Kuistin kautta -blogin uusi aika

lauantai 9. tammikuuta 2016


Onpas kiva postata teille ensimmäisen kerran Kuistin kautta -blogin uudistuneella ilmeellä. 
Olen muhitellut mielessäni blogin uudistusta niin pitkään, että en oikein edes muista, koska olen haaveilun aloittanut. Olen kaivannut blogilleni enemmän tyyliäni ja mielikuviani vastaavaa ulkoasua, ja olen halunnut myös selkeyttää sisältöä. 
Tajusin, että jos aion toteuttaa uudistuksen, niin siihen on vain vihdoin tartuttava. Itseni tuntien olen sellainen projektista projektiin nainen, että jos jään odottamaan talon valmistumista tai sitä että elämässä on rauhallisempaa, niin oikeaa hetkeä tuskin tulee koskaan. Pienemmän freesauksen blogille joskus tehneenä tiesin, että uudistus vaatii yllättävän paljon ajatustyötä ja sitä ihan konkreettista koneella naputtelua. Tiedostin, että on ehkä hullua ottaa vielä tämäkin projekti, kun talonkin kanssa ollaan loppukirivaiheessa. Alkoi kuitenkin tuntua siltä, että tämä on se oikea hetki. Muutto uuteen kotiin on tietysti tällaiselle sisustajalle merkittävä asia, ja blogissakin tästä olisi joka tapuksessa alkanut uusi vaihe. Nyt voin todeta, että itse asiassa taloprojekti ja blogiuudistus ovat kulkeneet hyvin käsi kädessä. Tavallaan kyse on ihan samasta tyylipohdinnasta vain vähän eri yhteydessä.
Harkitsin jossain vaiheessa jopa täysin uutta blogia tai vähintäänkin nimen vaihtamista. Lopulta kuitenkin päätin, että Kuistin kautta nimi pysyy ja tämä blogi saa jatkaa. Vaikka jotkut vanhoista postauksista tuntuu nyt aika kämäisiltä, (niin kuin ehkä nykyisetkin parin kolmen vuoden päästä, jos tätä blogia enää silloin on olemassa), niin kuljettu matka saa näkyä.
Ulkoasussahan muuttuikin sitten lähes kaikki, toki niin, että tyylini säilyy, ja jopa entisestään kirkastuu. Sen verran onneksi tajusin, että tässä elämäntilanteessa tarvitsen uudistusprojektiin apua.
Valitsin uuden tyylin suunnittelijaksi Projektiverkaranta blogista tutun Jutan, jonka aiempia blogiuudistustöitä olin nähnyt, ja jolla tiesin olevan sekä teknistä osaamista että visuaalista silmää. Projekti hänen kanssaan oli todella inspiroiva. Jutta osasi heti esittää oikeat kysymykset, niin että olin heti ihan todella innoissani. Visuaaliset asiat avutuvat itselleni parhaiten tietysti kuvien kautta, joten sanallisten vastausten lisäksi kokosin Jutalle myös kuvakollaaseja. Luovien projektien suunnitteleminen vuorovaikutteisesti on vain niin paljon inspiroivampaa kuin mitä se olisi yksin. Projekti Jutan kanssa oli todella antoisa, enkä olisi selvinnyt ilman hänen apuaan. Ulkopuolisen silmin hän osasi napata tyylini, yhdistellä toiveistani kokonaisuuden, ja kiteyttää monista ajatuksistani sen olennaisen. 


Jutta suunnitteli siis minulle yllä olevan tyylikartan, joka koostuu bannerista, logoista, niissä käytetyistä fonteista ja värikartasta.

