi höyhenen kokoisia lumihiutaleita. Kaikki siis yhden päivän aikana. Lauantai oli hyvä esimerkkki siitä miten sään vaihtelut toivat isojen ikkunoiden ansiosta ulkotilan ikään kuin sisään. Ylläolevaan kuvaan koitin lumisateen aikana tallentaa sen, miten työhuoneen ikkuna on välillä kuin suuri sään mukaan muutuva taulu. Täytyy myöntää, että lumisateen alkaessa ensin kirosimme, että mikäs kevätsää se tällainen on, mutta sitten löysimmekin itsemme makoilemasta olohuoneen sohvilta tuijotellen kahdenkerroksen korkuisista ikkunoista taivaalle. Näky oli maaginen! Lapsenahan sitä saattoi makoilla keskellä lumihankea maassa katse kohti taivasta, mutta harvoinpa sitä aikuisena lumisateessa makoilee.


Ikkunoiden pesemisestä

 Jos itse olen tällainen fiilistelijä ja esteetikko, niin joku toinen voi isoja ikkunoita katsellessa ajatella ensimmäisenä vain ikkunan pesua. Tottahan sekin on, eihän ikkunat itsellään puhdistu. Ikkunoita ei meillä pestä joka viikkosiivouksen yhteydessä (jotkut kuulemma tekevät niinkin), vaan ikkunat pestään korkeintaan muutaman kerran vuodessa. Pikkumies on yllättävän hyvin heti oppinut, että ikkunoihin ei lähmitä pienillä käsillä, ja jos joskus hän niihin koskee, niin sellaiset jäljet pyyhkäisee helposti. Nykyään on onneksi myös suhteellisen edullisesti ikkunanpesufirmoja, jotka eivät kotitalusvähennyksen jälkeen maksa paljon.


Verhoja vai ei

Minulla ei varsinaisesti ole mitään yksinkertaisia ja tyylikkäitä verhoja vastaan, mutta ajattelen, että ei myöskään ole mikään itsestäänselvyys, että verhot pitäisi aina olla. Tämän talon modernit lattiasta alkavat ikkunat eivat tyylillisesti kaipaa kangaspalasia sivuilleen. Isoissa ikkunoissa näkee usein  lamelliverhoja, mutta ne taas ovat tyyliini liiankin modernit ja julkitilamaiset. Ehkä makuuhuoneessa voisin hotellimaiset tai hyvin kevyet pitkät verhot joskus nähdä. Pääsääntöisesti meille ei siis kuitenkaan ole tulossa varsinaisia verhoja.
Yläkertaan laitatimme sälekaihtimet, ennen kaikkea siksi, että makuuhuoneet saa pimeämmiksi. Sälekaihtimetkaan eivät varsinaisesti ole mitkään lempparini, mutta tässä tapauksessa kuitenkin huomaamattomin vaihtoehto, koska ne saa myös halutessaan vedettyä ylös. 
Vessoissa ei ikkunoita meillä olekaan. Kylppärin ikkunaan on tulossa peilaava kalvo, niin että luonnonvalo edelleen pääsee tilaan ja ikkunasta näkee ulos, mutta ei ulkoa sisälle. 
Meidän koti on rauhallisen lyhyen päättyvän tien varrella, joten alakertaan emme myöskään kaipaa ikkunoiden peittämistä yksityisyyden takia. Tämä riippuu varmasti paljon ihmisestä, mutta itseäni ei muutamat koiranulkoiluttajat ja ohi kulkevat naapurit haittaa. Ketään tuskin kiinnostaa missä lökäreissä kotonani kuljen, jos kiinnostaa niin siitä vain. :D Nyt talon ja tien välissä piha on vielä tyhjä, mutta kun autokatos on valmis ja kasvitkin kasvavat, niin nekin tuovat jonkun verran suojaa. Talon takanahan on kallio, joten se on luonnonnäkösuoja siihen suuntaan. Kalliolta ei siis tuijottele kuin rinteessä pomppiva rusakko silloin tällöin. 
Aurinko sen sijaan paistaa ikkunoista sisään ja lämmittää aurinkoisena päivänä kyllä aikalailla. Talossa on viilennin, mutta voi olla, että jokin ratkaisu täytyy silti iikunoihin kehittää. Olohuoneen, keittiön ja ruokailutilan ikkunoiden viereen on asennettu sähköt tätä asiaa ajatellen, niin että ikkunoihin voi asentaa sähköiset verhot. Vaihtoehtoja on olemassa sekä ulko- että sisäpuolelle asennettavissa sähköverhoissa. Jollain messuilla kyselimme esimerkiksi verhoista, jotka heijastavat auringonvaloa pois, ja joista näkee ulos, mutta ei ulkoa sisälle. 
Nyt on siis kuitenkin vielä menty täysin ilman verhoja alakerrassa ja säkekaihtimilla yläkerrassa. 


Jos sieltä löytyy ajatuksia tai kokemuksia suurista ikkunoista tai niiden verhoratkaisuista, niin jättäkää ihmeessä kommentteja minun ja muiden asiasta kiinnostuneiden luettavaksi.

6 kommenttia:

  1. Meillä on paljon tosi isoja ikkunoita, ja olen kyllä kuullut niistä ihan kyllästymiseen asti ihmettelyä. Että kuka nuo ja pesee (no eiköhän se ole meidän murhe eikä kysyjän), ja eikö teitä haittaa että te näytte ulos? No ei haittaa. Ja jos alkaa haittaamaan niin voin aina vetää verhot eteen :-D Meillä on siis alakerran isoissa ikkunoissakin rullaverhot, toisen kerroksen korkeudella ne on sähköllä toimivat ja alemmat ihan perinteisesti ketjuilla. Makuuhuoneisiin olen ajatellut laittaa jossain vaiheessa ihan perinteisetkin verhot, lastenhuoneessa on jo, ja tuo se ihan kivaa kodikkuutta sinne kyllä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot ikkunat ja erityisesti tämä näkyvillä oleminen tuntuu tosiaan jakavan ihmisiä. Katsotaan nyt millaisiin verhoratkaisuihin itse ajan kanssa päädyn, mutta ainakaan piilottelun takia niitä meille ei hankita. :)

      Poista
  2. Heidi, minkä merkin peilaava kalvo teillä on? Meidän uuteen kotiin on myös tulossa ikkuna & lasiovi kylppäriin, jospa korvaisikin sälekaihtimet tuolla kalvolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Martina! En valitettavasti muista yhtäään merkkiä, mutta muistaakseni mies oli löytänyt tuon kalvon ihan jostain perus rautakaupasta. Kuulostaisi hyvältä ratkaisulta varmasti tuohonkin teidänkin tarkoitukseen.

      Poista
  3. Meillä kaikissa lattiasta kattoon olevissa ikkunoissa moottoroidut rullaverhot, makuuhuoneissa ja leffahuoneessa pimentävät ja keittiössä vain näkösuojan antava. Kaikkialla valkoiset paitsi leffahuoneessa harmaat :) Lamellit tai sälekaihtimet olisi olleet monessa paikassa kätevät mutta en itsekään pysty pääsemään julkitila-fiiliksestä eroon, eivät ole siis meidänkään juttu :) Makuuhuoneisiin ajattelin jossain vaiheessa ommella jotain kevyttä joka toisi enemmän kodikasta oloa mutta nyt mennään näillä. Casahome toimitti meille kaikki verhot, heidän tarjouksensa oli reilusti edullisin joten jos mietitte toimittajaa, heiltä kannattaa ehdottomasti pyytää tarjous :)
    Ihanalta teillä näyttää, mahtavaa että pääsitte muuttamaan! Onnea kovasti uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna onnitteluista ja vinkistä! Täytyy laittaa tuo liike mieleen, kun ehditään etenemään tässä(kin) asiassa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!