 Erityisen innoissamme olemme Jutan kanssa olleet sävykarttaan löytyneestä/päätyneestä nuden sävystä. Ehkä näin neutraalin sävyn kohdalla ei oikein voi puhua tehosteväristä, mutta jostain sen tapaisesta. Mustavalkoisuus on juttuni, ja siihen yhdistän niin sisustuksessa kuin pukeutumisessa harmaan ja ruskean sävyjä. Vaikka olin nuden Jutalle maininnut, ja vaikka se (täällä) ihan ensimmäisessä taloon liittyvässä inspiraatiokollaasissakin merkittävänä asiana on, niin se oli jotenkin itselläni vaipunut johonkin taka-alalle. Onneksi Jutta nosti sen takaisin esiin ja otti mukaan värikarttaan.
Bannerin Jutta suunnitteli niin, että vaikka siinä luotetaan yksinkertaisuuteen, on siinä kuitenkin juttua. Mainitsin Jutalle, että pidän kalligrafisista fonteista, ja lopputuloksessa Banneri rakentuu kuin rennosti tussilla kirjoitettuun fonttiin, selkeämpään fontiin ja yksinkertaiseen vaakaviivaan.
Jo ensimmäisissä Jutalta saamissani luonnoksissa oli jonkinlaisia musteläikkiä. Pidin noista lopullisissa versioissa logoon päätyneistä pyöreistä muodoista heti. Niistä tuli paljon sellaisia mielikuvia, jotka ovat jotenkin liitoksissa tyyliini ja blogiin: Maalitahra (liittyen maalaamiseen ja itse tekemiseen), kahvitahra (liittyen rauhallisiin hetkiin, joita usein tallennan), macaronsleivokset (liittyen lempikaupunkiini Pariisiin)...

Jutan kannustamana päädyin hankkimaan blogille myös uuden pohjamallin. Mallin asennuksen hoidin itse, ja se sujui kaikista kauhukuvistani huolimatta pääosin helposti. Tuon alussa olevan liikkuvan kuvasliderin kanssa taistelin pari päivää, kun jostain syystä kuvan laatu huononi, kun ne siirsi nettialbumista google kuviin. Kiersin lopulta ongelman, mutta jos jollakin teistä on tästä kokemusta niin vinkkejä otetaan vastaan. Kaikenlaista pientä säätöä oli muutakin ja esittelyteksti puuttuu vielä, mutta muuten nyt alkaa olla kaikki kohdillaan.

Onneksi lähdin uudistukseen, koska projekti oli niin innostava, ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Jos joku teistä suunnittelee blogiuudistusta, niin vastailen mielelläni kysymyksiin, jos niitä heräsi. Kaikkien näiden pitkien selostusten jälkeen melkeinpä jännittää tietysti vielä, että mitäs te tykkäätte?

10 kommenttia:

  1. Vau -tosi kaunis uusi ulkoasu. Niin hyvin käy tulevan uuden kodin sävyihin.
    Kuistin kautta nimi on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! :) Niin mäkin ajattelin nimestä, eihän Kuistin kautta oikein enää voisi olla mikään muu.

      Poista
  2. Todella onnistunut muutos! Pidän hurjasti. Onnittelut siitä!

    VastaaPoista
  3. Tästä tuli niin hurjan kaunis kokonaisuus! Kiitos kauniista sanoistasi ja loustavasti sujuneesta yhteistyöstä <3 Samalla muistin, että mun piti vastata sulle vielä tuohon yhteen mailiin sliderista ja tuosta tyylikartasta! Palailen pian :) Onnea uudelle ilmeelle ja lämmin kiitos luottamuksestasi <3

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää. Tein postauksen blogisi nimellä vähän aika sitten. Tämä ei liity blogiisi sinänsä mitenkään, hauska sattuma vain. Olen itse blogannut 6 vuotta ja juuri aloin säätää omaa blogiani. Jutan puoleen taidan itsekin kääntyä, sen verran haastavaa on amatööreille yrittää säätää kaikkea itse.

    VastaaPoista
  5. Hei, aivan ihana blogi! Löysin tämän vasta nyt ja olen innolla lueskellut matkapostauksia ja silmäillyt inspiroivaa sisältöä.

    Itse aloitin noin vuosi sitten uudella blogilla http://greenandgardening.blogspot.fi sisältää pihajuttuja, golfia ja lisännyt kolmanneksi osa-alueeksi reissut. Matkustelu ja uudet paikat ovat niin elämän suola.

    Minun on kyllä ehdottomasti freesattava tuota blogini ulkoasua ennen kuin sesongin myötä alan jälleen aktivoitumaan postauksissani. Jos jotain pientä vinkkiä freshaukseen, niin otan vinkit mielelläni vastaan:)

    Kuistin kautta - ihana löytö!

    Niin ja tsemppiä uuden kodin viimeistelyyn! Me ollaan asuttu nyt noin vuosi modernissa hirsikodissamme ja joka päivä sitä on tyytyväinen, siitä mitä on saanut aikaiseksi.

    Terveisin Kirsimarja



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut, kun vastaaminen on kestänyt. On aina ihana saada uusia lukijoita, ja tällaisia piristäviä kommentteja. :) Täytyykin kurkata sinun blogiisi. :) Kiitos kivasta kommentistasi ja lämmintä kevättä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!